Jaakko Pessinen on korpien sahavirtuoosi: 300 sahauspäivää vuodessa, nolla haaveria – katso video

Nostokoukkuja tai pinotavarasaksia Jaakko Pessinen ei ole käyttänyt koskaan. Se vaatii lujat näppivoimat. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto

Punaisen avolava-Toyotan ovi rävähtää auki, ennen kuin auto on kunnolla pysähtynyt. Jaakko Pessinen harppaa ulos ja kävelee ripeästi kohti.

Kädenpuristus tulee kivikovasta kourasta.

”Terve. Olenko myöhässä? Hakkasin aamulla jo muutaman tankin.”

”Aja perässä, mennään lauantaipalstalle. Hakkaan arkipäivät toista työmaata, mutta ei mennä sinne, lauantaipalstalla on väljempää ja mukavampaa.”

Lähdemme ajamaan syvemmälle Lappajärven Karvalan metsiin.

Savotta on energiapuuhakkuuta, rungot katkotaan viisimetrisiksi. Niin pitkinä pöllit ovat kyllä painavia lauantainakin.

”Kuitupuu ei paljon paina”

Ihmettelen Pessisen käyttämää sahaa, joka on 50-kuutioinen tukkisaha. Pienemmillä hän ei kuulemma ole koskaan sahannut.

Vilkaisen vaivihkaa teräketjua. Säätöhammas on viilattu matalaksi, ja silloin ketju puree isossa sahassa tylsänäkin. Se on urakkamiehen merkki. Ja tuon kun tuikkaa terävänä koivun kylkeen, purua lentää kuin lumilingosta.

Kannot palstalla ovat uskomattoman matalia.

”Nuoruudessani pomo moitti, että jätän pitkiä kantoja. Ajattelin, ettei toista kertaa tarvitse sanoa.”

Hämmästyn, kun Pessinen kertoo hakkaavansa ajourat 40 metrin välein. Se tarkoittaa melkoista pöllien kantamista.

”Minut tunnetaan täällä uraväleistä. En suotta heikennä metsien kasvua. Ei kuitupuu paljon paina.”

Hyvänkin moottorisahan Pessinen ajaa loppuun noin kahdeksassa kuukaudessa. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto

Puita alkaa kaatua. Ottavaksi viilattu ketju uppoaa ärhäkästi. Usein Pessinen tekee kaatosahauksen yhdellä kädellä työntäen runkoa toisella kädellä.

Energiapuuhun saa jäädä hieman oksia, ja mies karsii runkoja kävellessään. Runko on välillä hänen vasemmalla ja välillä oikealla puolellaan. Tuollaista en ole ennen nähnyt. Askel on pitkä ja ripeä, mutta hieman ontuva.

Sitten suuni loksahtaa auki. Rungon karsittuaan Pessinen kiepauttaa alapuolen esiin ja karsii loput yhdellä kädellä takaisin kävellessään. Käsi suorana hän roikottaa painavaa Stihliä ja antaa sen purra oksia moottori ulisten. (Varoitus: Älä yritä samaa.)

Seuraavalle puulle kävellessään hän käyttää sahaa kävelykeppinään.

Pikkuhiljaa alan tajuta. Mies on paitsi metsuri myös korpien sahavirtuoosi, jonka yleisöä ovat tikat ja ketut. Hän hallitsee työkalunsa ihailtavan taitavasti.

”Ei ole lipsahtanut jalkaan”

Hengityksen höyry pullahtelee kirpeään pakkasilmaan. Metsuri sammuttaa Stihlin ja pudottaa sen suorilta jaloiltaan sammalikkoon, samoin kuin teki jo kasatessaan. Saha putosi joka kerran pehmeään kohtaan.

On tauon paikka. Kahvia Pessinen kertoo juovansa pari kolme litraa päivässä.

Ripeä työtahti pyörii yhä mielessäni. Kysyn, onko ketju lipsahtanut joskus jalkaan.

