Leskenlehti on ikivanha rohtokasvi – älä syö sitä

Leskenlehti ei sovi villivihannekseksi kasvin sisältämien pyrrolitsidiinialkaloidien vuoksi. Kuva: Maarit Cederberg / VL-arkisto

Leskenlehti (Tussilago farfara) ilmestyy pälviin usein jo maaliskuussa. Talven aikana sen pitkä juurakko on kasvattanut edellisen syksyn kukintosilmuja. Auringon lämmittäessä kirkkaankeltaiset kukat aukeavat yksittäisissä kukkavarsissa. Lehdet ilmestyvät vasta kukinnan päättyessä.

Kasvin tieteellinen nimi viittaa yskän karkottamiseen sekä lehden nukkaan, joka kasvin vanhetessa alkaa pöllytä.

Leskenlehteä on tuhansia vuosia käytetty rohtona, ja sitä on myös syöty villivihannesten tapaan. Vasta 1980-luvulla kasvin elintarvikekäyttöä arvioitiin tarkemmin. Norjassa tehtiin rottakoe, jossa koe-eläimiä syötettiin pelkästään leskenlehden kukilla. Eläimet sairastuivat syöpään.

Sittemmin on saatu selville, että asterikasveihin kuuluvan leskenlehden kukissa ja lehdissä on maksaa kuormittavia ja kasvaimille altistavia pyrrolitsidiinialkaloideja. Haitallisen alkaloidin pitoisuus vaihtelee kasvin iän, kasvupaikan ja ilmaston mukaan. Turvallisinta on tyytyä kasvin ulkoisiin käyttötapoihin, kunnes sen alkaloiditasot tunnetaan läpikotaisin.

Leskenlehden lempinimet kertovat sen keväisestä esiintymisestä. Se on kirsikukka, karhunkämmenheinä, kylmänkukka ja varsankavio.

Suomessa leskenlehti on Lapin tuntureiden alkuperäinen luonnonkasvi. Etelä- ja Keski-Suomessa se on muinaistulokas muualta Euroopasta. Leskenlehti on Itä-Uudenmaan maakuntakasvi.

Leskenlehti viihtyy savipitoisessa maassa ja etsiytyy aurinkoisille, kosteahkoille etelärinteille. Suomessa leskenlehden valtaamaa paikkaa on pidetty hyvänä kaivonpaikkana. Taajamissa leskenlehti löytää mukavan kasvupaikan lämpöputkiston tuntumasta.

Leskenlehden varhainen kukinta tuo mettä sitruunaperhosille ja kimalaisille. Sivuttain leviävä maavarsiverkosto valtaa maastoa reippaasti, ja vähitellen kookkaat lehdet tukahduttavat heikommat kasvit. Kasvi leviää lenninhaivenisten pähkyläsiementen ja juurien avulla rikkaruohoksi asti.

Leskenlehti on iloinen merkki kevään tulosta. Kuva: Kari Salonen / VL-arkisto

Kansanparannuksessa on käytetty kasvin lehtiä, kukkia ja juuria.

Kreikkalaisille leskenlehti oli ”becion” eli yskänrohto. Saman käytön mainitsi Suomessa Elias Lönnrot: ”Sekä lehtiä että juuria on jo muinaisista ajoista kiitetty yskässä ja muissa rintataudeissa.”

Lehdistä keitettyä juomaa on nautittu liman irrottamiseen ja hikoilun edistämiseen. Saksassa leskenlehti vakiintui apteekissa myytävään rohtosekoitukseen, jota nautittiin keuhkoputkentulehdukseen ja sitkeään yskään.

Lehtiä on kerätty myös ulkoiseen käyttöön, kivunlievitykseen. Kookkaita lehtiä on kaulittu ja murskattu ja levitetty kolottavan nivelen ympärille kääreeksi. Leskenlehdellä on hoidettu myös päänsärkyä, ja sen savulla on desinfioitu huoneita kulkutautien aikaan.

