Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Metsäammattilainen, mikä motivoi? – Metsähyvinvointi-ohjelma kerää metsäammattilaisten tarinoita

Metsäalan työkulttuuria kehitetään tiiviissä yhteistyössä alan toimijoiden kesken.
Metsäalan uutta työkulttuuria kehitetään Metsähyvinvoinnin Silmut -kiteytyksellä.
Metsäalan uutta työkulttuuria kehitetään Metsähyvinvoinnin Silmut -kiteytyksellä. Kuva: Metsähyvinvointi-ohjelma

Metsämiesten Säätiön rahoittama Metsähyvinvointi-ohjelma käynnisti vuonna 2010 aktiivisen työelämän kehityksen koko alalla. Taustalla oli metsäalan toimintamallien jatkuva muuttuminen, ja sen nähtiin vaikuttavan työntekijöiden tehtäviin.

”Ohjelman myötä käynnistyi erilaisia hyvinvointihankkeita, ja sen lisäksi yritykset investoivat paljon myös omaa rahaansa ja aikaansa. Alan toimijat ovat havainneet, että uudistuminen vaatii osaavia, motivoituneita ja hyvinvoivia ihmisiä”, kertoo Metsähyvinvointi-ohjelman viestintäkoordinaattori Laura Kammonen.

Mukana ovat olleet kaikki isot metsäyhtiöt sekä laaja joukko pienempiä yrityksiä ja toimijoita, esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä ympäri Suomea.

Metsähyvinvointi-ohjelmassa halutaan syventää ymmärrystä siitä, kuinka esimerkiksi työntekijöiden motivaatio vaikuttaa suoraan yritystoiminnan tulokseen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuosina 2015–2017 on järjestetty kuusi Metsäalan Johtamisakatemiaa, jotka saavat jatkoa myös ensi vuonna. Syyskuussa järjestettyyn Johtamisakatemiaan osallistui muun muassa Metsähallituksen viestintäjohtaja Terhi Koipijärvi.

”Viimeistään nyt on aika hylätä fossiiliset tulosjohtamisen ismit ja pelkät numeeriset tavoitteet. Työn merkityksellisyys on suuri eteenpäin vievä voima. Ihmisjohtaja ei vaadi valmiita ratkaisuja vaan sallii kysymykset motivoivalla otteella”, Koipijärvi kiteyttää.

Nyt Metsähyvinvointi-ohjelmassa kerätään metsäammattilaisten kokemuksia ja toiveita hyvästä työkulttuurista ja työmotivaatiosta.

Kyselyn on osoitteessa metsahyvinvointi.fi

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ohjelman sivuilla voi luke myös jo kerrottuja tarinoita.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.