Finprofilen puupylväät myydään enimmäkseen ulkomaille – Miksi puutolpilla riittää kysyntää?

Toimitusjohtajan työ on siirtynyt Lasse Kokolta metsäinsinööriksi lukeneelle pojalle Lauri Kokolle. Kuva: Johannes Wiehn

Finprofilen toimistossa Sahatiellä Iitin Kausalassa seinät on paneloitu männyllä porraskäytävää myöten. Kahvihuoneeseen on piipahtanut tarinoimaan entinen kyläpoliisi Laitinen. Mönkijävarkauksia päivitellään ja sitä, miksi rikokset jäävät nykyään rankaisematta.

Puinen sisustus jatkuu toimitusjohtaja Lauri Kokon työhuoneessa. Paikalla on myös Lasse Kokko, firman perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Eläkeläiselläkin riittää pylväsbisnekseen liittyvää tekemistä.

”Parhaillaan käyn neuvotteluja kenialaisten kanssa. Laurilla ei ole aikaa kaikkeen.”

Finprofilen bisneksen ydin ovat puiset pylväät, joiden korkeus vaihtelee seitsemästä metristä 24 metriin. Sellaisia tarvitaan maailmalla.

Sukupolvenvaihdos tehtiin kymmenen vuotta sitten. Lauri oli jo aikeissa keskeyttää metsäinsinöörin opintonsa ja pyrkiä poliisikouluun, mutta veri veti puiden pariin.

”Kävi hyvä tuuri, että yksi neljästä lapsesta kiinnostui alasta. Tässä työssä pitää olla sydämellä mukana, rakkaudesta puuhun”, Lasse Kokko sanoo.

”Hyvin hoidettu firma, oli helppo jatkaa isän jäljissä”, Lauri Kokko toteaa. ”Eikä ole harmittanut lähteä aamulla töihin.”

Pylväsasemalla hyörii Komatsun järein ajokonemalli. Vastaavia on käytössä lähinnä Etelä-­Amerikan puuplantaaseilla. Kuva: Johannes Wiehn

Lasse Kokko valmistui 70-luvulla metsäalalle ja työskenteli metsänhoitoyhdistyksessä, mutta mielessä kyti ajatus omasta firmasta. Ensimmäinen askel oli 80-luvun alussa perustettu Iitin puu Oy, viiden osakkaan yritys.

”Ihan nollasta lähdin mukaan. Vanha Taunus oli ainoa omaisuuteni. Oli valtava halu toteuttaa omia ajatuksia ja ideoita.”

Iitin puun aikoina Kokko tutustui pylväiden ostajiin. Myöhemmin hän perusti oman yrityksen Interpuu Oy:n, joka keskittyi puupylväiden tuotantoon.

”Bisnes pyöri ja rahaa tuli, mutta rahoituksen vuosikorko oli yli 21 prosenttia. Saimme yli neljän miljoonan markan luottotappiot vuosina 96 ja 97 Turkista ja Suomesta.”

Onneksi vaikeuksien keskellä avuksi tuli Suomeen jalkautunut uusi rahoituskumppani. Se antoi lainaa, jonka vakuutena oli juuri ostettu tehdas. Edellytyksenä oli, että Kokko perustaa uuden yhtiön.

”Niin syntyi Finprofile, joka aloitti kiinteistöyhtiönä. Kun paikallinen rahoittaja ajoi Interpuun konkurssiin vuonna 1999, toiminta ei katkennut, vaan Finprofile jatkoi pylväiden tekoa vanhoilta perustuksilta.”

Kokolla ei ole ollut tapana jäädä tuleen makaamaan vaikeuksien keskellä.

”Mitä kireämpi paikka, sitä kovempi yritys”, sanoo nuoruudessaan kasisatasta ja tonnivitosta juossut Myrskylän Myrskyn kasvatti ja Lasse Virénin seurakaveri.

Valtatie 12:lla Iitin Tillolan kohdalla avautuu häkellyttävä maisema.

Toiselle puolelle tietä jyrsitään KymiRingin moottorirataa, jossa pitäisi ajaa lähivuosina MotoGP- ja joskus jopa F1-kisoja. Toisella puolella on Finprofilen kymmenen hehtaarin kokoinen pylväsasema. Taapeleiden pitkissä riveissä on kuivumassa kymmeniä tuhansia kuorittuja männynrunkoja.

”Pitää varmaan etsiä korvaava paikka moottoriurheilun tieltä. Nyt sijainti on ihanteellinen, hiekkakangas hyvien yhteyksien päässä satamasta”, Lasse Kokko sanoo.

Finprofile hankkii pylväspuunsa yhteisleimikoista, joissa se on mukana eri metsäfirmojen kanssa. Ne ottavat tukit, Finprofile pylväät. Läheisin yhteistyökumppani on Metsä Group.

Metsätalousinsinööri Ville Vähäkoski toimii Finprofilen pylväsaseman hankintapäällikkönä. Kun hankintakausi alkaa elokuussa, Vähäkoski kiertää hankintatyöntekijä Pekka Porkan kanssa leimikoilla.

Siinä onkin melkoinen savotta. Jopa noin 300 000 puuta käydään läpi, ja niistä neljäsosa päätyy Finprofilelle.

”Kapein kelpuutettu latvaläpimitta on 13,5 senttiä. Valitut puut leimataan, eli merkitsemme spraymaalilla pituuden runkoon. Lyhyiden pylväiden osalta hakkuukoneen kuskit tekevät itse valinnat”, Vähäkoski kertoo.

Vähäkoski järjestää puiden ajon Finprofilen pylväsasemalle. Jyväskylän seutu on pohjoisimpia alueita, joista runkoja tuodaan.

