Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Aarteen mainosfilmi tuo kesän talven keskelle – Katso Aku Louhimiehen ohjaama video jutun lopusta

Ahti Jauhiaisen (oik.) omin käsin rakentama savusauna sai sekin roolin tv-filmissä.
Ahti Jauhiaisen (oik.) omin käsin rakentama savusauna sai sekin roolin tv-filmissä. Kuva: Mari Ikonen

MTK:n säätiön omistama Kettulan tila Salon Suomusjärvellä tarjosi mainiot puitteet Aarteen tv-mainosfilmin kuvauksiin. Miltei 2 500 hehtaarin metsätilalta löytyivät sopivat kuviot istutukseen ja raivaukseen samoin kuin monet metsäluonnon yksityiskohdat.

Mainokseen ikuistettiin (arveluttavan läheltä) myös monitoimikone, joka oli Kettulassa korjaamassa edellistalvisen Tapani-myrskyn tuhoja. Painavaa filmikameraa olallaan kannatelleen kuvaajan turvallisuuden motokohtauksessa varmisti kaksi rotevaa takapirua.

Aamuyön usvamaisema kuvattiin Nuuksion Romvuorella ja joutsen kaivettiin arkistosta. Kaikki muut kohtaukset kuvattiin 11.–12. kesäkuuta 2012 Kettulassa. Tarkkaan vahdatut sääennusteet toteutuivat miltei minuutilleen: juuri kun viimeinen kuva oli purkissa, alkoi sataa taivaan täydeltä.

Filmin toteutuksesta vastasi sama työryhmä, johon Aarretta kustantava Viestilehdet Oy on aiemminkin luottanut tv-mainonnassaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Käsikirjoitusta työsti Juha Louhivuori, tuottajana ja kuvaajana hääri Pietu Takala ja filmin ohjasi Aku Louhimies. Tuotantopäällikkönä kaikki langat käsissään piti Johanna Valasti.

Aino ja Ainon isi varmistavat, että pyöräilijät etenevät niin kuin pitää.
Aino ja Ainon isi varmistavat, että pyöräilijät etenevät niin kuin pitää. Kuva: Mari Ikonen

Suvetar-filmin pääosassa on metsä – metsäluonto, metsätalous sekä metsästä saatava jokapäiväinen hyvinvointi. 35 sekuntiin mahtuu myös tarina kesäisestä mummolavierailusta. Halusimme muistuttaa suomalaisen metsänomistuksen ylisukupolvisuudesta, jota symboloi vaarin oman metsänsä puilla lämmittämä savusauna.

Esiintyjät saatiin läheltä. Tytöt Aino ja Alma ovat ohjaajan jälkikasvua, Aleksi-poika löytyi Kettulan naapurista. Metsätöitä tekemään valjastettiin paikalla muutenkin olleita ammattilaisia ja kokeneita harrastajia. Isovanhempien rooleihin sujahtivat luontevasti Ahti ja Orvokki Jauhiainen, Kettulan entinen isännöitsijäpariskunta. Mainoksen hirsinen savusauna on Ahdin itse rakentama, ja kokenut metsämies nikkaroi kuvauksia varten myös linnunpöntön.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tv-mainoksen musiikkina kuullaan Gjallarhorn-yhtyeen Suvetar. Yhtyeen solistin Jenny Wilhelmsin säveltämä, maan kasvuvoimaa ja luonnon aarteita ylistävä kappale on ilmestynyt Sjofn-albumilla (2000). Viisiminuuttisen biisin voi kuunnella kokonaan esimerkiksi YouTubesta.

Toivomme, että tv-filmi tuo suvisen tuulahduksen talven keskelle ja herättää samalla tulevan kesän odotuksen.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.