Enemmän metsämarjoja mehiläisten avulla – näin teet pölyttäjähotellin

Kesäaikaan Tervoset käyvät tarhoillaan lähes päivittäin. Kuva: Harri Mäenpää

Ilmassa kuuluu mehiläisten pörinä. Kaksi suoja-asuihin pukeutunutta hahmoa aukoo mehiläispesien kattoja. Puolukan kukat paistavat vaaleina varvikossa, mustikka on päättämässä kukintaansa.

”Puolukkahunaja tuoksuu”, Pirjo ja Harri Tervonen huutelevat pesien päältä.

Pariskunta on tarhannut mehiläisiä 1970-luvun lopusta lähtien. Nyt pesiä on 850 neljän kunnan alueella Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon rajalla. Kiteeläiset Tervoset työllistävät itsensä mehiläishoitajina ympäri vuoden.

Suuri osa Tervosten Metsämesi-yrityksen pesistä on metsän tuntumassa, hakkuuaukeiden tai metsäniittyjen vierellä, muutamat apila- ja tattaripeltojen kupeessa.

”Viljapellon laitaan näitä on turha viedä. Olemme ajatelleet, että metsäaukoilla on hyvät paikat”, Pirjo Tervonen sanoo.

Keskikesän pääsatokauden aikana mehiläisiä voi olla yhdessä pesässä yli 70 000. Kuva: Harri Mäenpää

Metsäisessä ympäristössä olemme nytkin. Edessä avautuu pieni kukkaniitty mehiläisten kiitoradaksi.

”Tämä paikka on ollut meillä jo 30 vuotta. Lampi on tuossa mehiläisille hyvänä vesipisteenä ja marjoja ympärillä”, Pirjo Tervonen esittelee yhtä vanhimmista pesäalueistaan. ”Ja karhuja. Mutta niitähän on joka paikassa.”

Karhujen takia Tervoset ovat ympäröineet melkein kaikki pesänsä sähköaidalla. Aita kiertää pesät 3–4 kerroksessa, ja aurinkoenergiaa lataava akku tuottaa sähköä. Sen pitäisi pitää karhut poissa. Aina aita ei kuitenkaan riitä.

”Täällä karhu kaivoi kuopan. Osan pesistä se jätti pystyyn mutta raahasi osan kuopan pohjaa myöten metsään”, Pirjo Tervonen esittelee monttua aidan alla.

Tervoset eivät ole ainoita tarhaajia, joille karhu aiheuttaa harmia. Karhuvahinkojen määrä on kasvussa, ja yhtenä vuonna otsot rikkoivat koko maassa 370 mehiläispesää.

Savu rauhoittaa mehiläisiä. Kuva: Harri Mäenpää

Mehiläistarhaajat eri maissa ovat myyneet pölytyspalvelua maanviljelijöille ja puutarhureille. Ideana on, että mehiläispölytyksen avulla saadaan suurempi ja parempilaatuinen sato.

Viime vuosien tutkimukset tukevat väitettä myös metsämarjojen osalta. Luonnonvarakeskuksen ja Kainuun ely-keskuksen tutkimuksissa ilmeni, kuinka mustikkasato parani mehiläispesillä.

”Heikkona mustikkavuonna sato pystyttiin parhaimmillaan kaksinkertaistamaan. Vaikutus ulottui joidenkin satojen metrien päähän pesästä. Hyvinä satovuosina vaikutusta ei juuri ollut”, sanoo asiaa tutkinut vanhempi tutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

”Pölyttäjähyönteisten määrä on tärkein yksittäinen tekijä marjasadon onnistumiselle, aivan olennainen. Hyönteiset joko tuovat sadon tai ovat tuomatta. Suomalaisista luonnonmarjoista vain tyrni ja variksenmarja ovat tuulipölytteisiä”, Peltola muistuttaa.

Tervosetkin ovat törmänneet ajatukseen mehiläisten lisähyödystä.

