Laita myyrätuhoille stoppi – näillä keinoin vältyt taloudellisilta tappioilta metsässäsi

Pelto- ja metsämyyrät käyttävät ravinnokseen pääasiassa tuoreita heinäkasveja. Kuva: Lisse Tarnanen / VL-arkisto

Istutustaimien kuorta hangen alla piilossa järsivä myyrä mielletään otukseksi, jonka viheliäiselle myyräntyölle metsänomistaja ei voi mitään. Onneksi asia ei ole näin. Roti löytyy myyrillekin.

Parhaiten metsänomistaja välttyy taloudellisilta tappioilta, kun hän osaa hyödyntää kaikkia tarjolla olevia torjuntakeinoja ennakoinnista käytännön nikseihin.

Luonnonvarakeskus seuraa myyräkantojen kehittymistä ja tekee systemaattista myyrien seurantapyyntiä. Keräämiensä tietojen pohjalta Luke julkaisee keväisin ja syksyisin valtakunnallisen tiedotteen myyrätilanteesta. Siihen sisältyy ennuste kantojen kehittymisestä.

Jos Luke ennustaa myyräkannan voimakasta kasvua, esimerkiksi peltoheiton metsitystä ei kannata tehdä. Pelto- ja metsämyyrä käyttävät ravinnokseen pääasiassa tuoreita heinäkasveja. Peltoheitoilla sapuskaa riittää, ja niissä myyräkannat saattavat paisua huippuvuosina tiheiksi.

Myyrähuipun aikana rehevien maiden päätehakkuuta on syytä harkita kahdesti. Avohakkuun kohteeksi on turvallisempaa valita niukemmin kasvillisuutta kasvava kangasmetsä, jolloin myös kylvö tai siemenpuuhakkuu sopii uudistamisen tavaksi. Myös soiden siemenpuuhakkuut ovat turvallisia.

Mikäli tilalta löytyy harvennettavaa, se on riskitön vaihtoehto myyrähuipun aikana. Toisaalta puun hinnankehitys voi houkutella tekemään aukkoa, ja avohakkuuala on syytä uudistaa vitkastelematta ilman heinittymistä pahentavia välivuosia.

Jos reheviä maita uudistetaan, myyrätuhoja vähentää laikkumätästys, jossa koneen kuopaisema mätäs on melko korkea.

Peltojen metsityksessä kasvillisuuden kemiallinen torjunta ennen istutusta voi olla runsaina myyrävuosina tarpeen. Myös pellon kyntäminen hävittää kasvillisuutta.

Yksilöllisen suojan taimen rungolle saa, kun varustaa peltoon istutettavat taimet taimisuojilla.

Avoin ja korkea istutusmätäs hillitsee myyrien halua nousta taimen kimppuun. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto

Myyrät syövät kesäisin vihreää kasvillisuutta eivätkä koske puuntaimiin. Lumen satamisen jälkeen tilanne muuttuu.

Vihreinä talvehtivien heinänkorsien loputtua myyrät syövät mieluiten samana syksynä istutettuja puuntaimia. Kasvatus taimitarhoilla nostaa typpipitoisuuden tappiin, jolloin taimet ovat myyrien herkkua.

Seuraavaksi mieluisinta ravintoa ovat saman vuoden keväällä istutetut taimet. Vuotta aiemmin istutetut ovat myyrien suosikkilistalla seuraavina.

Peltomyyrät syövät mieluiten lehtipuiden taimia kaluten niitä maanrajasta ylöspäin. Metsämyyrät syövät vain havupuiden taimien latvasilmuja ja latvakasvainten kuorta.

Kun taimet ovat ennättäneet kasvaa pari kolme vuotta, ja ovat sormenvahvuisia, tuhovaara alkaa olla vähissä. Tämä johtuu typpipitoisuuden laskusta ja puolustusyhdisteiden pitoisuuksien noususta.

Luontaisesti syntyneet puuntaimet eivät juuri maistu myyrille talvella.

Vaikka myyrät eivät syö metsäpuiden taimia kesällä, heinän torjunta taimikoista heti keväästä lähtien on tärkeää runsaina myyrävuosina.

Heinäyksellä pyritään hävittämään myyriltä ravinto ja suoja vähiin. Jos se onnistuu, myyrät eivät asetu taimikkoon lisääntymään vaan siirtyvät muualle.

