Aaltoila: Tahtoisin niin uskoa, mutta en millään jaksa

Usko tai älä: Ruotsissa metsästäjät ja metsätalouden edustajat ovat päässeet yhteisymmärrykseen hirvikantojen harventamisesta.

Sopimusta ei mitata kaatoluvuilla eikä talvikannan tiheydellä, vaan ehjien männyntaimien osuudella taimiluvusta. Männyntaimikossa on oltava vähintään seitsemän ehjää tainta kymmenestä.

Luonnon monimuotoisuuskin tulee vihdoin esiin. Niin kutsuttujen rase-puiden tulee olla mahdollista kasvaa runkomaisiksi puiksi. Ilman tätä lahopuujatkumo katkeaa.

Rase on hirvien herkkuranking. Lyhenteen kärjessä r on rönn eli pihlaja, a on asp eli haapa, s on sälg eli raita ja e on ek eli tammi. Tätä nykyä hirvet kynivät rase-puut hengiltä tai mataliksi, ikään kuin Hubertuksen bonsaipuiksi.

Miksi en usko jahtiväen ja puuntuottajien sopimukseen? Skoonen koillispuolella sijaitsevan Kronobergin läänin männyntaimista yli puolet on sorkkariistan vaurioittamia. Alueelle ei nouse yhtään rase-puulajeja, kertoo Land-lehti.

Vuoden 2005 Gudrun-myrskyn tuhoaloille istutettiin 91 000 hehtaaria uutta metsää, siitä hirvituhojen pelossa 86 prosenttia kuusta.

Kuusikon alut ovat nyt niin isoja, ettei niissä ole kuin hirville luonnotonta kuusta syötäväksi. Näkyypähän nälissänsä elikkoparka tuonkin oppivan, Suomessakin.

Rehti erästelijä haluaa lisää hirviä Ruotsin saloille. Verkkosivusto Svenskjakt.se uutisoi nettikyselyn, johon vastanneista 55,3 prosenttia piti maan hirvikantaa liian harvana ja vaati sen tihentämistä. Liki kolmasosa vastaajista piti kantaa sopivana.

Tuollaisilla enemmistöillä syntyisi hallitus hetkessä mihin vain. Ja Ruotsissa, kuten meilläkin, valta metsästysasioissa on metsästäjillä rivimiehestä riistapäällikköön, minkin pyytäjästä maa- ja riistatalousministeriin asti.

Vastuusta en tiedä.

Metsästäjien valtaa kyseenalaistetaan. Metsäjätit Sveaskog, SCA ja Södra ovat tuottajien edunvalvojan LRF:n tapaan vaatineet sorkkariistan kantoja nykyistä harvemmiksi.

Nyt kuusipeuran, saksanhirven, metsäkauriin ja villisian kannat kasvavat ripeästi. Viime vuonna jäi auton alle 47 000 metsäkaurista, 7 000 villisikaa ja 6 000 hirveä. Metsänomistajien Södra rakentaa malliaitauksia, jollaisissa kasvaa hehtaarilla jopa yli kymmenen tuhatta tainta mistä valita, rase-lajien lisäksi ehjää mäntyäkin. Aidan huonommalla puolella on usein tyhjää.

Södra kouluttaa väkeään tavoitteenaan palauttaa leipätyön mielekkyys pelloille ja metsiin.

Suomen tilannetta kuvaa Metsästäjä-lehden numero 3/19. Kolme asiantuntijaa neuvoo metsänomistajia, miten ehkäistä hirven haitat taimikoissa. Touhu on osa taas yhtä Hirvieläinten kannanhoidon kehittäminen -hanketta, viidettäkö vaiko kuudetta?

Puulajit rajataan jutussa mäntyyn. Niin sanotut piharako-lehtipuulajit (lyhenteessä Ruotsin tammen tilalla koivu) eivät kiinnosta. Rahasta jutussa ei puhuta.

Taimen latvan suojaamisesta hirvikarkotteella todetaan, että työ täytyy uusia, kunnes latvat ovat ohittaneet hirviriskin eli viiden metrin pituuden.

Karkoteruiskutuksia tulee näin helpoimmillaankin kymmenenä vuonna. Vaan mitäpä syö hirvipolo sitten, kun herkkulatvat on ruiskutettu yököttävän makuisiksi?

Karkoteaine maksaa yhdellä kerralla 50 euroa hehtaarille, kymmenessä vuodessa 500 euroa. Työ vie 0,7 päivää hehtaarilta, à 250 euroa, mistä kertyy kuluja 1 750 euroa. Piankos tuon puintien lomassa teet!

Männikön harvennuksen lykkäys viiden metrin pituuteen lisää työn kustannusta 250 euroa hehtaaria kohti.

Kerran kymmeneen vuoteen Toropaiselle tuotavan hirvipaistin hinta hehtaarin taimikon varjelemisesta nousee näin 2 500 euroon.

Tervetuloa tyvitervastauti! Hirvihurman lumoamat kirjoittajat eivät tunne tyvitervastautia. Viisimetrisen männyntaimen kanto on läpimitaltaan 8–11 senttiä. Siihen iskeytyvät tyvitervastautia aiheuttavan sienen itiöt. Männikön on vaikea varttua täydeksi tukkimetsäksi.

Hirville kehotetaan säästämään ravintoa välttämällä ”turhia raivauksia”. Lehtipuiden säästäminen männyntaimikkoon on tähän mennessä tutkitun ja koetun mukaan varma keino kutsua hirvi aterialle.

Biotalouden mantroja julki-imelöitsevä vallasväkemme on sieluiltaan, sydämiltään ja ajukopiltaankin niin jahtihenkinen joukko, etten millään jaksa enää uskoa, en.

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.