”Marjastajat kysyvät, missä pidämme pesiä. He ovat varmaan todenneet, että niiden ympärillä on paremmat marjat”, Pirjo Tervonen kertoo.

”Mitä paremmin kukka on pölyttynyt, sitä parempia marjat ovat laadultaan ja sitä tasaisemmin sato kypsyy. Marjat ovat kiinteämpiä.”

Tervoset myyvät hunajansa kauppaketjulle ja yksittäisiin tavarataloihin. Hunajatuotteiden lisäksi yritys saa tuloja myymällä mehiläisten keräämää siitepölyä ja mehiläisvahaa. Koko tuotanto on luomua.

Luomun vaatimuksena on muun muassa, että tarhat sijaitsevat enintään kolmen kilometrin päässä vilkkaista teistä ja kaatopaikoista.

”Täällä vaatimukset täyttyvät metsien ansiosta helposti”, Pirjo Tervonen sanoo.

Tervosten usko kotimaisen hunajan tulevaisuuteen on vahva, vaikka maailmalta kantautuu uutisia pölyttäjähyönteisten ahdingosta.

Hedelmöittämättömistä munista kasvaa kuhnureita, yhdyskunnan ainoita koiraita. Kuva: Harri Mäenpää

”Mehiläiset ja pölyttäjät ovat olleet paljon esillä, mikä varmasti lisää hunajan kulutusta. Kun uusi mehiläishoitaja aloittaa harrastuksen, hän tuo läheisiään uusiksi hunajan kuluttajiksi”, Pirjo Tervonen laskee.

Suomalaisten hunajan käyttö on lisääntynyt. Kasvun taustalla on lähiruoan ja terveellisen ravinnon suosio.

”Aiemmin nuorten keskuudessa ei hunajaa käytetty, nyt se on ainakin meidän lähipiirin nuorten parissa lisääntynyt. Hunajaa käytetään entistä enemmän myös mausteena ruoanlaitossa”, Pirjo Tervonen kertoo.

Vaikka luonnonmukaista makeuden antajaa voi käyttää monella tavalla, Pirjon omat suosikit ovat perinteisiä.

”Hunaja lusikalla purkista suuhun on parasta. Hyvää se on myös ruisleivän päällä tai puurossa.”

Lehtipuupölkystä tehdyt keinopesät ovat mehiläistarhaa vaivattomampi keino lisätä pölyttäjien määrää metsässä ja puutarhassa. Myös erakkomehiläisten, -ampiaisten ja muiden pölyttäjien keinopesät ovat parantaneet marja- ja hedelmäsatoa.

”Keinopesistä on apua, jos marjamailla ei muuten ole kuolleen puuaineksen tapaisia pesäpaikkoja”, kertoo Rainer Peltola.

Paras paikka on Peltolan mukaan metsäniityn laidalla. Niityn kukat tarjoavat ravintoa pölyttäjille senkin jälkeen, kun mustikan ja puolukan kukinta päättyy.

• Sahaa 20 sentin mittaisia pöllejä (halkaisija noin 20 senttiä) paksusta koivusta, lepästä tai muusta lehtipuusta. Älä kuori tuohta tai kuorta. Paikalleen jäänyt kuori vähentää pöllin halkeilua.
• Poraa toiseen päähän 10–12 senttiä syviä, halkaisijaltaan 4–8-millisiä reikiä. Voit porata pöllin pään täyteen reikiä siten, että niiden välinen etäisyys on noin kaksi senttiä. Älä poraa reikiä läpi.
• Ripusta pölli aurinkoiselle paikalle pohjakasvillisuuden yläpuolelle (50–150 senttiä maasta) reiät kohti aamuaurinkoa. Näin aurinko kuivattaa koloja heti aamulla. Ripusta pöllit koukkujen, narujen tai nippusiteiden avulla vaakasuoraan.
• Jos haluat viedä keinopesiä toisen metsään, muista kysyä lupa maanomistajalta.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/16.