Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Vesiheinää voi silputa ruokiin ja pakastaa tai kuivata talven varalle – Vanha kansa hoiti vesiheinällä keuhkovaivoja ja virtsatieoireita

Pihatähtimö eli vesiheinä viihtyy siellä missä ihminenkin. Maku muistuttaa vesikrassia tai herneenversoja.
Kuva: Raija Kivimetsä

Jos pidät esimerkiksi herneenversoista tai vesikrassista, sinun kannattaa tutustua kasvimaan ja ojanpientareiden tuttuun rikkaruohoon ruokakasvina.

Pihatähtimö (Stellaria media) sopii hyödynnettäväksi kotikeittiössä niin tuoreena kuin kypsennettynä. Se on varsinkin aktiiviliikkujan täsmäravintoa.

Maalla lapsuutensa viettäneet tuntevat vesiheinän kanojen herkkuna. Pihapiirissä vapaana kuljeskelleet kanat rakastivat pihatähtimöä. Kasvin englanninkielinen nimi onkin chickweed eli kananpojan rikkaruoho. Suomessa sen lempinimiä ovat olleet linnunruoho ja kanannokkima.

Omassa lapsuudessani monikaan kanoille vesiheinää syöttävä ei tiennyt, että kasvi olisi ravinteikas ja hyvänmakuinen myös ihmisen ruokalautasella.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Vesiheinän maku on raikkaimmillaan ennen kasvin kukkimista. Kukat ovat pienet ja valkoiset.
Vesiheinän maku on raikkaimmillaan ennen kasvin kukkimista. Kukat ovat pienet ja valkoiset. Kuva: Maarit Cederberg

Leivälle tai smoothieen

Kun vedän villiyrttikävelyjä, vesiheinä on se kasvi, joka hämmästyttää monia.

Vesiheinän maku jakaa ihmiset samaan tapaan kuin tuore korianteri. Toiset pitävät pihatähtimön mausta, toisten suussa vesiheinä maistuu tunkkaiselta ja multaiselta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Maratonille treenaavat, metsässä liikkuvat tai patikointia harrastavat ilahtuvat kuullessaan kasvin voimia palauttavista vaikutuksista. Iho-ongelmista kärsivät taas haluavat heti testata, kuinka kasvista voi puristaa vihreää, hoitavaa nestettä finnien tai ihottumien hoitoon. Kosteuttava vesiheinä hoitaa ihoa ja limakalvoja. Se sopii myös hyönteisten pistojen ensiavuksi.

Pihatähtimö viihtyy siellä missä ihminenkin. Se kasvaa jopa paikoissa, joissa muut kasvit eivät viihdy. Vesiheinä rehottaa kukkapenkin varjossa ja talojen allakin. Sitä löytää kosteikkojen reunoilta, järvenrannoilta ja polkujen varsilta. Ennen kaikkea se valtaa kasvimaan, leviää vihreäksi matoksi ja koettaa siten jarruttaa viljeltyjen kasvien kukoistusta.

Kun ymmärtää pihatähtimön arvon ruokakasvina, sitä ei enää kisko kiukuspäissään palstalta pois. Vesiheinämattoa voi parturoida saksilla salaatin joukkoon, aamupala­leivälle tai smoothieen.

Helposti tunnistettava vesiheinä sopii mainiosti villiyrttien vasta-alkajalle. Monipuolista kasvia voi silputa keittoihin, pastakastikkeisiin, perunasalaattiin ja lihapatoihin. Sitä kannattaa myös pakastaa tai kuivata talven varalle.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Avuksi kesäkiusoihin

Pihatähtimöllä on pitkät käyttöperinteet. Vanha kansa hyödynsi vesiheinää keuhkovaivojen ja virtsatieoireiden hoitajana. Kasvia käytettiin ylikierroksilla käyvän rauhoittajana, ja rohtona sen uskottiin puhdistavan verta.

Pihatähtimö voi helpottaa myös nivelvaivoja, kihtiä ja peräpukamia. Kuten miltei kaikki villiyrtit myös vesiheinä edistää ruuan­sulatusta. Diureettisena kasvina se poistaa turvotusta.

