Lumi nostaa puunkorjuun kustannuksia Lapissa

Lumiset ja leudot talvet haittaavat metsätöitä ja nostavat puunkorjuun kustannuksia Pohjois-Suomessa. Paksujen nietosten alla uinuva sula maa on nykyään yleistynyt. Silti leimikot on hakattava sopimusten mukaan ja puut kuljetettava tehtaalle ajoissa.

Talvella metsäkonetyö on hitaampaa kuin kesällä. Myös tiestön avaaminen tuiskujen jäljiltä maksaa, sillä auraaja voidaan joutua kutsumaan paikalle pitkienkin matkojen takaa. Mitä enemmän talvikorjuun aikana joudutaan käyttämään aurauskalustoa, sitä enemmän siitä koituu kustannuksia metsänomistajalle.

”Talvikorjuu on keskimäärin kolmanneksen kalliimpaa kuin kesäkorjuu”, sanoo Metsänhoitoyhdistys Sodankylän aluevastaava Pekka Kasurinen.

”Vaikka lumi nostaa korjuukustannuksia, talvi mahdollistaa korjuun haastavilta kohteilta”, Pekka Kasurinen sanoo. Kuva: Kari Lindholm

Talvisavotta sujuu kohtuullisin kustannuksin, mikäli leimikko sijaitsee yleisen tien tai metsätien varrella kantavilla mailla. Mikäli näin ei ole, eurot rupeavat karisemaan metsänomistajan lompakosta korjuuketjulle.

Puun myyjä huomaa talvihakkuun suuret kustannukset huonompana kantohintana varsinkin Lapissa, jossa kuljetuskilometrejä riittää mutta jossa puuta kasvaa hehtaarilla huomattavasti vähemmän kuin eteläisessä Suomessa.

”Parhailla eteläsuomalaisilla alueilla metsätalouden kokonaiskannattavuus on Lappiin verrattuna jopa kymmenkertainen ja Pohjois-Suomeen verrattuna noin viisinkertainen”, muistuttaa Luonnonvarakeskuksen ulkopuolinen tutkija Mikko Hyppönen.

Vaikeissa talvioloissa tehdyn ensiharvennuksen niukka puukauppatili saattaa vaihtua pahimmillaan jopa laskuksi metsänhoidon hyväksi tehdystä konetyöstä. Ensiharvennuksessa kuitupuumotteja kertyy niukasti mutta lumessa rypemistä sitäkin enemmän.

”Talvikorjuu on kuitenkin ainut keino sellaisilla kohteilla, jotka eivät ole kesäkorjuukelpoisia”, Hyppönen huomauttaa.

Kokonaan tappiolle puunmyyjä joutuu vain harvoin. Tavanomainen keskilappilainen ensiharvennustili on parisataa euroa hehtaarilta ennen veroja.

Metsänhoidon kannalta ensiharvennus on tärkeä työvaihe, jota ei kannata jättää väliin. ”Oikea” puukauppatili saadaan toisesta harvennuksesta, jossa kertyy jo tukkiakin.

Metsäkoneyrittäjät Pauli Maijala (vas.) ja Pasi Maijala ovat todenneet, että kevyt konekalusto on käyttökelpoisin silloin, kun metsässä on paljon lunta tai jos pohja on pehmeä. Kuva: Kari Lindholm

Jos leimikko ei sijaitse metsä- tai varsitien eikä edes pengertien vaikutuspiirissä vaan saarekkeessa suon takana, sinne joudutaan perustamaan tilapäinen talvitie, jotta puut saadaan pois metsästä.

Tällaisia kohteita riittää varsinkin soisessa Keski-Lapissa. Myös turvemaiden talvikorjuussa tarvitaan talviteitä.

Talvitiehen liittyvät konetyöt laskevat puun kantohintaa 1–2 eurolla, jolloin metsänomistajalle koituu 1 000–2 000 euron kustannus jokaista metsästä kuljetettavaa tuhatta kuutiometriä kohden.

”Jos tarve liikennöintiin on jatkuvaa, kannattaa harkita talvitien korvaamista kesäajokelpoisella metsätiellä”, Kasurinen sanoo.

Talvitien perustaminen maastoon aloitetaan ensimmäisten pakkasten jälkeen polkemalla jängältä lunta keräävä heinäkasvusto maahan. Tähän käytetään tavallisesti mönkijää.

Pysyvän lumipeitteen ja pakkasten tultua talvitien ajouraa ryhdytään silottelemaan kulkukelpoiseksi puskulevyllä varustetulla traktorilla, rinnetampparilla tai katepillarilla.

Jotta talvitie pysyisi jäässä, se pidetään puhtaana lumesta. Tien pinnalle satanut lumi sulattaa alla olevan maan nopeasti. Konevoimaa tarvitaan talvitien ylläpidossa siihen saakka, kun puut on ajettu pois metsästä. On myös mahdollista, ettei talvitien teko onnistu lainkaan leudon sään takia.

Kevään suojasäät sulattavat tiet ajokelvottomiksi. Vastaavasti yöpakkaset jatkavat tiestön käyttöaikaa.

Lue myös: Vaikka talvisavotta on kallista, lumesta on myös hyötyä

Talvien leudontuminen lisää sadantaa Lapissakin, mikä näkyy tihentyneenä auraustarpeena. Myös suojakelejä esiintyy totuttua useammin.

