Metsänomistajan keinot ovat vähissä, jos oma taimikko osuu hirvien talvilaitumeksi – ”Jos kantaa ei saada alas, kynnys aloittaa viljely uudelleen on erittäin korkea”, toteaa MTK:n Timo Leskinen

Kuva: Hanne Manelius

Kangasniemen Kutemajärvellä sijaitseva kymmenvuotias männyntaimikko on paraatiesimerkki siitä, miltä taimikko näyttää sen jälkeen, kun hirvilauma on vuodesta toiseen pitänyt aluetta talvilaidunpaikkanaan.

Jokaisen männyn latvakasvain on katkaistu, monesta useaan kertaan. Joukossa on taimia, joiden latvan hirviemä on katkaissut vasalleen.

MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen kulkee puulta toiselle ja arvioi tuhojen laajuutta.

”Ei yhtään ehjää mäntyä. Näyttää siltä, että taimet on syöty vähintään neljänä talvena perätysten.”

Uudistaako vai jatkaako kasvatusta, vaikkei tukkia tule? Siinä kysymys, johon ei ole metsänomistajaa tyydyttäviä vastauksia. Kuva: Hanne Manelius

Kasvupaikka on tuoreen kankaan karumpaa reunaa, ja mäntyjen joukossa kasvaa paikoin lehtipuuta ja kuusta. Suurin osa lehtipuista on kokenut mäntyjen kohtalon, sen sijaan kuuset näyttävät terveiltä.

”Tämä ei onneksi ole täysin lohduton kohde. Metsää voi pyrkiä kasvattamaan sekapuustoisena. Jos kasvupaikka olisi karumpi, tilanne olisi täysin toivoton”, Leskinen toteaa.

Hirvikannan koko on Suomessa vuosien saatossa vaihdellut laidasta laitaan. 1900-luvun alussa kannan suuruudeksi arvioitiin vain muutamia kymmeniä eläimiä. Sata vuotta myöhemmin, 2000-luvun alussa, oltiin toisessa ääripäässä, silloin hirviä ­arvioitiin olevan yli 150 000 yksilöä.

Luonnonvarakeskuksen tekemän kanta-arvion mukaan Suomen metsissä asusti syksyn 2020 jahdin jälkeen 82 100 hirveä. Onko määrä nyt sopiva? Vastaus on kyllä tai ei riippuen siitä, keneltä asiaa kysyy.

”Maanomistajien ja metsästäjien yhteistyö on keskeisessä roolissa hirvikannan hoidossa. Suurimmassa osassa Suomea tämä toimii, mutta valitettavasti ei kaikkialla. Meillä on jatkuvasti sekä maakunnallisia että paikallisia ongelmia hirvikannan saamisessa asialliseen tasoon”, metsänomistajia edustava Leskinen harmittelee.

Hirvien pelossa moni metsänomistaja on vaihtanut puulajin kuuseen, vaikka sekään ei ole ongelmaton vaihtoehto. Kuva: Hanne Manelius

Hirvien lukumäärää säädellään hirvikantatavoitteella. Kantatavoite kertoo, kuinka monta hirviyksilöä tuhatta hehtaaria kohden tietyllä hirvitalousalueella halutaan olevan.

Hirvikantatavoitteet asetetaan alueellisissa riistaneuvostoissa, jotka toimivat Suomen riistakeskuksen yhteydessä. Riistaneuvoston kokoonpanoon kuuluu kuusi riistanhoitoyhdistyksen edustajaa sekä maanomistajajärjestön, Suomen metsäkeskuksen, ely-keskuksen sekä maakuntaliiton edustajat, yksi kustakin.

Riistaneuvostojen asettamissa kantatavoitteissa on suurta vaihtelua hirvitalousalueiden välillä. Esimerkiksi Etelä-Savossa hirven kantatavoite on 2,5–3 yksilöä tuhannella hehtaarilla. Varsinais-Suomessa vastaava luku on yhdellä hirvitalousalueella 5–5,5 yksilöä eli lähes kaksinkertainen.

”Nyt käydään kovaa keskustelua nykyisestä toimintamallista, joka mahdollistaa kantatavoitteista päättämisen ottamatta huomioon maanomistajien ja viranomaisten näkemyksiä. Iso lainsäädännön valuvika on myös se, ettei riistaneuvoston asettamasta kantatavoitteesta voi valittaa mihinkään”, Leskinen sanoo.

Leskisen mukaan ongelmallisinta on se, että hirvikantatavoitteet jäävät toistuvasti toteutumatta noin kolmanneksessa hirvi­talousalueista.

”Maan 59 hirvitalousalueesta noin 20:ssä kantatavoitetta ei ole saavutettu koskaan, ei hipaistu tavoitteen yläreunaakaan. Tämä syö uskottavuutta koko järjestelmältä.”

Leskisen mukaan kyse ei ole resurssi­pulasta vaan siitä, että kentällä on erilaisia näkemyksiä sen suhteen, minkälaista kannan tasoa todellisuudessa tavoitellaan.

”Näissä näkemyksissä vahinkonäkökulma joko painottuu tai sitten ei.”

Hirvitiheys on suurin eteläisellä ja lounaisella rannikolla, Pohjanlahden rannikolla Vaasan eteläpuolella sekä Kaakkois-Suomessa. Hirvieläintuhoja esiintyy eniten suuren kannan alueilla sekä Lapissa.

