Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Nikkaroi linnunpönttö asiantuntijoiden avustuksella – Metsästysmuseo järjestää taas Pönttöpäivän

Pönttöpäivää vietetään Suomen Metsästysmuseolla joka toinen vuosi.
Pönttöpäivänä pääsee nakuttamaan linnunpönttöjä eri lajeille.
Pönttöpäivänä pääsee nakuttamaan linnunpönttöjä eri lajeille. Kuva: Johannes Wiehn / VL-arkisto

Huippusuosittu Pönttöpäivä järjestetään Suomen Metsästysmuseolla Riihimäellä lauantaina 23. maaliskuuta kello 10–14. Pönttöpäivänä kävijät voivat naulata ja naputtaa itselleen linnunpöntön Versowood Oy:n lahjoittamasta puutavarasta.

Pönttöpäivää vietetään joka toinen vuosi. Pöntön rakennuksessa opastavat Birdlife Kanta-Hämeen vapaaehtoiset asiantuntijat. Hyria säätiön aikuiskoulutuksen työpaja on sahannut ja porannut pönttötarpeet etukäteen, joten oman pöntön kokoaminen on pientä naulailua vaille valmis.

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri tuo paikalle pönttösorvin, jolla valmistuu sekä suuria telkänpönttöjä että pienempien kolopesijöiden asumuksia.

Pönttöpäivä oli alun perin riihimäkeläisen Paloheimo Oy:n perinne, jossa kaupunkilaisille jaettiin pönttötarpeita sahan varastosta. Tuolloin pönttöpäivä kokosi yhteen jopa toistatuhatta nakuttelijaa. Perinne katkesi Paloheimon myytyä sahan vuonna 2004. Suomen Metsästysmuseo herätti tapahtuman uudelleen henkiin keväällä 2010 yhteistyössä Versowood Oy:n kanssa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.