Kirkkovenevaellus Inarijärvellä tarjosi upeita maisemia ja makuelämyksiä – Soutukilometrejä kertyi 132

Miltä kuulostaisi kirkkovenevaellus Inarijärvellä? Tarvitaan hyvä suunnitelma ja riittävän monta soutajaa. Kahdeksan päivän pituisella vaelluksella tarvitaan toki myös paljon muuta: kalastusvälineet, teltat, keittimet sekä kamppeita joka lähtöön ja ruokatarpeet isolle porukalle.

Matkatavarat pakataan pressun alle veneen keskiosaan niin, että neljä soutupaikkaa jää kuorman alle. Kymmenen soutajaa astuu paattiin. Perämiehen paikan ottaa Matti Vilhula, jolle kirkkovenevaellus on uusi kokemus. Sitä se on myös suurimmalle osalle soutajista.

Kirkkovenevaellusten konkari Tuomo Väliaho lähtee matkaan omalla Busterillaan, joka toimii turvaveneenä ja kalastusaluksena.

On sunnuntai, 4. päivä elokuuta vuonna 2018. Takana on poikkeuksellisen kuiva ja lämmin kesä, ja Inarijärven vesi on lämpimämpää kuin miesmuistiin. Mutta nyt sää on harmaa ja vettä putoaa taivaan täydeltä. Tuuli keinuttaa Inarin Lomakylän laituriin kiinnitettyä tyhjää kirkkovenettä.

Sateen piiskaama järvi ei tunnu kovin houkuttelevalta, mutta sitä ei kukaan sano ääneen. Ensimmäinen määränpää on parinkymmenen kilometrin päässä siintävä Hietasaari. Kun kaukana horisontissa näkyvä Ukonsaari lähenee, sade taukoaa ja selän takana pilkistää pala kirkasta taivasta.

Vaeltajien vene odottaa soutajiaan leirisaaren rannassa. Yöllä on satanut vettä, mutta onneksi ilma on lämmin. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Parkanolainen kirkkovenesoudun harrastaja, innokas kalamies ja eränkävijä Tuomo Väliaho on järjestänyt monia kirkkovenevaelluksia Inarijärvellä. Idea syntyi kevättalvella 2004, kun mies hiihti ahkio perässään Inarijärven jäällä Nuorgamista Raja-Jooseppiin.

”Se oli Tunturikerho Kavtsin retki. Yhtäkkiä Iso-Roiron kohdalla tuli mieleen, että tänne täytyy vielä joskus tulla kirkkoveneellä”, hän muistelee. Ensimmäinen kirkkovenevaellus toteutuikin jo samana vuonna.

”Ajattelin, että kirkkovene voisi tuoda uuden näkökulman vaeltamiseen ja että siitä voisi saada motivaatiota soutuharrastuksen jatkamiseen. Olin muutamia vuosia aiemmin lopettanut aktiivisen kilpasoutamisen. Oikeastaan tässä palataan kirkkoveneen alkuperäiseen tarkoitukseen”, Väliaho pohtii.

Aluksi kirkkovenettä vuokrattiin Inarin seurakunnalta.

”Jos ei soutajia ole saatu tarpeeksi, vaellukselle on lähdetty kanooteilla tai tavallisella veneellä. Suunnilleen joka toinen vuosi on saatu kirkkoveneellinen porukkaa kasaan.”

Kaksi kesää sitten Väliahon kotiseura Parkanon Urheilijat luopui toisesta kirkkoveneestään ja myi sen Lomakylä Inarille. Sen koommin ei venettä ole tarvinnut kuljettaa kauas pohjoiseen.

”Meillä on veneeseen kahden viikon käyttöoikeus aina elokuussa. Tarkemman ajankohdan saamme valita itse.”

Airot ylös, perillä ollaan! Kohta alkaa leirin pystytys Inarijärven Ukonselällä sijaitsevassa Suovasaaressa. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Tällä kertaa veneessä onkin monta parka­nolaista, kuten Parkanon Urheilijoiden puheenjohtaja Jarkko Piilola tyttärensä Emilia Piilolan kanssa. Mukaan lähti myös kolme eteläpohjalaista soutajaa. Joukon konkari Lapin-kävijänä on Helsingissä asuva Irma Tolonen, joka osallistuu kirkkovenevaellukselle jo neljättä kertaa. Hän on tehnyt työuran ravintola-alan esimiehenä, joten vaellusporukan muonitus on hänen vastuullaan.

Matti Vilhula on käynyt kaupassa Irma Tolosen laatiman, tarkkaan mietityn ostoslistan kanssa. Säkkeihin on pakattu perunoita ja muita perusraaka-aineita sillä oletuksella, että Inarista saadaan paljon tuoretta kalaa.

Kalaa myös saadaan, muttei yhtä paljon kuin kylmän veden kesinä. Retken alkupäivinä pintavesi on 24-asteista mutta viilenee viikon edetessä 18 asteeseen.

Pääkalastajina toimivat Tuomo Väliaho sekä Pekka Kaskela, jonka kalamestarin taidot tulivat viikon mittaan herkullisella tavalla tutuiksi.

Useimmilla osallistujilla on mukanaan omat kalastusvälineet, ja kaikki pyydetyt kalat valmistetaan ruuaksi retkikunnalle.

”Inarilla on ison kalan mahdollisuus ja lajeja, joita ei etelästä saa. Lämpimän sään takia siika on valitettavasti uinut syvempiin vesiin”, toteaa Kaskela, jonka bravuureja ovat körpäkkä sekä graavisiikavoileivät.

Kaskela kuuli körpäkästä ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, ja lähes yhtä kauan hän on sitä valmistanut. Muurinpohjapannulla kypsennettävään herkkuun tarvitaan hauen tai muun kalan lisäksi pekonia tai savukylkeä, sipulia ja mausteeksi sitruunapippuria.

