Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

WWF:n tutkimus: Metsänomistajille tarjotaan useammin avohakkuuta kuin jatkuvaa kasvatusta

WWF toivoo, että jatkuvaa kasvatusta pidettäisiin vahvemmin esillä neuvonnassa.
Metsäalan ammattilaisilla tarkoitetaan WWF:n tutkimuksessa esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä, Metsäkeskusta, metsäteollisuusyrityksiä ja metsäpalveluyrityksiä.
Metsäalan ammattilaisilla tarkoitetaan WWF:n tutkimuksessa esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä, Metsäkeskusta, metsäteollisuusyrityksiä ja metsäpalveluyrityksiä. Kuva: Sanne Katainen / VL-arkisto

WWF:n tänään julkaisemasta tutkimuksesta selviää, että metsänomistajille tarjotaan useammin avohakkuuta kuin jatkuvaa kasvatusta. Metsän jatkuvaa kasvatusta oli esitelty vain kolmasosalle vastaajista. Kun jatkuvasta kasvatuksesta oli metsänomistajalle kerrottu, metsäneuvoja oli suhtautunut siihen kuitenkin joko myönteisesti tai vähintään neutraalisti.

”Suomessa on yli puoli miljoonaa yksityistä metsänomistajaa, jotka voisivat auttaa uhanalaisia lajeja omissa metsissään. Ongelma kuitenkin on, etteivät monet heistä tunne vaihtoehtojaan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että metsäalan ammattilaiset kertovat metsänomistajille monipuolisesti metsänhoidon ja suojelun vaihtoehdoista”, WWF:n johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu sanoo.

Tutkimukseen vastanneista 47 prosenttia kertoi, että metsäneuvontaa tarjoava ammattilainen ei ollut kysynyt, minkälaisia tavoitteita ja päämääriä heillä on metsiensä suhteen. Vastaajista 39 prosenttia kertoi, että tavoitteista ja päämääristä oli kysytty.

”Metsänomistajalta pitäisi kysyä ensimmäiseksi, mitä hän omassa metsässään arvostaa. Jos metsänomistaja haluaa turvata luontoa ja säilyttää virkistäytymismahdollisuuksia, palvelun pitää olla sen mukaista”, Kunttu toteaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

WWF tilasi tutkimuksen huhtikuussa Kantar TNS:ltä. Kyselyyn vastasi 624 metsänomistajaa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.