Jäkälä sopii ruuaksi ja rohdoksi – keruussa pitää olla luvat kunnossa ja maltti matkassa

Palleroporonjäkälä on kuivilla kankailla ja kallioilla vallitseva laji. Kuva: Pekka Fali / VL-arkisto

Jäkälä elää luonnossa muita palvellakseen. Kasvustollaankin se valmistaa paljastunutta maaperää vaativammille kasveille, kuten ruohoille ja kukille. Ihmisiä jäkälä on pelastanut katovuosina ja eläimille se antautuu ravinnoksi. Se pitää puoliaan aineilla, joista edelleen voimme hyötyä retkillämme.

Jäkälät tunnistetaan niiden sekovarren muodon ja värityksen sekä kasvutavan perusteella. Sekovarsi muodostuu toisiinsa kietoutuneista sienirihmoista ja leväosapuolesta.

Jäkälä voi olla rupimainen, alapinnaltaan kasvualustaan kiinnittynyt. Kaikkein pienimmät rupijäkälät ovat hädin tuskin silmin havaittavia tipluja kiven pinnassa. Lehtimäinen sekovarsi kiinnittyy vain heikosti alustaan ja on reunoiltaan irrallinen ja liuskemainen. Tutuin lienee haarova ja riippuva, liereistä rihmoista joskus myös palloksi kiertynyt rakenne, kuten poronjäkälässä.

Kansanlääkinnässä on säilynyt hoitomuotoja, joissa kasveja käytetään niiden muodon vuoksi. Moni jäkälä muistuttaa keuhkojen rakennetta. Niin sanotun signatuuriopin mukaan ”näköisellä” rohdolla autetaan elintä, jota kasvi muistuttaa. Niinpä esimerkiksi keuhkojäkälää (Stica pulmonaria), joka on kookas vihreänruskea verkkopoimuinen jäkälä, on Venäjällä käytetty keuhkotaudin hoitoon. Sittemmin on havaittu, että myös tämä jäkälä sisältää jäkälille ominaisia antibiootteja.

Poronjäkälä (Cladonia sp.) on tavallisin kallioiden ja kangasmetsien jäkälä. Poronjäkälää esiintyy eri sävyisinä lajeina tuhkanharmaista lähes valkoiseen tunturiporonjäkälään.

Poronjäkälä on nimensä mukaan porojen laidunruokaa. Ihmiset ovat syöneet sitä katovuosina lipeäkäsiteltynä. Viinaksikin poronjäkälää on käytetty.

Poronjäkälä sisältää kellertävää usniinihappoa, jolla on antibioottisia ominaisuuksia. Kansanlääkinnässä poronjäkälää käytetään ihon sieni-infektioiden hoitoon sekä gynekologisen että urologisen kylvyn ja jalkakylvyn muodossa.

Islanninjäkälä eli isohirvenjäkälä on korallimainen, nahkea ja liuskainen. Kuva: Jarkko Sirkiä / VL-arkisto

Islanninjäkälä eli isohirvenjäkälä (Cetraria islandica) on korallimainen, nahkea ja liuskainen, kuitenkin pitkäripsinen. Islanninjäkälää kasvaa usein poronjäkälän joukossa tai yhtenäisinä mattoina kangasmetsissä.

Islanninjäkälä on mietoa ja syötäväksi kelpaavaa. Norjassa islanninjäkälää kutsutaankin ruokasammaleksi, leipä- ja piimäjäkäläksi. Jäkälästä on tehty leipää ja sillä on suurustettu jälkiruokia.

Islanninjäkälän käyttö hätäruokana on perusteltua. Siinä on tärkkelystä, lima-aineita, jäkälähappoja, valkuaista, kuituja, jopa rasvaa, ja vitamiineista A-, B- ja C-vitamiineja sekä D-vitamiinin esiastetta ergosterolia. Ennen kaikkea jäkälä on toiminut monipuolisena kivennäisaineiden lähteenä.

Myös islanninjäkälässä on usniinihappoa.

Resepti: Keitä islanninjäkälästä kurkkua hoitavaa jäkälämehua

Arktinen selviytyjä

Sateella jäkälä imee itseensä vettä ja muuttuu taipuisaksi. Kuivalla säällä siitä tulee karhea ja helposti mureneva. Murenevuudesta huolimatta jäkälä kestää äärimmäistä kuivuutta ja kylmyyttä. Se on arktisten seutujen selviytyjä.

Jäkälä puolustautuu ulkopuolisia kilpailijoita vastaan erittämällä antibioottisia ja solunjakautumista estäviä aineita. Rannikon kallioluodoilla jäkälät kestävät jopa meren suolaisuutta. Jäkäliin rikastuu maaperässä olevia kivennäisaineita, mikä korottaa jäkälän monivaikutteiseksi hyötykasviksi.

