Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Metsä Groupin vertailukelpoinen liiketulos jäi 495 miljoonaan euroon

Sellun hinnan lasku johti tulostason alenemiseen.
Ilkka Hämälän mukaan sekä Kemin biotuotetehtaan ympäristölupaprosessi että Rauman uuden sukupolven sahalaitoksen hankesuunnittelu etenevät suunnitellusti.
Ilkka Hämälän mukaan sekä Kemin biotuotetehtaan ympäristölupaprosessi että Rauman uuden sukupolven sahalaitoksen hankesuunnittelu etenevät suunnitellusti. Kuva: Jarno Mela

Metsä Groupin vuoden 2019 vertailukelpoinen liiketulos jäi 495 miljoonaan euroon, mikä on runsaat 350 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2018. Liikevaihto laski 5,5 miljardiin euroon.

”Edellisen vuoden viimeisellä neljänneksellä alkanut sellun hinnan lasku jatkui koko vuoden 2019 ajan ja johti Metsä Groupin tulostason merkittävään alenemiseen vuoteen 2018 verrattuna”, pääjohtaja Ilkka Hämälä kertoo tulostiedotteessa.

Myös mekaanisen metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä ja hintatasot, niin sahatavarassa kuin vaneri- ja kertopuutuotteissa, olivat Hämälän mukaan matalalla.

Vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoisen liiketuloksen yhtiö arvioi heikkenevän vuoden 2019 viimeisestä neljänneksestä Suomen tehtaiden lakkojen seurauksena.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsä Groupin mukaan puun kysyntä kohdistuu nyt sulan maan aikana korjattaviin leimikoihin ja energiapuussa latvusmassaan. Metsänhoitopalveluiden kysyntä jatkuu hyvänä.

Sellumarkkinoiden odotetaan tasapainottuvan markkinasellun kysynnän jatkaessa kasvuaan erityisesti Aasian markkinoilla ja tuottajien varastotasojen laskiessa edelleen.

Sahatavaran markkinan odotetaan parantuvan kysynnän jatkaessa kasvuaan erityisesti Kiinassa ja tarjonnan normalisoituessa kysyntään nähden.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.