”En ole koskaan sahannut itseeni enkä loukannut selkääni.”

Pitkään uraan mahtuu vain yksi tapaturma. ”Kaadoin rungon, ja alle jääneestä puusta ponnahti paksu oksa päähän. Kypärä rikkoutui ja taju meni sekunnin tai parin ajaksi, mutta selvisin säikähdyksellä.”

Nolla sahaushaaveria kertoo varmasta sahurista. Siihen ei ylletä vahingossa. Ei varsinkaan, kun sahapäiviä on vuodessa 300, kuten Pessisellä pääosan työurasta. Tasaisella tahdilla se tekee 25 työpäivää kuukaudessa.

”On hienoa olla metsässä, kun aurinko nousee. Kesällä saatan sammuttaa sahan silloin hetkeksi.” Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto

Pessinen kertoo hakanneensa pääosin harvennuksia. Niitä tehdessä puuta kertyi kuukaudessa 300–400 kiintomottia.

”Kovimman määräni harvennuspuuta hakkasin Lappajärven seurakunnan metsissä. Siellä sain kerran pinoon kuukaudessa viisisataa kiintomottia.”

Se on kaamea luku, vaikka puut olisi hakattu normaalilla uravälillä. Pessinen sanoo, että senaikaiset esimiehet muistavat määrät vieläkin ja asiat voi tarkistaa heiltä.

Vuositasolla hän hakkasi yleensä 4 000–4 500 kiintomottia. Koko työuran puumäärä kipuaa pitkälle yli sadan tuhannen kiintomotin. Kukaan muu Suomessa tuskin on yltänyt samaan.

Jaakko Pessinen on hakannut kesät talvet, hänen uransa ajoittuu moottorisaha-aikaan, hän ei ole sairastellut eikä jäänyt pois töistä säiden takia. Siten työputki on vertaansa hakevan ehyt ja pitkä.

”Into työhön oli nuorempana kova. Parhaina vuosina olin metsässä kuin peto. Työpäivät venyivät joskus kymmeneen tuntiin.”

Uran kylmimpänä työpäivänä pakkanen paukkui 37 asteessa. Yli 20 asteen pakkasilla Pessinen pitää tulia.

Autonkaadon maailmanennätys

Nuorempana Pessisellä oli kuplavolkkari. Erään kerran auto jäi metsässä jumiin.

”Olin niin suutuksissani, että kokeilin nostaa auton perästä takaisin tielle. Ja se nousi.”

Saman tien hän pyöräytti auton 180 astetta ympäri paluusuuntaan. Myöhemmin volkkarin pakoputkea korjatessaan hän kokeili, saisiko kaadettua sen. Auto kellahti pihassa helposti nurin.

Tämä harrastus huipentui vuonna 1991 Alajärvellä pesäpallo-ottelun puoliajalla. Pessinen kaatoi lisäpainoilla kuormatun Ladan, joka painoi 1 007 kiloa. Se oli tuolloin autonkaadon maailmanennätys, ja hän ylsi sillä Guinnessin Ennätysten kirjaan.

Voimailu-uraan mahtuu monia kohokohtia. Yksi niistä oli Lappajärvellä 180 kiloa painavan säkin kantokisa, johon ottivat osaa maan vahvimmat miehet. Mukana oli muun muassa Maailman vahvin mies -kilpailun voittanut Janne Virtanen. Muut kilpailijat painoivat lähes kaksi kertaa niin paljon kuin 76-kiloinen Pessinen.

Pessinen voitti kisan. Sitkeä metsuri kantoi säkkiä 266 metriä ja voitti seuraavaksi tulleen yli sadalla metrillä.

Ajokuntoisen Zetorin lisäksi Pessisen konehallista löytyy kymmenittäin hajonneita moottorisahoja. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto

Jaakko Pessinen syntyi Lappajärven Karvalassa pienehkölle maatilalle. Poikia oli seitsemän ja tyttöjä yksi. Metsätöissä isän mukana hän kulki seitsemän vanhasta ja aloitti metsurin työt vieraalla 14-vuotiaana huhtikuussa 1964.

