Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Vuokatti ja Tornator ennallistavat metsäalueen suoksi – ”Haluamme synnyttää merkittävän hiilinielun”

Metsän ennallistaminen suoksi kestää vähintään 10 vuotta.
Ennallistettavaksi valittu alue sitoo Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan vuodessa hiiltä jopa 18 000 kiloa.
Ennallistettavaksi valittu alue sitoo Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan vuodessa hiiltä jopa 18 000 kiloa. Kuva: Reijo Mulari, Tornator Oyj

Matkailualue Vuokatti ja metsäyhtiö Tornator Oyj aloittavat ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävän hankkeen, jossa Sotkamossa sijaitseva 55 hehtaarin metsäalue ennallistetaan takaisin suoksi. Esimerkillään toimijat haluavat haastaa myös muita Suomen matkailualueita mukaan ennallistamishankkeisiin tai vastaaviin ilmastotekoihin.

”Luonto on yksi suomalaisen matkailun suurimmista valttikorteista, joten sen monimuotoisuutta täytyy vaalia hillitsemällä ilmastonmuutosta. Haluamme toimia kestävästi ja synnyttää alueellemme merkittävän hiilinielun”, Sotkamon kunnanjohtaja ja Vuokatin Matkailukeskuksen hallituksen puheenjohtaja Mika Kilpeläinen sanoo.

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan suo on kymmenkertaisesti tehokkaampi hiilinielu kuin metsä. Ennallistettavaksi valittu alue sitoo tutkimuksen mukaan vuodessa hiiltä jopa 18 000 kiloa.

Tornatorilla on käynnissä useita soiden ennallistamisprojekteja. Toimitusjohtaja Henrik Niemisen mukaan yhtiö tekee nyt ensimmäistä kertaa yhteistyötä matkailualueen kanssa. Metsän ennallistaminen suoksi on pitkä prosessi, joka alkaa tulevana talvena ja kestää vähintään 10 vuotta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Ensin alueelta kaadetaan kaikki isot puut ja myöhemmin kesällä täytetään ojat. Näillä toimenpiteillä saamme vedenpinnan kohoamaan, suolajiston palautumaan ja turpeen muodostuksen sekä samalla ilmaston kannalta tärkeän hiilen sitomisen käyntiin”, Nieminen kertoo.

Hankkeen aikana Tornator seuraa ja raportoi tapahtumia säännöllisesti. Lisäksi ennallistamisprojekti tulee ilahduttamaan myös sotkamolaisten koulujen oppilaita.

”Tarjoamme oppilaille mahdollisuutta tulla mukaan seuraamaan hankkeen etenemistä koko sen keston ajaksi. Se voi tarkoittaa, että lapsi seuraa projektia esimerkiksi koko peruskoulunsa ajan. Näin luonto- ja ympäristöajattelu rakentuu jo pienestä pitäen”, summaa Mika Kilpeläinen.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.