Birdlife Suomen asiantuntija: Kesähakkuissa tuhoutuu vuositasolla kymmeniä tuhansia pesintöjä – Katso vinkit linnut huomioivaan metsänhoitoon

1. Kun puhutaan siitä, että linnut tulisi ottaa paremmin huomioon metsänhoidossa, mistä lintulajeista on kyse?

Suojeluasiantuntija Tero Toivanen, Birdlife Suomi: Kaikista metsissä pesivistä linnuista, mutta etenkin niistä paikkalinnuista, jotka elävät metsissä ympäri vuoden. Tällaisia ovat esimerkiksi metsätiaiset kuten hömö- ja töyhtötiaiset, metsäkanalinnut kuten metso, teeri ja pyy sekä suuret petolinnut kuten kana- ja hiirihaukka sekä mehiläishaukka.

2. Millä tavoin metsänomistaja voisi ottaa nämä hyvin erilaiset lintulajit huomioon hakkuissa ja hoitotöissä?

Toivanen: Kaikki lähtee suunnittelusta. Ensin on tunnistettava, millaisia elinympäristöjä metsässä on ja mitä lintuja siellä pesii. Apua elinympäristöjen ja lintulajien tunnistukseen saa paikallisilta lintuharrastajilta ja -yhdistyksiltä. Metsäkeskuksesta voi kysyä tietoja petolintujen pesimäpaikoista.

Linnuille tärkeimpiä elinympäristöjä ovat puronvarret, rehevät korvet, vesistöjen rannat ja lehtomaiset metsät. Lintujen kannalta paras vaihtoehto on se, että tämänkaltaiset arvokkaat elinympäristöt jätetään kokonaan käsittelemättä tai käsitellään varovasti. Esimerkiksi jatkuvapeitteinen kasvatus voi olla harkinnan arvoinen vaihtoehto.

Metsätiaisten ja metsäkanalintujen kannalta keskeisintä on se, että alikasvosta säästetään riittävästi. Alikasvos tarjoaa linnuille sekä suojaa että ravintoa. Hyvä olisi säästää varsinkin lehtipuualikasvosta mahdollisuuksien mukaan. Metsätiaisille ja metsäkanalinnuille pensaskerroksen ja latvuskerroksen peittävyys on tärkeää. Jos metsä jää harvennuksen jälkeen väljäksi eikä suojaavaa alikasvosta ole, linnut eivät pääse piiloutumaan saalistajilta.

Petolintujen tarpeet liittyvät pesäpaikkoihin, sillä ne käyttävät samaa pesää kymmenien vuosien ajan. Petolinnun pesän tunnistaa helposti, se on suuri risulinna. Pesä ei välttämättä ole puun latvassa, vaan esimerkiksi kana- ja hiirihaukat tekevät pesän rungon puoliväliin, järeän oksan tyveen. Petolinnut ovat hyvin herkkiä hylkäämään pesänsä, joten suositeltavaa on säästää niiden pesimisalue, jättää suojavyöhyke pesän ympärille tai toteuttaa hakkuu niin, että pesäpuulta säilyy yhteys käsittelemättömälle kuviolle.

Metsäneuvoja Jyri Helenius, Päijänteen Metsänhoitoyhdistys: Hakkuu- ja hoitotöiden suunnitteluvaiheessa havaitut linnunpesät säästetään. Hakkuiden ajoituksella voidaan vähentää pesille aiheutuneita vahinkoja. Uudistamisaloilta voidaan etsiä kanalintujen pesiä seisovien lintukoirien avulla. Apua pesien etsintään voi kysyä paikallisilta koiranohjaajilta.

3. Linnuille alikasvos on tärkeä, mutta usein se raivataan pois, kun hakkuu lähestyy. Olisiko sitä mahdollista säästää nykyistä enemmän?

Helenius: Ennakkoraivauksessa vältetään nykyään sitä, että kaikki alikasvos raivattaisiin pois. Metsään jätetään niin raivaus- kuin hakkuuvaiheessakin raivaamattomia riistatiheikköjä.

4. Julkisuudessa on puhuttu kesäaikais­ten hakkuiden vaikutuksista pesintään. Miten merkittävä ongelma ne ovat ja mistä syistä?

Toivanen: Kyllä ne ovat ongelma. Etenkin kesäaikaan tehdyissä päätehakkuissa tuhoutuu vuositasolla kymmeniä tuhansia pesintöjä.

