Raivaussahan terä katkaisi kokeneen metsurin sormen – paraneminen vei aikaa ja sormi jäi jäykäksi

Varusteet ja eväsreppu löytyivät metsästä onnettomuutta seuranneena päivänä, mutta sormenkärki hävisi. Kettu vei, arvelee Veikko Oinonen. Kuva: Hanne Manelius

Miten se koko aamu oli sujunut niin takkuisesti?

Metsuri Veikko Oinonen oli aamulla ajanut työmaalle hädin tuskin ajokuntoista metsäautotietä. Raivauskohde ei ollut olosuhteiltaan juuri tietä helpompi; kiveä ja kuoppaa vieri vieressä ja niiden välissä miehenmittaisena rehottavaa lehtipuuvesakkoa.

Yhdeksän jälkeen Oinonen istahti kivelle ja kiersi termospullon korkin auki. Kahvia siemaillen hän katseli ympärilleen. Kauempana metsässä oleva oja oli johtanut vetensä palstan reunaan, johon oli muodostunut toista metriä pitkä rutakko. Rutakkoa reunustivat parimetriset pajupensaat.

”Mietin, että tuon kun vielä saan raivattua, pääsen eroon siitä ryteiköstä”, Oinonen muistelee.

Oinonen kiersi termospullon korkin kiinni, viilasi raivaussahan 22,5-senttisen terän ja valmistautui jatkamaan urakkaa.

Virallisesti Oinonen olisi saanut jäädä eläkkeelle jo vuonna 2012, 63 vuotta täytettyään. Metsänhoitoyhdistyksen kanssa oli kuitenkin sovittu, että mies jatkaa töissä 68-vuotiaaksi saakka.

Elettiin vuotta 2015. Oli syyskuun 14. päivä ja puolukka-aika parhaimmillaan. Oinonen kiskaisi raivaussahan käyntiin ja kävi pajukon kimppuun.

Kylläpä osasivatkin kasvaa hankalasti, yhdestä tuppaasta jokaiseen ilmansuuntaan. Oinonen silmäili pajukkoa ja päätti kiertää sen toiselle puolelle päästäkseen parempaan paikkaan.

Ja silloin se tapahtui.

Oinonen oli juuri ottamassa askelen, kun raivaussaha tarttui kiinni pajun oksaan. Mies ehti tajuta, että jalka lipeää liukkaalta kiveltä, ja irrotti vaistomaisesti otteensa kaasusta. Hän kurotti vasemmalla kädellä eteensä ottaakseen tukea läheisestä lepänrungosta. Samalla saha irtosi ja heilahti – terä yhä pyörien – kaaressa eteenpäin kohti ojentunutta kättä.

Seuraavassa hetkessä sekä mies että saha olivat keturallaan jorpakossa.

Ensin ei tuntunut miltään. Vasta hetken päästä Oinonen alkoi ihmetellä, miksi hansikas värjääntyy verellä. Varovasti hän veti hansikkaan kädestään ja huomasi, että raivaussahan terä oli vienyt mennessään keskisormen viimeisen nivelen.

”Muistin, että reppu on siinä 50 metrin päässä. Autolle kävellessäni käärin sidettä sormeen.”

Ajomatkan aikana kipu iski kuin metrinen halko. Pikitiellä näkö sumeni, mutta jollain ilveellä Oinonen selviytyi Kannonkosken terveyskeskuksen pihaan saakka.

Terveyskeskuksessa hoitajan ei tarvinnut kuin vilkaista verestä punaiseksi värjäytynyttä sidettä todetakseen, että mies on kiireesti vietävä Jyväskylän keskussairaalaan.

Pyörivä terä katkaisi keskisormen viimeisen nivelen kohdalta. Typistetty sormi on yhä arka kylmälle. Kuva: Hanne Manelius

Jyväskylässä sormi kuvattiin ja sen jälkeen odoteltiin. Tunti, toinenkin.

”Rupesi jo kahvia tekemään mieli, kun eväsreppukin jäi metsään.”

Oinonen ei ollut ehtinyt edes vaatteita vaihtaa. Läpimärkänä, yltä päältä ravassa ja veressä hän mietti, mitä hoitava lääkäri mahtoi potilaansa ulkomuodosta ajatella, ja kuunteli ”veikeää rousketta”, joka kuului, kun lääkäri muotoili pihdeillä luun tynkää.

Kun haavaa puhdistettiin, Oinonen yritti keventää tilannetta kysäisemällä, olisiko pirtua mahdollista saada tippa omaankin suuhun.

”Mutta ei se ollut huumoripäällä se lääkäri. Särkylääkettä kuitenkin antoi.”

Oli yö, kun Oinonen viimein pääsi kotiin. Vasta nyt Rauni-puolisolle selvisi, miten vakavasta onnettomuudesta oli kyse. Mies kun oli päivällä soittanut kotiin ja kertonut sahanterän ”vähän raapaisseen kynttä”.

”Aamulla lähdettiin Raunin kanssa metsään hakemaan varusteita. Kurkistin hanskaan, onko sormenpää tallella, mutta ei sitä löytynyt. Liekö kettu sen vienyt.”

Lue myös: Metsänomistaja, satsaa turvavarusteisiin ja muista lepotauot

Kun täysin vasenkätinen mies joutuu yhtäkkiä tekemään kaiken oikealla kädellään, arvaahan tuon, että vaikeuksia seuraa.

”Kahvikupit kaatuivat. Hyvä, kun sain housut jalkaan”, Oinonen muistelee.

Todelliset hankaluudet alkoivat kuitenkin vasta, kun antibioottikuuri loppui ja haava alkoi märkiä.

”Seuraavat kaksi kuukautta piti käydä terveyskeskuksessa joka toinen päivä, kun haavasta otettiin märkää pois.”

Kesti joulukuulle, ennen kuin haava lopulta parani.

”Kontrollissa lääkäri tutki sormea ja sanoi, että pään olisi voinut muotoilla vähän pyöreämmäksikin. Vastasin, että ei se minua haittaa.”

Neljä vuotta onnettomuuden jälkeen käsi toimii jo melko mukavasti. Sormi jäi muita jäykemmäksi, ja typistetty kärki on arka kylmälle.

”Talvella, kun käy postilaatikolla, pitää laittaa rukkanen käteen.”

Töihin Oinonen ei onnettomuuden jälkeen enää palannut, mutta raivaussahalla hän sahaa edelleen.

”Semmoisia pikkuisia hommia olen tehnyt, toissapäivänä viimeksi.”

Tuntuu kohtalon ivalta, että metsätyöt jo 1960-luvulla aloittanut ammattilainen joutuu työuransa viime metreillä onnettomuuteen. Veikko Oinonen ei kuitenkaan tapahtunutta sure.

”Olihan siinä onneakin matkassa. Terä olisi voinut mennä kämmenen päältä.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2019.