Kasvi sisältää muun muassa C-vitamiinia, piitä, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, fosforia, gammalinoleenihappoa, lima-­aineita, tanniineja, steroleja sekä verenkiertoa elvyttävää rutiinia.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Itse arvostan pihatähtimöä monenlaisten kesäkiusojen helpottajana. Hoidan vesiheinällä hyttysten ja ampiaisten pistoja, paarmanpuremia, nokkosenpolttamia, pieniä nirhaumia ja naarmuja.

Koska vietän kesäaikana valtaosan vuorokaudesta ulkona jo työni puolesta, aina sattuu ja tapahtuu. Kun bongaan luonnossa vesiheinää, nyppään kasvia kouraani ja puristan siitä taikanestettä, joka helpottaa nopeasti kutinaa, kipua ja kirvelyä.

Ihania makupareja

Vesiheinä ja ravut ovat mainio makupari. Tee rapusalaattia ja silppua joukkoon runsaasti vesiheinää ja tilliä.

Kokeile vesiheinäsilppua grillatun tai paistetun kalan kanssa. Hakkaa vesiheinää hienoksi, purista joukkoon sitruunamehua, mustapippuria ja hieman suolaa. Tarjoile voin ja uusien perunoiden kera.

Voit tehdä virkistävän jalkakylvyn vesiheinästä ja mintusta. Laita kannuun kourallinen tuoretta vesiheinää ja pieni kourallinen tuoretta minttua ja kaada päälle kiehuvan kuumaa vettä. Anna hautua 15–20 minuuttia. Siivilöi kasvit pois ja kaada yrttihauduke pesuvatiin. Lisää 1–2 ruokalusikallista merisuolaa sekä haaleaa vettä niin, että se ulottuu nilkkoihin saakka. Upota jalat viilentävään kylpyyn vähintään vartiksi.

Villi perunasalaatti

(4–5 annosta)

1 litra uusia perunoita

1 punasipuli

4 kesäsipulin vartta

1–2 maustekurkkua

10 aurinkokuivattua tomaattia

1 kourallinen vesiheinää

1 kourallinen voikukan ehytlaitaisia lehtiä

vajaa kourallinen siankärsämön lehtiä

muutama pehmeä mustaherukanlehti

1 pikkutölkki pieniä kapriksia

Kastike:

1 sitruunan mehu

reilu loraus kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä

tilkka soijakastiketta

1 tl juoksevaa hunajaa

ripaus suolaa

mustapippuria myllystä

Pese perunat huolellisesti ja keitä ne kypsiksi, anna jäähtyä.

Huuhdo villivihannekset ja mustaherukanlehdet ja kuivaa ne esimerkiksi salaattilingossa.

Kuori punasipuli. Silppua punasipuli, sipulinvarret, maustekurkut ja aurinkokuivatut tomaatit. Silppua myös villivihannekset. Valuta kaprikset.

Paloittele perunat reiluiksi lohkoiksi. Sekoita muut ainekset perunalohkojen joukkoon.

Purista sitruunasta mehu, lisää mehuun oliiviöljy, soijakastike sekä mausteet ja sekoita kastikkeeksi.

Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa joko suolaa tai lisää makeutta tai happoa.

Sekoita kastike perunasalaattiin. Tarjoa villi peruna­salaatti pääruokana tai lihan tai kalan lisukkeena.

Vinkki! Voit koristella salaatin vesiheinällä, mustaherukanlehdillä tai syötävillä kukilla. Kesäisen raikkaan perunasalaatin villiyrttejä voi vaihdella kasvukauden sadon ja saatavuuden mukaan.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2021.

Muista!

  • Vesiheinä on rapeimmillaan ennen kukintaa. Kun leikkaat kasvia saksilla pitkin kesää, saat uutta satoa pitkälle syksyyn.
  • Voit hyödyntää pihatähtimöstä myös kukat, mutta jätä sitkeät kukkavarret käyttämättä. Käytä kukkia leivonnaisten koristeluun, voileipäkakkuihin ja munakkaisiin.
  • Vesiheinää kannattaa puristaa mehulingolla tuoremehuksi. Voit myös pakastaa mehua talven varalle.
  • Runsaasti lima-aineita sisältävä vesiheinä hoitaa keuhkojen limakalvoja ja lievittää yskää. Kuivata talven varalle vesiheinää yhdessä piha­ratamon kanssa hengitysteitä hoitavaksi teeksi.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.