Luke: Suomen villisikakanta kasvoi yli 20 prosenttia vuoden takaisesta
Luonnonvarakeskus on julkaissut ensimmäisen kanta-arvion villisikojen määrästä Suomessa. Luken tuottaman arvion mukaan Suomessa on noin 3 155 villisikaa. Suomen villisikakanta on tutkijoiden mukaan kasvanut 23,6 prosenttia tammikuun 2017 tilanteeseen verrattuna.
Kannan luontaiseksi kasvupotentiaaliksi tutkijat arvioivat havaintoaineiston ja tutkimusten perusteella 51,4 prosenttia vuodessa.
Villisikojen tiheimpiä esiintymisalueita Suomessa ovat itäisellä Uudellamaalla Loviisan, Porvoon, Lapinjärven ja Pyhtään muodostama alue sekä Kaakkois-Suomessa Venäjän vastainen rajaseutu Virolahdelta Parikkalaan. Muita paikallisia tihentymiä on havaittu Mynämäen, Teiskon ja Sysmän alueilla.
Maa- ja metsätalousministeriö asetti joulukuussa 2014 villisikatyöryhmän villisikakannan seurannan ja villisian tutkimuksen tehostamista. Vuoden 2017 alussa Luke aloitti hankkeen villisian kannanarvioinnin kehittämiseksi. Arvio on tarpeen metsästyssaaliin mitoittamiseksi siten, että villisikakannan kokoa voidaan tehokkaasti rajoittaa. Kannan hallinta on erityisen tärkeää afrikkalaisen sikaruton uhan vuoksi. Afrikkalaista sikaruttoa on todettu Suomen lähialueilla, Virossa ja Venäjällä.
Kanta-arvio on tuotettu Lukessa matematiikan ja ekologian yhdistävällä tilastotieteen menetelmällä. Menetelmässä suomalaisten hirvenmetsästäjien kahden vuoden aikana tuottama villisian esiintyvyys- ja runsaustieto yhdistetään saalistilastoihin sekä 26 kansainväliseen tieteelliseen julkaisuun villisikakannan tuottavuudesta ja kuolleisuudesta eri olosuhteissa.
”Suomalaista villisikaa koskevaa tutkimustietoa on varsin vähän, eikä muualta lainatun tiedon oleteta välttämättä antavan tarkkaa kuvaa Suomen villisikakannasta. Näin ollen arvion virhemarginaalit jäävät melko leveiksi”, Luken arviossa kerrotaan.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
Osaston luetuimmat
- Metsäalalla olisi töitä tarjolla, mutta osaavista työntekijöistä on pulaa
- Yhdysvaltojen tappavin eläin on Suomessakin yleinen vieraslaji
- Tuore erätarkastaja uskoo, ettei suurpetojen laitonta metsästystä hyväksytä pikkupaikkakunnilla, vaikka ilmoituskynnys voi olla korkea
- Sahat tuskailevat taloustilannettaan Keski-Euroopassa: ”18 kuukauden katastrofi”
- Eränkävijän vuodekumppani voi tehdä yöstä jatkuvaa taistelua – ”Yöllä heräsin painajaiseen, jossa jättiläisanakonda oli nielaissut minut”
- GPS-häirinnän sivuvaikutukset saattavat yllättää – koirien tutkapannat, älykellot ja Pokemon-peli saattavat nikotella
- Puurakentaminen ei tuonutkaan kaivattua arvonlisää Suomeen – eurot valuvat maailmalle lähelle asiakkaita