Viikon aikana nautittiin muun muassa herkullista muikkukeittoa. Kuva: Pirjo Latva-Mantila

Rantautuminen Hietasaarelle rankan ja märän soutupäivän jälkeen tuntuu liikuttavan hyvältä. Vihdoinkin maata jalkojen alla!

Kun kuorma on purettu, alkaa telttojen pystytys. Uudet sadekuurot kastelevat leiriä, mutta illan tullen pilvet väistyvät kokonaan ja vaatteiden kuivatus voi alkaa. Jokaisella retkikunnan jäsenellä on mukanaan tarppi eli katos, jonka alla teltta ja kamppeet pysyvät kuivina.

Väliaholla ja Kaskelalla on tuoretta muikkua, ja kohta kattilassa porisee muikkukeitto.

Ruuat valmistetaan porukalla: yksi kuorii ja pilkkoo perunat, toinen perkaa kalat, kolmas toimii juoksupoikana ja neljäs keittää jälkiruokakahvit. Muu porukka yrittää narrata lisää kalaa. Ilta päättyy aina yhteiseen iltanuotioon ja lettukesteihin. Lettujen kanssa tarjolla on mustikoita.

”Yleensä näillä retkillä on poimittu lakkaa ja mustikkaa. Tällä kertaa ei lakkaa ole”, Väliaho harmittelee.

Jokainen on pakannut rinkkaansa retkimuonaa kaiken varalta. Yhteiset ruokatarpeet riittävät kuitenkin koko viikoksi. Omia eväitä nautitaan lähinnä souturetkien tauoilla, ja myös aamupuurot jokainen valmistaa omista hiutaleistaan.

Niinä päivinä, jolloin ei vaihdeta leiripaikkaa, vaellusporukka tekee päiväretkiä Inarijärven kiinnostaville saarille. Päiväretkillä käydään ihastelemassa maisemia muun muassa Ukonsaaressa, joka tunnetaan saamelaisten pyhänä uhripaikkana.

Retkikunta soutaa kurkistamaan myös Korkia-Mauran jääluolaan, joka on lajissaan Suomen suurin. 15 metriä pitkän luolan pohjalla oleva jääkerros on säilynyt sulamattomana satojen vuosien ajan, ja kalastajat ovat käyttäneet jääluolaa aikoinaan kalakellarina.

Vaellusviikon kruunaa patikkaretki Pielpavuonosta Pielpajärven historialliseen erämaakirkkoon, joka on yksi Pohjois-Lapin vanhimmista rakennuksista.

Viikkoon mahtuu yhtä paljon kauniita ja lämpimiä kuin sateisia ja tuulisia päiviä. Välillä tuulenpuuskat keinuttavat täydessä lastissa olevaa venettä, ja aallokko tuntuu hetkittäin pelottavan kovalta. Taitava, kymmenet Sulkavan soudut kokenut perämies luovii veneen kuitenkin aina turvallisesti perille.

Inarijärvi kaikkine ihmeineen yllätti ensimmäistä kertaa kirkkoveneellä retkeilleet vaeltajat.

”Olisi kuvitellut, että täällä liikkuisi paljon enemmän veneitä ja turisteja”, miettivät Jarkko ja Emilia Piilola, joille myös veden puhtaus oli iso yllätys.

”Tiesin, että vesi on kirkasta, mutta että se on näin kirkasta! Vettä voi juoda suoraan järvestä! Myös leiripaikat ovat poikkeuksellisen hyviä ja hyvin hoidettuja”, Jarkko Piilola hämmästelee.

Kurikkalainen Timo Kuusisto vaikuttui Inarijärven maisemista.

”Joka päivä maisema on näyttänyt erilaiselta, vaikka olisi soudettu samojakin reittejä. Kyllä tämä on kaikin puolin aivan ainutlaatuinen retki. ”

Emilia Piilola osallistui muonan hankintaan kalastamalla omalla virvelillään pitkin viikkoa. Saalista tuli mukavasti. Kalojen käsittelyyn hän sai lisäoppia Pekka Kaskelalta.

Herkulliset, tuoreesta kalasta valmistetut kalaruuat saivat paljon kiitosta. ”Joka päivä syötiin kalaa, eikä kahta samanlaista ruokaa ollut. Körpäkkä oli ihan sairaan hyvää”, Emilia Piilola tuumasi.

”Täällä on valmistettu retkiruokia, jollaisia ei ehkä ikinä missään ole aiemmin syöty”, jatkaa Matti Vilhula.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2019.

• Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin ja toiseksi syvin järvi. Sen pinta-ala on 1 084 neliökilometriä ja syvin kohta 92 metriä. Rantaviivalla on pituutta 3 277,8 kilometriä.
• Järvessä on peräti 3 318 saarta, joten kirkkoveneen perämiehen on oltava todella tarkkana, mihin venettä ohjaa.
• Inarin Lomakylästä lähtenyt retki­kunta leiriytyi Hietasaaressa, Iso-Petäjäsaaressa, Suovasaaressa ja Pielpavuonossa. Leiripaikoissa vietettiin 1–3 yötä. Soutukilo­metrejä kertyi kaikkiaan 132.
• 12 hengen retkikunnalle varattiin ruokatarpeita noin 200 euron edestä. Kalaa pyydettiin päivittäin reilut kolme kiloa. Viikon aikana nautittiin muun muassa paistettuja muikkuja, muikkukeittoa, erilaisia muita kalakeittoja, körpäkkää muusin kanssa, sieni-nokkoskeittoa sekä graavisiika- ja graavilohileipiä.
• Retki oli omakustanteinen.