Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Pankakoskella jalostetaan kartonkia ensikuidusta – puulle on tiukat laatuvaatimukset, mikä tarkoittaa parempaa hintaa alueen metsänomistajille

Pankaboard Oy:n tehdas Lieksassa hankkii tarvitsemansa kuusikuidun noin 50 kilometrin säteeltä.

Tietokilpailukysymys: mikä sijaitsee syrjässä ja silti aivan keskellä? Tällä kertaa oikea vastaus on Pankakosken kartonkitehdas Lieksassa. Pankakoskelta on pitkä matka vientisatamiin, mutta tehdas toimii aivan tärkeimmän raaka-aineensa, kuusikuidun, hankinta-alueen sydämessä.

Valtaosa Pankakoskella valmistettavasta kartongista jalostetaan ensikuidusta. Hiomoon tarvitaan tuoretta puuta, joka ei ole ennättänyt kuivaa liikaa. Hiomokäyttöön menevän puun laatuvaatimukset ovat muutenkin tiukemmat kuin sellutehtaalle menevän kuitupuun. Esimerkiksi lenkous, laho ja oksaisuus ovat ominaisuuksia, joista kartongin tekijä ei pidä.

Alueen metsänomistajille sellupuuta tiukemmat laatukriteerit tarkoittavat hiukan parempaa puunhintaa. Vuodessa kartonkitehdas tarvitsee kuusta noin 120 000–150 000 kuutiota, joten tehdas on alueellisesti hyvin merkittävä puunostaja.

”Meillä on pitkäaikaiset puun hankintasopimukset. Sijainti raaka-ainevarojen keskellä on yksi toimintamme perustekijöistä”, Pankaboardin toimitusjohtaja Lauri Junnila painottaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Laadukkaan kuusikuidun lisäksi monen Pankakoskella tuotettavan kartonkilaadun valmistuksessa tarvitaan sellua, joka ostetaan myös kotimaasta. Lieksan tehdas käyttää lähes pelkästään valkaistua koivusellua.

Tässä sitä on – Pankakosken paksua kartonkia. Toimitusketjujohtaja Arto Pekkarinen (vas.) ja tehtaanjohtaja Petri Saastamoinen esittelevät huipputuotettaan.
Tässä sitä on – Pankakosken paksua kartonkia. Toimitusketjujohtaja Arto Pekkarinen (vas.) ja tehtaanjohtaja Petri Saastamoinen esittelevät huipputuotettaan. Kuva: Johanna Kokkola

Ensikuidun valtti on keveys

Pankakosken kartonkitehdas on erikoistunut käyttämään pelkästään ensikuitua, joka soveltuu korkealaatuisten erikoistuotteiden materiaaliksi. Keveys ja puhtaus ovat avainsanat.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Ensikuitu on puolet kevyempää kuin kierrätyskuitu. Tämä on tärkeä ominaisuus erityisesti pakkauksissa”, tehtaanjohtaja Petri Saastamoinen toteaa. Keveiden pakkausmateriaalien kysyntä kasvaa kaupan globalisaation myötä.

Puhtaus on etu valmistettaessa kartonkia elintarvike- ja lääketeollisuuden tarpeisiin. Niiden pakkauksissa on tiukat hygieniavaatimukset, ja ensikuitu täyttää ne.

Pankakosken tehtaan tarvitsema kuusikuitu hankitaan lähiseuduilta, joten puuraaka-aine saadaan tuotantoprosessiin tuoreena. Sulan kauden erityistarpeisiin tehtaalla on lumivarasto, josta saadaan tuoretta puuta hiomoon. Noin 8 000 kuution puuvarasto valmistuu tammi-helmikuussa kolmen lumitykin voimin.

Kylmäsäilöttyyn puuhun joudutaan turvautumaan myös hankalien kelirikkokausien aikaan. Pankakoskella jaetaan metsäteollisuuden yleinen huolenaihe teiden kunnon rapistumisesta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Tuotannon kannalta on etu, että tehtaalla on oma kuorimo ja hiomo eli raaka-aine pystytään jalostamaan itse. Tuotantoprosessissa tarvittava lämpöenergia tuotetaan omassa lämpövoimalassa, joka käyttää kaiken kuorimojätteen.

Iäkkäiden koneiden toimintaa valvotaan ja ohjataan uusimman tekniikan avulla. Tuotanto on tehostunut jatkuvasti automaation kehityksen myötä.
Iäkkäiden koneiden toimintaa valvotaan ja ohjataan uusimman tekniikan avulla. Tuotanto on tehostunut jatkuvasti automaation kehityksen myötä. Kuva: Johanna Kokkola

Joustavaa tuotantoa

Pankaboardin liiketoiminta nojaa paitsi tehtaan läheltä saatavaan laadukkaaseen raaka-aineeseen myös kahteen poikkeuksellisen paksua kartonkia tuottavaan koneeseen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Pankakosken tehtaan kaksi kartonkikonetta ovat maailman mittakaavassa pienehköjä, mutta niillä pystytään tuottamaan jopa noin kaksi millimetriä paksua kartonkia. Se on kolme kertaa paksumpaa kuin modernit koneet nykyään tuottavat. Parhaimmillaan Lieksassa pystytään valmistamaan seitsenkerroksista kartonkia. Kun muut tuottavat isoja määriä ohutta kartonkia, Lieksassa valmistetaan pieniä sarjoja erilaisia paksuja kartonkilaatuja. Asiakkaille kartonki toimitetaan joko rullina tai arkkeina.

Pienien sarjojen valmistaminen edellyttää tuotannolta joustavuutta, ja sen Junnila nostaa hyvin ratkaisevaksi tehtaan menestymisen kannalta. Junnilan mukaan tehtaalla on valikoimissa toistakymmentä perustuotetta.

”Täällä pystytään vaihtamaan tuotettavaa lajia tarvittaessa vaikka joka toinen tunti. Joustavuus on toimintatapamme, ja henkilöstö on siihen hyvin sitoutunut”, Junnila kehuu.

Uutta sarjaa tehtäessä koneet ja tuotantoprosessi ohjelmoidaan uudelleen valmistamaan tietynlaista kartonkia tietyn yksittäisen asiakkaan tarpeisiin. Reseptin vaihtuvia osia ovat muun muassa lopputuotteen paksuus sekä kartongin valmistuksessa käytetyn kuusihiokkeen ja sellun määrät.

Pienten erikoissarjojen valmistaminen tulee kalliimmaksi kuin bulkkituotanto, mutta vastaavasti erikoistuotteiden hinta on korkeampi. Sillä Pankaboard tienaa.

Ketteryyttä on viime vuosina parannettu miljoonainvestoinneilla tuotantolaitteisiin ja automaation kehittämiseen.

Tuotannon joustavuus linkittyy aktiiviseen tuotekehitystyöhön. Pienillä koneilla pystytään tekemään testisarjoja kustannustehokkaasti. Yhteistyö alan tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa on tiivistä ja suoranainen elinehto pienelle toimijalle.

”Omien erikoistuotteidemme osuus tuotevalikoimassamme on kasvanut koko ajan viiden viime vuoden aikana, ja siihen pyrimme jatkossakin. Tällä hetkellä reilu puolet tuotteistamme on itse kehitetty”, Junnila kertoo.

Pankakosken kartonkia valmistetaan aina tiettyä tuotetta tai käyttötarkoitusta varten, se ei ole bulkkituote.
Pankakosken kartonkia valmistetaan aina tiettyä tuotetta tai käyttötarkoitusta varten, se ei ole bulkkituote. Kuva: Johanna Kokkola

Laadukkaita erikoiskartonkeja

Pankakoskella valmistetaan kartonkeja ja pahveja hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kartonki voi olla molemmin puolin päällystettyä, vain toiselta puolen päällystettyä tai päällystämätöntä.

Pankaboardin asiakkaat ovat usein pieniä, erikoistuneita yrityksiä. Tehtaalta niiden tarpeisiin lähtenyt kartonki saattaa käydä läpi vielä useita käsittelyvaiheita ennen kuin se on kuluttajan näkemässä muodossa. Kartonki mahdollisesti pinnoitetaan, siihen saatetaan painaa tekstiä ja kuvia, sitä muotoillaan ja leikataan käyttötarkoitukseen sopivaksi. Olipa lopullinen käyttötarkoitus mikä tahansa, kartonki on valmistettu Pankakoskella juuri siihen tarkoitukseen sopivaksi.

Pankakoski on maailman suurin taulunkehyspahvin valmistaja. Esimerkiksi valokuvia kehystettäessä paspatuuri eli aukkopahvi on hyvin mahdollisesti Lieksasta lähtöisin. Lieksanjoen rannalta lähtee maailmalle myös pullonkorkkien tiivisteeksi kehitettyä kartonkia, jolla korvataan muovi tai folio. Puhdas ja hygieeninen tuote kelpaa myös lääketeollisuudelle.

Kun pubissa annetaan oluttuopin alle pahvinen alusta, on hyvin mahdollista, että kartonki on valmistettu Pankakoskella. Myös kertakäyttölautaset ja alkoholipullojen laadukkaat pakkausrasiat ovat tyypillisiä Pankaboardin kartongin käyttökohteita.

”Meillä on 500–600 aktiivista asiakasta yli 60 eri maassa. Tuotannostamme noin 96 prosenttia menee vientiin”, Junnila kertoo.

Syrjässä sijaitsevalla tehtaalla on oltava vahva markkinointi. Pankaboard on katsonut viisaimmaksi myydä tuotantonsa oman myyntiorganisaation kautta. Omat ihmiset tuntevat parhaiten monipuolisen tuotevalikoiman ominaisuudet, ja se on etu markkinoinnissa. Jatkossakin Lieksassa nojataan vahvaan omaan osaamiseen ja lähialueilta saatavaan kuusiraaka-aineeseen.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2020.

Pankaboard Oy

  • Kartonkitehdas sijaitsee Pankakosken kylässä Lieksassa noin 80 kilometrin päässä Joensuusta. Yksi Euroopan vanhimmista kartonginvalmistajista, puuhiomo käynnistyi vuonna 1903.
  • Yksityisessä omistuksessa oleva yritys, jonka tuotannosta viennin osuus on 96 prosenttia. Merkittävimmät vientialueet ovat EU, Aasia ja Pohjois-Amerikka.
  • Pankaboardin palveluksessa on noin 150 henkilöä, ja uudet työntekijät tehtaalle koulutetaan kaksivuotisella oppisopimuksella.
  • Liikevaihto noin 72 miljoonaa euroa vuonna 2018, kahden kartonkikoneen vuosituotanto on noin 100 000 tonnia.
  • Lähde: Suomen Metsäteollisuus ry

Kartonkiteollisuus Suomessa 2019

  • Kartonkitehtaita 14
  • Kartongin tuotanto 3,7 miljoonaa tonnia vuodessa
  • Kartongin vienti 3,9 miljoonaa tonnia vuodessa, viennin arvo 2,9 miljardia euroa

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.