Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Suomalaiset luottavat kotimaiseen joulukuuseen – omista metsistä haetaan reilut 300 000 kuusta

Koteihin hankitaan tänä vuonna arviolta 1,5 miljoonaa joulupuuta. Joulukuusi säilyy sisällä noin kaksi viikkoa, kun sen kastelemisesta huolehditaan.
Jäätynyttä kuusta on hyvä sulattaa viileässä paikassa pari päivää ennen kuin se tuodaan lämpimään sisätilaan.
Jäätynyttä kuusta on hyvä sulattaa viileässä paikassa pari päivää ennen kuin se tuodaan lämpimään sisätilaan. Kuva: Johannes Wiehn / VL-arkisto

Kotien joulukuusista noin miljoona on tuotettu suomalaisilla viljelmillä, mutta reilut 300 000 kuusta haetaan omasta tai tuttavien metsästä. Noin 150 000 kuusta tulee ulkomaisilta viljelmiltä.

”Suomalaisen joulukuusen suosiminen kannattaa, sillä kotimaiset viljelijät välttävät yleensä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä. Lähellä tuotetulla kuusella on myös pieni hiilijalanjälki ulkomailta tuotuun kuuseen verrattuna”, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.

Joulupuukaupassa liikkuu kymmeniä miljoonia euroja tänä vuonna. Puiden hintaan vaikuttaa myyntipaikka, puun koko ja sen laatu. Viime vuosina koteihin on hankittu entistä pienempiä, noin kahden metrin pituisia tai sitä lyhyempiä kuusia. Joulukuusen hinta Etelä-Suomessa on noin 30–60 euroa.

Kotimaisissa metsäkuusissa oli sateisena kesänä ja syksynä tavallista enemmän sienitauteja. Kuusia vaivasivat taudeista erityisesti suopursuruoste, kuusenkariste sekä kuusenjuovakariste.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Sienitaudin voi huomata joulukuusen neulasista. Osa sairastuneen puun neulasista voi olla keltaisia tai ruskeita, ja neulaset myös irtoavat helposti.

”Metsästä otettua kuusta kannattaa kopauttaa napakasti maahan, jotta neulaset putoavat jo ennen kuin ne päätyvät kotiin. Vialliset neulaset eivät ole ihmisille haitallisia, mutta ne tuovat lisätyötä kodin siivoukseen”, Remes sanoo.

Joulukuusi säilyy sisätiloissa yleensä varisematta kaksi viikkoa, kun puu ei pääse missään vaiheessa kuivumaan. Jos puuta kuljetetaan pitkiä matkoja auton katolla tai peräkärryssä, tulee puu suojata ajoviimalta esimerkiksi pressulla.

Jäätynyttä kuusta on hyvä sulattaa viileässä paikassa pari päivää ennen kuin se tuodaan lämpimään sisätilaan ja asetetaan kuusenjalkaan. Joulukuusen tyvestä kannattaa sahata pieni kiekko pois, jotta puun solukot pääsevät imemään vettä. Kuusta voi myös suihkuttaa, jotta se säilyisi pitkään tuoreena.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.