”Järeät leimikot käyvät vähiin, ja pitkiä pylväitä on tarjolla jatkossa vähemmän”, hän arvelee.

Pylvässorvaaja Teemu Rihulla kestää yhden pylvään kanssa pari minuuttia. Kuva: Johannes Wiehn

Runkojen käsittely alkaa kuorintalinjalla. Sen jälkeen rungot kuivuvat noin vuoden, suurimmat kokoluokat jopa 2–3 vuotta.

”Säiden armoilla ollaan. Huonona kesänä puu kuivuu huonosti”, Lauri Kokko toteaa.

Kuivumisen jälkeen pylväät sorvataan. Jalostusaste on vähäinen, mutta Finprofile pärjää silti kilpailussa. Pylväsaseman työntekijät eivät istu lentokoneiden ohjaamoa muistuttavissa kopeissa niin kuin moderneissa tehtaissa. Itse räätälöityjen koneiden ja linjastojen pelaamisesta huolehtii palveluksessa oleva seppä.

”Maalaisjärkeä tarvitaan enemmän kuin huipputeknologiaa. Laajenemista tärkeämpää on se, että homma pysyy hanskassa. Pääomaa on paljon kiinni, sillä puut on maksettu ja rungot kuivuvat pitkään”, Lasse Kokko sanoo.

Puupylvään pituus vaihtelee 7–24 metrin välillä. Läpimittaluokkia on kymmeniä. Pienin latvaläpimitta on 11 cm sorvattuna. 24 metrin korkuisia jättiläispylväitä tehdään alle kymmenen vuodessa. Ne saapuvat erikoiskuljetuksella, ja niiden työstäminen on mutkikasta. 20-metrisiä syntyy 10–20 vuodessa.

”15-metrin korkuisia pylväitä teemme satoja ja 9–12-metrisiä tuhansia. Yleisin kokoluokka on 7–8-metriset pylväät, joiden tuotantomäärä on kymmeniä tuhansia”, Lauri Kokko sanoo.

Finprofilen pylväsasemalla Iitissä kuivuu kymmeniä tuhansia kuorittuja männynrunkoja. Pylväiden numerointi liittyy pituuteen ja standardeihin. Kuva: Johannes Wiehn

Lähes kaikki Finprofilen pylväät lähtevät maailmalle. Suurimmat vientimaat ovat Britannia, Saksa ja Israel, muita ovat Italia, Viro, Turkki ja Kreikka. Välikäsien kautta tolppia menee Omaniin, Jemeniin, Ruotsiin ja Norjaan.

Miksi puutolpilla riittää kysyntää? Onhan sähkö- ja puhelinlinjojen pystytykseen olemassa muitakin vaihtoehtoja?

”Rekkaan mahtuu kokoluokasta riippuen helposti 200 puupylvästä, mutta kuinka monta betonista?” Lauri Kokko huomauttaa.

”Puupylväs on edullinen ja helppo käsitellä. Se kestää myös hyvin kolhuja.”

Vuoristoisilla alueilla betonisten ja metallisten pylväiden asentaminen ei ole helppoa. Puupylväät toimivat hyvin myös maanjäristysalueilla, sillä ne eivät murru betonipylväiden tavoin.

Useimmiten tilaaja kyllästää pylväät ja myy ne eteenpäin. Omat kyllästykset tehdään nykyään ulkomailla, sillä Finprofilen käyttämä suomalainen kyllästämö lopetti toimintansa.

Pylväät ovat Finprofilen syömähammas ja lippulaiva. Pylväiden ohella yritys valmistaa ovi-, ikkuna- ja porrasaihioita, mutta aihiopuolen osuus liikevaihdosta on vain 10 prosenttia.

”Suomessa toimii kymmenkunta puupylväiden valmistajaa. Finprofile on niistä kolmanneksi suurin. Teemme kilpailijoiden kanssa yhteistyötä, toimitamme heille puuttuvan kokoisia pylväitä ja päinvastoin”, Lauri Kokko sanoo.

Metsänomistajat, pankit, alihankkijat ja kuljetusfirmat ovat Finprofilen toiminnan tärkeät kivijalat. Unohtaa ei voi osaavaa henkilökuntaa. Esimerkiksi aihiotehtaan johtaja, rakennusinsinööri Vesa Suikkanen osaa tehdä tarvittaessa mitä tahansa työtä Finprofilella.

Pääosa tuotannosta on Iitissä, mutta myös Saksassa on tehdas. Vuonna 1932 rakennetun lentokentän tiloissa Kossdorfissa valmistuu 10 000 pylvästä vuosittain.

Keski-Euroopassa tuotetaan maksimissaan 11-metristä pylvästä. Siellä rungot ovat usein vääntyneitä ja oksaisia rehevän kasvualustan takia.

”Pohjoisen mänty on maailman parasta puuta pylvääksi”, Lasse Kokko sanoo.

Ykköspuulaji on mänty jo pelkästään kyllästysominaisuuksiensa vuoksi. Pienissä pylväissä voidaan käyttää kuusta. Tärkein kriteeri on se, että rungon pitää olla suora ja terve.

”Metsänomistaja voittaa pylväskaupassa: hän saa erikoispuusta paremman hinnan kuin tukkipuusta”, muistuttaa itsekin metsiä omistava Lasse Kokko ja harmittelee samaan hengenvetoon raakapuun arvonlaskua.

”50-luvulla ei tarvinnut olla kummoinenkaan pino tukkia, että sen hinnalla sai ostettua traktorin tai auton. Nyt pitää myydä jo aika paljon puuta, että sama onnistuu.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/17.