5. Onko kesähakkuita mahdollista tehdä niin, että pesintä ei häiriintyisi?

Helenius: Kevään kelirikkoaika vähentää huomattavasti pesintäaikaisia hakkuita, ja maanomistajan toivomuksesta hakkuita voidaan siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Myös hakkuukohteen valinnalla voidaan vähentää lintujen pesinnälle aiheutuvaa haittaa. Linnut suosivat lehtipuuvaltaisia metsiä. Ohjaamalla hakkuut pesintäaikana karummille alueille saadaan pesiä säästettyä.

Havaitut kanalintujen pesät kierretään. Kaikkia pesiä ei kuitenkaan pystytä havaitsemaan.

Toivanen: Kesäaikaisten päätehakkuiden haittoja ei valitettavasti voi mitenkään täysin välttää. Toivottavaa olisi, ettei niitä tehtäisi tärkeimmissä elin­ympäristöissä. Harvennushakkuissa on vielä mahdollista etsiä etukäteen kanalintujen pesät ja pyrkiä kiertämään ne. Vaikka pesä itsessään on vaatimaton, vain pieni kuoppa maassa, sen löytää helposti, kun emo lähtee pesästä.

Eri lintulajit sietävät pesintäaikaan häirintää eri tavoin. Kanalinnut ovat melko kylmähermoisia ja luottavat suojaväriinsä, joten jos pesän kiertää harvennuksen yhteydessä, pesintä ei välttämättä häiriinny. Myös lahoihin lehtipuihin pesänsä kovertavat tiaiset ovat rohkeita eivätkä helposti hylkää pesäänsä. Petolinnut sen sijaan edustavat aivan toista äärilaitaa. Ne saattavat hylätä pesänsä, vaikka suojavyöhyke olisi parisataa metriä.

6. Onko jokin lintulaji, jota hakkuut haittaavat eniten?

Toivanen: Nostaisin esiin petolinnut. Niiden pesintäpaikka on pysyvä, joten hakkuu haittaa näitä lintulajeja monta vuotta. Petolinnut lisääntyvät hitaasti ja ovat harvalukuisia, joten pesäpaikan menetyksellä on merkitystä populaatiotasolla.

Hyvänä kesänä petolintupariskunta saa keskimäärin kahdesta neljään poikasta, huonona kesänä ei välttämättä yhtään. Kana-, hiiri- ja mehiläishaukkoja pesii Suomessa alle 5 000 paria, ja kannat ovat taantumaan päin. Hiiri- ja mehiläishaukka on luokiteltu uhanalaisiksi, ja kanahaukkakin on silmälläpidettävä.

Helenius: Käytössä olevat ja havaitut petolintujen pesät pyritään ottamaan huomioon hakkuissa esimerkiksi hakkaamalla päätehakkuita tilan muihin osiin ja ajoittamalla hakkuut pesimäajan ulkopuolelle. Yksityismetsätalouden pienehkö tilakoko tuo tähän omat haasteensa.

7. Kannattaako metsiin jättää tekopökkelöitä?

Toivanen: Niistä on varmasti apua, sillä niiden kautta metsiin tulee lisää lahopuuta, lisää elinpaikkoja hyönteisille ja lisää pesäpaikkoja tiaisille. Tekopökkelöt eivät yksin riitä ratkaisemaan kaikkia ongelmia, koska tiaiset tarvitsevat myös vanhaa metsää ja alikasvosta, mutta silti niiden teko kannattaa.

Helenius: Metsänomistaja päättää, jätetäänkö metsään tekopökkelöitä. Mielestäni ne lisäävät tarpeellista lahopuuta varsinkin nuoriin kasvatusmetsiin.

8. Miten halukkaita metsänomistajat ovat ottamaan linnut huomioon metsä­töiden yhteydessä?

Toivanen: Lisääntyvien hakkuiden ja lintujen tarpeiden välillä on väistämättä ristiriita, ja niiden sovittaminen yhteen on haaste. Toisaalta metsänomistajat ovat kiinnostuneita linnuista ja tietävät niistä aiempaa enemmän. Myös koulutus ja yhteistyö ovat aivan toisella tasolla kuin parikymmentä vuotta sitten.

Helenius: Osa metsänomistajista haluaa ottaa linnut huomioon. Usein taustalla on kokonaisvaltaisesti eri riistalajien huomioon ottaminen metsänhoidon eri vaiheissa. Myös metsäammattilaisilla on tärkeä rooli metsänomistajien neuvonnassa.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2019.