Pahimmillaan laatuvikaa todetaan noin kolmanneksella mäntyvaltaisista taimikoista.

Toistuvan syönnin jälkeen metsänomistaja on vaikean kysymyksen edessä. Uudistaako vajaalaatuinen taimikko vai jatkaa kasvatusta ja hyväksyä se, ettei puista koskaan kehity tukkia?

”Jos kantaa ei saada alas, kynnys aloittaa viljely uudelleen on erittäin korkea”, Leskinen sanoo.

Mekaaniset latvasuojat ovat yksi keino suojata taimia, mutta niitä Leskinen suosittelee vain erityisille kohteille.

”Jokainen ymmärtää, että latvasuojat ovat hirvittävän työläs vaihtoehto. Niiden käyttäminen ei poista hirvikannan säätelyongelmaa.”

Hirville maittavat myös lehtipuut. Tässä hirviemä on taittanut koivun latvan vasalleen. Kuva: Hanne Manelius

Yksittäisen maanomistajan mahdollisuudet vaikuttaa hirvivahinkojen määrään metsässään ovat rajalliset. Paras keino vähentää hirvivahinkoja on säädellä kantaa riittävästi. Tästä syystä Leskinen kannustaa maanomistajia liittymään metsästysseuran jäseneksi.

”Viime vuosina maanomistajajäsenten osuus metsästysseuroissa on ollut laskusuunnassa. Maanomistajan olisi kuitenkin tärkeää olla mukana vaikuttamassa toimintaan, vaikka ei itse metsästäisikään. Muuten riskinä on, ettei maanomistajan näkökulmaa osata ottaa huomioon. Hirvikannan säätely on mitä suurimmassa määrin yhteistyökysymys.”

Paikalliset metsästysseurat solmivat metsästysoikeudesta sopimuksen maanomistajan kanssa. Yleisen käytännön mukaan metsästysoikeudesta ei ole maksettu maanomistajalle korvausta, koska vastikkeena odotetaan kannansäätelyä.

”Olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikilla hirvitalousalueilla saavutetaan kantatavoitteet. Se, että kantaa ei säädellä riittävästi, luo paineita siirtyä vastikkeettomasta metsästysoikeudesta maan vuokraan.”

Leskinen muistuttaa, että tavoitetason mukaisella hirvikannalla taimituhoja esiintyisi yhä. ”Mutta niiden määrä olisi siedettävä.”

Vakuutusyhtiöiden tarjoamat metsävakuutukset eivät korvaa hirvituhoja.

Hirvieläintuhoihin voi hakea korvausta Metsäkeskukselta, mutta suuri osa maanomistajista jättää korvauksen hakematta. MTK:n kyselytutkimuksen perusteella vain kuusi prosenttia maanomistajista haki ja sai korvauksia viimeisimmästä hirvieläinvahingostaan. Tietyillä alueilla jopa kaksi kolmesta ei hakenut korvauksia.

”Hakuprosessi koetaan hankalaksi. Lisäksi maanomistajat pelkäävät, ettei 170 euron korvauskynnys ylity, jolloin he joutuvat itse maksamaan arviointikustannukset”, Leskinen sanoo.

Kun korvauksia ei haeta, riistahallinto ei saa vahingoista tietoa. Hirvikannan säätelyn kannalta olisi tärkeää, että vahingot tulisivat riistahallinnon tietoon.

Vuonna 2020 hirvivahinkokorvauksia maksettiin maanomistajille kaikkiaan 1,3 miljoonaa euroa. Keskimääräinen korvaussumma oli 2 300 euroa, josta arviointikustannuksen osuus oli noin 400 euroa.

Timo Leskisen mukaan järjestelmän suuri puute on se, että merkittävissä vahinkotapauksissa se korvaa vain murto-osan maanomistajille aiheutuneista tappioista.

”Esimerkiksi menetettyjä kasvuvuosia ei metsänomistajalle korvata mitenkään. Korvausjärjestelmään tarvitaan iso remontti.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2021.

• Vuonna 2020 taimikon laatua alentaneita tuhoja todettiin noin 536 000 hehtaarilla. Vakavia ja täydellisiä tuhoja oli noin 60 000 ha.
• Vuosina 2014–18 maanomistajille korvattiin hirvieläintuhoja yhteensä noin 3,97 miljoonaa euroa.
• Korvattujen tuhojen pinta-alaosuus ­VMI:ssä mitatuista vakavista ja täydellisistä tuhoista vaihtelee maakunnittain 2,4 ja 20,4 prosentin välillä.

• Luonnonvarakeskus ohjeistaa hirvituhojen riskialueilla kasvattamaan mäntytaimikon huomattavasti tavanomaista tiheämpänä, jopa 6 000–10 000 tainta hehtaarilla.
• Puhtaan männikön sijaan kannattaa tavoitella sekapuustoa esimerkiksi niin, että kylvää sekaan rauduskoivua.
• Ylikasvuiset lehtipuut tulee poistaa, sillä varjossa kasvaneet männyt ovat alttiita syönnille. Varsinainen taimikon harvennus kannattaa tehdä vasta 3–5 metrin pituudessa.