Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Takkoihin ilmestyivät energiamerkit – ”Jos energiatehokkuus on huono, lämpö karkaa ulos harakoille”

Asetus takkojen energiamerkinnöistä julkaistiin jo vuonna 2015, mutta se astui voimaan 1. tammikuuta 2018.
Takkojen energiatehokkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin puun palamisessa vapautuva lämpöenergia saadaan hyötykäyttöön.
Takkojen energiatehokkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin puun palamisessa vapautuva lämpöenergia saadaan hyötykäyttöön. Kuva: Vesa-Matti Väärä / VL-arkisto

Myynnissä oleviin takkoihin ilmestyi vuodenvaihteessa kodinkoneliikkeistä tutut energiamerkit. Takkojen energiatehokkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin puun palamisessa vapautuva lämpöenergia saadaan hyötykäyttöön.

”Takkojen energiamerkinnät kertovat, miten tehokkaasti takka pystyy hyödyntämään puun sisältämän energian, eli siirtämään sen lämpönä huoneisiin. Jos takan energiatehokkuus on huono, lämpö karkaa savukaasuina ulos harakoille”, kertoo tuotekehityspäällikkö Jari Sutinen Tulikiveltä.

Asetus takkojen energiamerkinnöistä julkaistiin jo vuonna 2015, mutta se astui voimaan 1.1.2018. Asetus liittyy EU:n ekosuunnitteludirektiiviin, jolla ohjataan valmistajia parantamaan tuotteiden energiatehokkuutta.

Takkojen uusi energiamerkki näyttää samalta kuin kodinkoneista tuttu energiamerkki. Energialuokka ilmaistaan nuolikuviolla ja kirjainasteikolla. Takoissa asteikko on A++–G.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

 

Takkojen energiamerkit perustuvat mittaustuloksiin. Jokaisesta uudesta takkamallista mitataan tyyppihyväksyntää varten muun muassa hiilimonoksidipäästöt sekä hyötysuhde. Mittaustuloksista valmistajat laskevat takkojen energiamerkinnät käyttämällä standardoitua laskukaavaa.

Jari Sutinen Tulikiveltä kertoo, että takkojen energiamerkinnöissä ei varsinaisesti kiinnitetä huomiota puun puhtaaseen palamiseen ja pienhiukkaspäästöihin.

”Niitä valvotaan eri asetuksella. Puhdas palaminen edistää kuitenkin takan energiatehokkuutta. Lämpöä syntyy enemmän, kun savukaasut palavat puhtaasti tulipesässä ja takan rakenne on lämpötalouden kannalta oikein suunniteltu. Tämä parantaa hyötysuhdetta ja näkyy takan saamassa energialuokassa, kun saadaan enemmän lämpöä vähemmällä puumäärällä”, Sutinen kertoo.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Valmistajilla on vuoden alusta lähtien velvollisuus julkaista energiamerkit kaikista valmistamistaan takoista.

 

Takkojen energiamerkeissä ilmoitetaan myös lämmönluovutusteho kilowatteina. Varaavissa takoissa teho on aina pienempi kuin esimerkiksi kiertoilmatakoissa, sillä niiden toimintaperiaate on erilainen.

”Ei kannata katsoa pelkkää lämmönluovutustehoa, vaan kiinnittää huomiota myös takan lämmönvarauskykyyn ja jäähtymisaikaan. Parin tunnin lämmityksellä varaava takka luovuttaa lämpöä yli vuorokauden ajan,” Sutinen sanoo.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänen mielestään nykyaikaisessa passiivitalossa pieni lämmönluovutusteho on hyvä asia.

”Kun takka luovuttaa lämpöä pitkään ja pienemmällä teholla, kodin lämpötila pysyy tasaisen miellyttävänä. Vanhemmassa talossa, jossa nopean lämmön tarve on suurempi, isommista lämmönluovutustehoista voi olla hetkittäin apua.”

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.