Levät kuljettavat jäkälään polysakkarideja, likeniiniä ja isolikeniiniä, jotka ovat kasvitärkkelystä. Tärkkelys turpoaa vedessä ja muodostaa kolloidiliuoksen, joka suojaa ja vahvistaa nautittuna elimistöä. Polysakkaridien vaikutus limakalvoilla onkin pitkäaikainen ja korjaava.

Jäkälän keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Nostoon vaaditaan maanomistajan lupa. Kuva: Pekka Fali / VL-arkisto

Retkellä jäkälä käy ensiavusta palovammaan tai haavaan. Puissa kasvavaa naavamaista jäkälää, luppoa, kutsutaan haavurin jäkäläksi. Sitä voi kerätä talvisin lumien aikaan puista.

Kansanparannuksessa on hyödynnetty jäkälien tärkkelystä hengitysteiden ja ruoansulatauskanavan ärsytyksiä hoidettaessa. Muun muassa jäkäläkeitettä käytetään limaa irrottavana yskänlääkkeenä ja maha- ja suolistoärsytysten lievityksessä.

Jäkälissä esiintyvät aromaattiset hapot, kuten pepsidit, tekevät jäkälille tyypillisen karvauden. Katovuosina opittiin hyödyntämään poron- ja isohirvenjäkälää, joita käytettiin rehuksi, rohdoksi, ruoaksi ja kasvivärjäykseen. Karvaudesta päästiin eroon keittämällä jäkäliä ennen ruokakäyttöä lipeässä eli koivuntuhkavedessä.

Eräkeittäjät arvostavat jäkäliä edelleen kallisarvoisena hätäruokana. Karvauden karkotus onnistuu, jos on keittoastia, vettä ja tulitarpeet. Islanninjäkälän karvaat aineet hajoavat vedessä liottamalla ja kiehauttamalla, muita jäkäliä täytyy keittää lipeässä (nuotion tuhkassa ja vedessä) tai ruokasoodaliuoksessa. Sen jälkeen jäkälä on sienien veroista ruokaa. Joidenkin mielestä jäkälä maistuu valkokaalilta.

Marjoilla ja villivihanneksilla höystettynä jäkälästä saa sopan tai jälkiruoan. Tärkkelyksen ansiosta jäkäläkeitos saostuu jopa jälkiruokamaiseksi kiisseliksi.

Jäkälän voi leipoa leipään tai lisätä jauhojen kanssa lettutaikinaan. Kuuma, marjoilla tai neulasilla höystetty keite on ensiapu metsäretkellä yllättäviin kylmettymisiin.

Resepti: Vatsanrauhoituspuuro jäkälästä ja kaurasta

Jäkälistön suurin uhka ovat ilmansaasteet, joita kulkeutuu jäkäliin sadeveden mukana.

Jäkälä uusiutuu hyvin hitaasti. Poronjäkäläkasvustolla menee 5–10 vuotta aukkopaikkojen korjaamiseen. Jäkälää ei siksi voi kerätä kuin marjoja ja sieniä. Hoitotarkoituksiin sitä tarvitaan kuitenkin vain kourallisia kerrallaan.

Jäkälä ottaa äärimmäisen herkästi kosteuden itseensä, mitä on käytetty hyväksi huoneilman kuivatuksessa. Ikkunoiden väliin kerättiin talvikaudeksi valkoista, palleromaista poronjäkälää, joka imaisi itseensä lämpötilan vaihteluissa syntyneen höyryn ja lasit pysyivät kuivina.

Jäkälää käytetään kukkasomisteena ja siitä tehdään ovikransseja ja joulupöydän koristeita. Eräsaunan pukuhuoneessa jäkäläkranssi kuivattaa jälkihöyryt huomaamatta.

Koska jäkälä kestää pakkasta, se on suosittu talvikauden ulkokoriste niin pihoilla kuin haudoilla.

• Jäkälän keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Nostoon vaaditaan maanomistajan lupa. Jäkälä kerätään käsin kosteana tai märkänä sulan maan aikana.
• Hyvän jäkälämetsän jäkäläntuotto voi olla nelinkertainen puuntuotantoon verrattuna. Jäkäläyrittäjiä on pääasiassa Hailuodon, Vaalan ja Kalajoen alueilla.
• Suomessa kuivattua koristejäkälää on parhaimmillaan tuotettu noin 500 000 kiloa vuodessa. Vienti on viime vuosina laskenut ulkomaisten koristemateriaalien vuoksi.
• Palleroporonjäkälää viedään Keski-Eurooppaan, Norjaan ja Japaniin. Sitä käytetään muun muassa kukkasidonnassa, hautaseppeleissä ja somistuksessa.
• Myös islanninjäkälää käytetään jonkin verran koristetarkoituksiin, ja sillä on käyttöä myös elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa.