Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kuiva metsä on räjähdysherkkä – hyvinkin sammutettu avotuli voi jäädä kytemään maan alle

Avotulen teko metsään tai sen läheisyyteen on metsäpalovaroituksen aikaan kielletty syystä. Hyvinkin sammutetusta avotulesta voi levitä palopesäkkeitä kymmenien senttien syvyyteen maan alle, muistuttaa Suomen Palopäällystöliitto.
Maastopalot ovat aiheuttaneet kuluvan kesän aikana mittavia vahinkoja ympäri Eurooppaa.
Maastopalot ovat aiheuttaneet kuluvan kesän aikana mittavia vahinkoja ympäri Eurooppaa. Kuva: Kimmo Haimi / VL-arkisto

Suomen Palopäällystöliitto ottaa tiukasti kantaa maanantaina 23. heinäkuuta leimahtaneeseen keskusteluun tulenteosta metsäpalovaroituksen aikana. Toiminnanjohtaja Ari Keijonen painottaa, että metsäpalovaroituksia ei tehdä mielijohtoisin perustein. Pitkän kuivan jakson jälkeen metsä on hyvin räjähdysherkässä tilassa.

Maastopalot ovat aiheuttaneet kuluvan kesän aikana mittavia vahinkoja ympäri Eurooppaa. Haastavia metsäpaloja on ollut myös Suomessa. Heinäkuun puolivälissä Pyhärannan metsäpalon sammutustöissä yksi haaste oli tulen kyteminen osittain maan alla. Kangas- ja turvepitoinen maasto voi imeä palon ja kytemisen maan alle.

Avotulen teko metsään tai sen läheisyyteen on metsäpalovaroituksen aikaan kielletty syystä. Hyvinkin sammutetusta avotulesta voi levitä palopesäkkeitä kymmenien senttien syvyyteen maan alle. Paikalta lähtiessäkään ei välttämättä näe maan alla kytevää paloa, joka voi lähteä leviämään uudelleen vasta päivien päästä.

”Avotuli voi karata kokeneeltakin eränkävijältä, esimerkiksi tuulenpuuskan vuoksi”, muistuttaa Suomen Palopäällystöliiton koulutusjohtaja Tomi Timonen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsäpalovaroituskeskustelu alkoi Keskustan entisen kansanedustaja Mikko Kärnän jaettua Twitterissä kuvan liekehtivästä nuotiosta. Kuvatekstin perusteella kuva on Lapista, jossa oli kuvan julkaisun aikaan voimassa metsäpalovaroitus. Keskustelu leimahti, kun Sdp:n entinen kansanedustaja, Liike Nytin perustajajäsen ja viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner otti keskusteluun kantaa sekä Twitterissä että myöhemmin median välityksellä.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.