Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Metsään.fi-palvelussa voi nyt ilmoittaa metsänsä luomukeruualueeksi

Luomusertifikaatti ja metsätalous eivät sulje pois toisiaan, Metsäkeskuksesta kerrotaan.
Viime vuonna metsämarjoja vietiin Suomesta ulkomaille pakastettuina ja tuoreina yli 11 miljoonaa kiloa.
Viime vuonna metsämarjoja vietiin Suomesta ulkomaille pakastettuina ja tuoreina yli 11 miljoonaa kiloa. Kuva: Kari Salonen / VL-arkisto

Metsänomistajat voivat nyt ilmoittaa Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelun kautta halukkuutensa liittää metsänsä luomukeruualueeksi. Tavoitteena on saada yhä suurempi osa metsien marjoista, sienistä, mahlasta ja luonnonyrteistä kaupallisesti hyödynnettyä.

”Palvelussa tehdyn ilmoituksen jälkeen metsänomistajan valtuuttama selvittäjä tarkistaa alueen luomukelpoisuuden ja liittää metsän luomuvalvontajärjestelmään”, kertoo metsänomistajien palvelupäällikkö Veikko Iittainen Suomen metsäkeskuksesta.

Luomusitoumus näkyy Metsään.fi-palvelussa metsänomistajan lisäksi ainoastaan toimijoille, joilla on käyttöoikeus metsänomistajan tietoihin joko tämän antamaan suostumukseen, asiakkuuteen tai jäsenyyteen perustuen.

Metsänomistajan kannalta ei välttämättä ole eroa, kerätäänkö hänen metsistään jokamiehenoikeuden turvin marjoja luomuna vai ei-luomuna, mutta marjoja jalostaville ja hyödyntäville yrityksille luomusertifikaatilla on valtava merkitys. Kansainvälisillä elintarvikemarkkinoilla alkuperän todennettavuus on nimittäin avaintekijä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Luomulainsäädännön mukaan luomuna voidaan myydä luonnontuotteita, jotka on kerätty ELY-keskusten luomuvalvonnan piirissä olevista, sertifiointikriteerit täyttävistä metsistä. Keskeinen vaatimus on, ettei poiminta-alueilla ole käytetty kemiallisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita kolmena edellisenä vuonna.

Käytännössä suomalaiset metsän käsittelytavat täyttävät hyvin luomulainsäädännön edellytykset, yli 90 prosenttia Suomen metsistä soveltuu luomukeruualueeksi.

”Metsätalous ja luomusertifiointi eivät sulje pois toisiaan. Metsänomistaja voi hyödyntää luomukeruualueeseen liittämiään metsiään valitsemallaan tavalla, aivan kuten ennenkin. Lannoitteissa ja kantokäsittelyaineissa on meillä yleisesti käytössä myös luomukeruualueelle soveltuvia vaihtoehtoja”, kertoo johtava asiantuntija Niina Riissanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Jos esimerkiksi luomusertifioidun metsän jollakin kuviolla tehdään kasvatuslannoitus luonnonmukaisessa tuotannossa kielletyllä kemiallisella lannoitteella, metsänomistaja ilmoittaa tästä etukäteen Metsään.fi-palveluun, jolloin kyseinen kuvio on poissa luomupinta-alasta kolmen vuoden määräajan. Muiden kuvioiden luomuisuuteen ilmoituksella ei ole vaikutusta. Ilmoitusominaisuus otetaan Metsään.fi-palvelussa käyttöön syksyllä 2019.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Luomusertifiointi ei vaikuta jokamiehenoikeuksiin: sienien ja marjojen keruu on kaikille vapaata myös luomukeruualueilla. Sen sijaan jokamiehenoikeuksien ulkopuolella olevien luonnontuotteiden, kuten mahlan, pakurin ja kuusenkerkkien keruuseen on oltava maanomistajan lupa myös luomukeruualueilla.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.