Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kuusta voi istuttaa keväästä syksyyn

Kuusen istutuskausi alkaa toukokuussa ja voi jatkua jopa syyskuun loppuun. Suurin osa taimista kuitenkin päätyy maahan jo juhannukseen mennessä, ja hyvästä syystä.
Taimet kannattaa istuttaa aina noin kuuden sentin syvyyteen, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jaana Luoranen sanoo.
Taimet kannattaa istuttaa aina noin kuuden sentin syvyyteen, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jaana Luoranen sanoo. Kuva: Jyrki Luukkonen

”Keskikesällä ja syksyllä riskit epäonnistua ovat suuremmat kuin keväällä. Kevätistutus antaa enemmän anteeksi”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jaana Luoranen.

Kevätistutuksia kannattaa suosia varsinkin hienojakoisilla mailla, jotka ovat herkkiä pintaroudalle eli rousteelle.

”Kevätistutuksessa taimet ehtivät juurtua kunnolla, jolloin ne kestävät roustetta paremmin kuin myöhemmin istutetut ja huonosti juurtuneet taimet.”

Hienojakoiset maat on Luorasen mukaan syytä istuttaa pian roudan sulamisen jälkeen, sillä istuttaminen on vaikeaa, jos maa ehtii kuivua kovaksi.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hallanaroille paikoille Luoranen suosittelee pakkasvarastoituja taimia. Hallanaroilla mailla istutusta kannattaa siirtää touko-kesäkuun taitteeseen.

”Silloin pakkasvarastoidut taimet ovat istutusvaiheessa vielä lepotilaisia ja kestävät pakkasta paremmin kuin taimet, joiden kasvukausi on jo alkanut.”

Paras kasvu istutuksen jälkeen on kesäkauden taimilla, sillä ne juurtuvat hyvin. Taimien käsittelyn kannalta kesä on kuitenkin vaativa istutusajankohta, Luoranen sanoo.

”Kesäkauden taimet vaativat paljon kastelua ja valoa. Pimeässä niiden rytmi menee sekaisin, eivätkä ne enää tiedä, pitäisikö niiden kasvaa vai siirtyä talveen.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vain osa taimitarhoista tuottaa kesäkauden taimia, joiden istutus ajoittuu juhannukselta elokuun loppuun. Kesän ja syksyn istutuksiin soveltuvat parhaiten keskikarkeat maat.

Syysistutukset alkavat elokuun puolivälissä. ”Taimia ei saa syksylläkään pitää yli viikkoa pahvilaatikossa. Syksylläkin voi olla tuulisia, aurinkoisia päiviä, jolloin taimet haihduttavat ja juovat paljon.”

Taimet kannattaa istuttaa aina noin kuuden sentin syvyyteen, Luoranen sanoo.

”Syväistutus vähentää rouste- ja kuivuustuhojen riskiä. Syysistutustaimia riittävä syvyys suojaa kuivuuden lisäksi myös talven pakkasilta.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Syysistutukset kannattaa saattaa päätökseen syyskuun loppuun mennessä, sillä sen jälkeen epäonnistumisriski kasvaa.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2021.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.