Pelkkä taimien ympärysten heinäys ei riitä. Kasvillisuus tulisi hävittää myös taimien väleistä. Myyrät eivät viihdy avomaastossa vaan etsivät suojaisempia paikkoja.

Rehevälläkään uudistusalalla kasvillisuutta ei yleensä pursu kaikkialla. Tärkeintä olisi tuhota tiheän kasvillisuuden alueet, joihin myyrät mieluiten asettuvat. Mitä useammin kasvillisuutta jaksaa kesän mittaan niittää, sitä kehnommin myyrät taimikossa viihtyvät.

Mitä tiheämpää kasvillisuus on, sitä paremmin myyrät viihtyvät ja lisääntyvät taimikossa. Kuva: Risto Jussila / VL-arkisto

Kun heinä on lakastunut, myyrätuhoille uhanalainen taimikko on syytä käydä heinäämässä vielä kerran.

Silloin poistetaan kuloheinä taimien päältä ja ympäriltä. Tämä heikentää myyrien haluja porailla lumen alla käytäviään taimien tyville.

Yllättävän helppoa ja myös tehokasta on myyrien pyynti hiirenloukuilla juuri ennen talven tuloa.

Myyrien lisääntymiskausi on silloin jo ohi, eivätkä ne enää tässä vaiheessa vuotta myöskään liiku pitkiä matkoja.

Sopiva määrä hiirenloukkuja hehtaarin taimikkoon on 50–100 kappaletta. Loukut maksavat halvimmillaan euron tai pari kappaleelta, joten investointi ei ole suuri.

Sata loukkua viritetään hehtaarin alueelle. Yhteen kohtaan asetetaan kaksi tai kolme loukkua, joiden jokaisen päähän solmitaan punainen merkkinauha. Lisäksi kohta merkitään nauhalla vesaan tai risuun.

Syöttinä pelaa pala juustoa. Loukut sijoitetaan kantojen tai kivien juuriin suojaisiin paikkoihin, joissa ehkä näkyykin myyrien koloja. Avopaikalla loukut suojataan hakkuusta jääneillä oksilla.

Myyrätutkijoiden mukaan näin asetettuihin loukkuihin ei jää lintuja tai muuta väärää saalista satunnaisia päästäisiä lukuun ottamatta.

Runsaina myyrävuosina metsämyyriä voi esiintyä noin 100–150 hehtaarilla. Peltomyyriä saattaa esiintyä tuplaten tai hieman enemmänkin.

Loukut koetaan kerran päivässä tai muutaman päivän välein.

Sadan loukun patteri saattaa antaa saaliksi jopa viisikymmentä myyrää yhdellä koennalla. Myyrät poistetaan ja loukut siirretään toiseen kohtaan.

Siirtoja jatketaan, kunnes saalis käy vähiin tai loppuu. Päivittäin loukut kokien myyräkanta romahtaa jopa alle viikossa.

Myyräkuume ei tartu tutkijoiden mukaan loukkupyynnissä, kun on laittamatta sormia suuhun, silmiin tai sieraimiin. Pyyntivälineitä kuljetetaan sangossa.

Varovainen pyytäjä voi pitää mukana käsidesiä ja käyttää sitä esimerkiksi ennen autoon nousua. Kotona kädet vielä pestään.

Kun maassa on jo hieman lunta, myyrien jäljet näkyvät. Pyyntiä voi täydentää asettamalla loukkuja havaittuihin jälkiin. Tällä tavoin niistetään taimikon myyräkanta minimiin.

Viimeinen silaus torjuntatyölle tehdään tamppaamalla lunta jaloilla polkien taimien ympäriltä.

Normaalisti maan pintaan jää aina löyhemmän lumipeitteen kerros, jossa myyrät liikkuvat. Tampaten löyhä lumikerros häviää ja myyrien liikkuminen taimien juurille hankaloituu.

Jos torjuntatyö on ollut osittaista tai sitä ei ole tehty lainkaan, myyrätalven jälkeinen kevät saattaa paljastaa tuhotun taimikon.

Silloin tarvitaan malttia. Jollei kaikkea ole syöty, on syytä odottaa ainakin juhannukseen. Puuntaimilla on kyky korjata itseään myyrien jäljiltä. Pahoinkin vioittunut taimikko saattaa toipua, tai ehkä vähäinen täydennysistutus riittää.

Mahdollisia tuhotappioita voi pienentää metsävakuutuksella, joka korvaa myös myyrätuhot.

Juttu on julkaistu Aarteessa 5/16.