”Alaikäisenä siihen piti saada isän ja äidin lupa.”

Nuoruudesta puhuminen vetää miehen mietteliääksi. Hän sanoo, että vaikka kotona pyöri vilkas sisaruskatras, metsätöiden myötä hän alkoi viihtyä yksikseen.

”Metsässä olen vähitellen kehittynyt ikään kuin erakoksi. Sitä tottuu tekemään kaiken omin voimin: hakkaamaan, laittamaan ruuan ja siivoamaan. Metsä voi vaikuttaa ihmiseen myös niin.”

Pessinen asuu syntymäkodissaan. Tilan peltoja viljelee tien toiselle puolen talon tehnyt velimies.

Seurustelusuhteita hänellä on ollut useita, mutta vakituista ei ole löytynyt.

”Pisin suhde kesti neljä vuotta. Se alkoi hiipua, kun naisystäväni esitti, että minun pitäisi vaihtaa ammattia. Hän olisi kai halunnut siistimpää työtä tekevän miehen. Mutta metsurin hommia en halunnut jättää.”

Pessinen miettii pitkään, miksi naissuhteet eivät ole johtaneet kumppanin löytämiseen.

”Ei vain ole tuntunut siltä. Toisille se oikea osuu kohdalle jo nuorena, ja sitten eletään yhdessä koko elämä. Minä en ole sellaista kaveria löytänyt, ja olen jo tottunut elämään itsekseni.”

Haaveissa Lapin erämaat

Kesähakkuilla Pessisellä oli tapana tulla palstalle jo aamuyöllä kolmen neljän aikaan.

”Auringonnousu on mahtava hetki. Äänetön metsä herää, linnut alkavat laulaa, ja luonto on hetkessä täynnä elämää. Jokaisen kannattaisi kokea se joskus.”

Luonto kiehtoo Pessistä muutoinkin. Tosin varansakin saa pitää. Kerran tiheikön läpi kulkevalla hirvenpolulla vastaan rymisteli kolme hirvilehmää.

”Ajattelin, että kyllä ne väistävät. Mutta eivät väistäneet. Etummainen puisteli vihaisena päätään, räkä pärskyi sen sieraimista. Viime tinkaan ennätin syöksyä pois alta.”

Kerran vihainen ukkometso kävi päälle. ”Nostin turvasaappaan, ja se noppasi nokalla kengänpohjaan. Ei uskoisi, miten valtavalla voimalla se noppaa.”

Metsurintöitä Pessinen aikoo jatkaa vielä pari vuotta, jos terveys kestää.

”Oksat nousevat joka vuosi korkeammalle. Jalat eivät ole enää entisellään.”

Hän on suunnitellut asuntovaunun hankintaa. Silmissä siintää haave lähteä työuran jälkeen tutkimaan Lapin luontoa ja erämaita. Hän haluaisi Lappiin kuukausiksi.

”Siellä on niin paljon tutkittavaa. Navigaattorin kanssa ei eksy, ja vaunussa pärjää talvellakin. Olen tottunut elämään yksikseni, joten luulen viihtyväni. Lapin erämaat tuntuvat houkuttelevilta. Sitten vain lomailen, istun tulilla, kiertelen ja olen vapaalla.”

• Syntynyt: 1949 Lappajärvellä
• Työnantajat: Schauman, Lappajärven seurakunta, Metsäliitto, UPM, nykyisin mhy Keskipohja
• Työkalut: sahannut 75 moottorisahaa loppuun
• Kestävin saha: Raket 621
• Urheilu-ura: nuorena maakuntaviestijoukkueessa, voimailussa muun muassa autonkaadon maailmanennätys 1991
• Harrastukset: lenkkeily, tv-penkkiurheilu, luonto

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/16.