Puunkorjuu-urakoitsijalle hankaluuksia tuottaa myös säiden nopea vaihtelu. Kun sohjokeliä seuraa hankikanto, hakkuukoneen koura ei pääse tiivistyneen lumen läpi puun tyvelle. Seurauksena on se, että kannot jäävät helposti liian pitkiksi.

Pekka Kasurinen kertoo, että hakkuut voidaan tämän takia keskeyttää, mikäli metsänomistaja niin haluaa. Ylipitkiin kantoihin jäävä kuutiokertymä ei ole kovin suuri, mutta siinä menetetään tyvitukkia, joka on rungon arvokkain osa.

Asiat ovat menneet korjuun suunnittelussa pieleen, jos lumisade hautaa kaadettuja runkoja ja puuta katoaa lumen alle pysyvästi. Talvikorjuun hävikki on otettu huomioon leimikon hinnoittelussa, joten usein metsänomistaja kärsii hävikin nahoissaan.

”Tuiskussa ajokoneen kannattaa peesata hakkuukonetta varsin lähellä, jottei puuta katoaisi. Kadonneiden runkojen haku metsästä on urakoitsijan vastuulla”, kertoo metsäkoneurakoitsija Pauli Maijala Sodankylästä yli 50 vuoden metsätyökokemuksella.

Harvennushakkuulla, jossa runkoja kertyy kouraisukasoihin vähän, saattavat rungot kadota jo silloin, kun ne putoavat moton kourasta.

”Lumisateella loikkaan motosta ajokoneen ohjaamoon ja ajan toisessa vuorossa puuta, jotta häviämisriski pienenisi”, lisää Paulin yhtiökumppani ja poika Pasi Maijala.

Kevyt puunajokone soveltuu ajourien ja talvitienpohjien polantamiseen. Tiiviiksi poljettu lumi jäätyy pakkasella. Kuva: Kari Lindholm

Maijalat ovat sitä mieltä, että motokuskien kannattaisi välillä kuljettaa myös ajokonetta, jotta heille kävisi selväksi, miten puut kannattaa asetella hankeen ajokonetta varten.

Kaadettuja runkoja ei pidä jättää puiden taakse, eikä nippuja sovi nakella sikin sokin. Runkojen päät asetellaan samalle tasalle. Näin puunajo nopeutuu ja tehostuu.

”Oksia ei saisi joutua pinoon. Silloin puut joudutaan noukkimaan pinosta yksitellen ja homma hidastuu.”

Polttoainekustannukset kohoavat paksussa lumessa tuntuvasti, eikä savotalle ole aina edes helppo päästä, kun tuiskun jälkeen joudutaan ensimmäisenä tien auraukseen.

Maijalat kuljettavat metsäkoneensa työkohteelle nelivetoisen maataloustraktorin vetämällä lavetilla. Koska traktorissa on aura ja kauha, tiestö tulee samalla aukaistua.

Viime talvina yleistynyt jauhomainen lumi hidastaa koneiden etenemistä metsässä, sillä se ei kovetu telojen alla. Normaalisti lumi kovettuu yön aikana konetta kantavaksi.

Pasi Maijala kertoo, että lumen sekaan sekoitettu turve, oksat tai havunneulaset tehostavat lumen kovettumista, mikä nopeuttaa työskentelyä.

Myös koneiden mallilla ja massalla on merkitystä työskentelyn tehokkuuteen roudattomissa metsissä. Siinä, missä jätti tarpoo, kevyt kone hiipii lumen pinnalla.

Maijaloiden työpainoltaan 14 tonnin hakkuukone, Nokka Profi, pysyy pinnalla metrisessä lumessa, kunhan telojen alle puidaan latvuksia ja oksia. Iso harvesteri, esimerkiksi Ponsse Scorpion, painaa liki 30 tonnia.

”Hakkuuteho on kevyillä koneilla suunnilleen sama kuin raskailla. Emme ole keksineet vielä ainuttakaan järkevää syytä järeän koneen hankkimiselle”, yrittäjät sanovat.

Pasi muistelee: ”Otin kerran naamakirjaa varten kuvan savotalta ja hyppäsin ohjaamosta latvuksien päällä seisovan koneen vierelle. Astuin sitten latvuksien päältä sivummalle ja upposin heti kainaloitani myöten.”

Maijaloiden ajokone, vanha ja kevyt Valmet, on kuorma päällä samanpainoinen kuin raskas ajokone tyhjänä. Uppoamisia ei ole tapahtunut edes kuormattuna. On ollut tilanteita, joissa moto ei ole enää pysynyt pinnalla, mutta Valmet on kuskannut puut pois metsästä.

”Ja täysillä kuormilla”, Pauli korostaa.

Maijalan miehet sanovat, että ainakin metsänhoitoyhdistyksen koneyrittäjät pitävät tiukasti metsänomistajan puolta.

Metsänomistajat kun eivät ole mielissään siitä, jos kone polkee puiden juuret poikki tai metsään jää uria koneen jäljiltä.

Vaikeisiin talvikorjuuoloihin, pakkasten ja lumen keskelle, on hankala saada ammattitaitoisia kuljettajia. Monet hankkiutuvat helpompiin töihin maalikylien tuntumaan.

Lapin savotoilla etäisyydet ja työmatkat ovat pitkät, ja kuljettajat joutuvat yöpymään työmaan kyljessä parakki- tai asuntovaunuissa. Koti-ikävälle ei ole sijaa, kun miehet elävät metsässä.

”Kolmen tunnin työmatka suuntaansa on pitkä kenelle tahansa”, Pauli Maijala myöntää.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/18.