Kiinalaisessa luonnonlääkinnässä leskenlehdellä on taltutettu muun muassa kurkkukipua. Englannissa astmaa ja keuhkoputkentulehdusta on hoidettu rohtotupakalla, jossa on leskenlehteä sekä muun muassa raatetta, rosmariinia, ajuruohoa, laventelia ja kamomillankukkia.

Näin valmistat leskenlehdestä hoito- ja rohtotuotteita.

Leskenlehden kukissa on haihtuvia öljyjä, jotka suojaavat kasvia ja toimivat desinfioivina aineina hoidoissa. Kukissa ja kukkavarsissa on vesiliukoisia sokeriyhdisteitä, jotka tuntee limaisuutena kasvia käsitellessä. Kasvilima suojaa limakalvoja suolistossa sekä hengitysteissä.

Kasvissa on puolustusaineina parkkiaineita, joilla on supistava vaikutus. Kasvin flavonoideista rutiini ehkäisee tulehduksia sekä suonikohjuja ja levottomien jalkojen oireita.

Kukkien keltainen, rasvaliukoinen väripigmentti koostuu karoteeneista ja ksantofyllistä eli luteiinista. Leskenlehden kukkia kannattaakin kerätä öljyyn ja käyttää ihoöljynä.

Vanhoissa rohtokeruuohjeissa kukkia ja nuppuja kerätään ilman varsia. Leskenlehden kukista on valmistettu myös viiniä samoin kuin voikukista. Kukissa ja niiden nupuissa on anismainen tuoksu, joka sopii esimerkiksi pesutilan kukkasuolan joukkoon.

Etenkin leskenlehden kukkavarsista on erotettu vaihtelevia määriä haitalliseksi osoitettuja pyrrolitsidiinialkaloideja. Alkaloidit ovat vihreiden kasvien typpipitoisia aineenvaihduntatuotteita, joita esiintyy eniten ennen kasvin kukintaa. Alkaloidien ryhmässä on kovia lääkkeitä ja myrkkyjä oopiumista ja morfiinista kiniiniin ja nikotiiniin.

Juuressa on kasvikunnan sokereista muun muassa inuliinia, joka kuljettaa ravinteet ja hyvät bakteerit paksusuoleen. Inuliinipitoisuus selittänee kansanlääkinnän tavan hoitaa leskenlehden juurikeitteellä haavaista paksusuolta.

Inuliini tasaa verensokereita ja elimistön rasvoja kolesterolitasoja korjaten. Inuliini auttaa myös tulehdusten torjunnassa. Juuressa on inuliinin tehtävää tukevia, kudoksia supistavia ja haavoja kurovia parkkiaineita.

Leskenlehden juuressa olevat eteeriset öljyt ovat houkuttaneet käyttämään kuivattuja juuria tupakan korvikkeena.

Leskenlehden lehdissä on mykerökukkaiskasveille tyypillisiä karvasaineita, jotka edistävät ruoansulatusnesteiden eritystä. Leskenlehtikeitteellä on hoidettu muun muassa vatsahaavaa.

Lehdissä on myös haihtuvia öljyjä sekä parkkiaineista muun muassa gallushappoa. Lima-aineiden ja sokeriyhdisteiden lisäksi kasvin sisältämistä orgaanisista hapoista kertyy lehtiin omenaista hapokkuutta, mikä on houkuttanut keräämään lehtiä sellaisenaan salaatin joukkoon.

Lehdissä on myös flavonoideja, kuten marjoissa yleistä kversetiiniä, jonka tiedetään hillitsevän tulehduksia. Flavonoideista kämferolilla on verenkiertoa virkistävä vaikutus. Lehdissä on myös C-vitamiinia ja sinkkiä, flunssan torjuntaan tarvittavia suojaravinteita. Lehtiuute on todettu antibakteeriseksi.