Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Pääkirjoitus: Kyllä aukoille, kunhan ne eivät ole liian isoja

Kokonaisuuden kannalta on hyvä, että maamme yksityismetsänomistajilla on monenlaisia metsänhoidon tavoitteita, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.

M etsänomistajakunnan metsänomistuksen tavoitteiden erilaisuus tukee metsiin kohdistuvia erilaisia politiikkatavoitteita. Edellinen, Metsien hoidon ja kasvatusmenetelmien hyväksyttävyys -tutkimusraportin sivulta 58 löytyvä virke on kapulakielinen mutta osuu asian ytimeen.

Sama selvemmin. Suomessa on paljon metsää, josta yksityismetsänomistajat omistavat valtaosan. Metsiä tarvitaan moneen: kaadettua puuta teollisuudelle, kasvavaa puuta hiilinieluihin, lahopuuta ötököille, kauniita metsiä retkeilyyn... Kokonaisuuden kannalta on hyvä, että maamme 600 000 yksityismetsänomistajasta yksi myy puuta usein ja toinen harvoin, kolmas suojelee koko palstansa ja neljäs suosii aikaisia päätehakkuita ja mahdollisimman ripeää uudistamista.

Alussa siteeraamani PTT:n raportti on osa laajaa Metsänomistaja 2020 -tutkimusta, jonka viimeinen osaraportti julkaistaan joulukuussa. Siinä käsitellään muun muassa metsänomistajien omatoimisia metsänhoitotöitä eli sitä, kuinka moni ehtii ja jaksaa metsäänsä raivaussahan tai istutusputken kanssa saati ainespuuta hakkaamaan. Harvinaisiksi käyvien hankintahakkaajien ajatuksia kertovat Aarteessa 9/20 veljekset Sami ja Kosti Savolainen (s. 30).

Täytyy antaa iso kiitos teille reilulle 2 000:lle kyselytutkimukseen vastanneelle metsänomistajalle, kysymykset eivät nimittäin olleet helppoja. En itse osaisi vastata esimerkiksi siihen, miten suhtaudun soiden kunnostusojitukseen, koska aihe jakaa myös tutkijoita ja siitä tulee jatkuvasti uutta tietoa (Aarre 9/20, s. 48).

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

PTT:n osaraportti vahvistaa, että yksi suomalaisen metsänkäsittelyn kipupisteistä on avohakkuu. Aukot kuitenkin pääsääntöisesti hyväksytään, kunhan ne eivät ole liian isoja eivätkä herkillä maisema-alueilla. Maaseudulla avohakkuut hyväksytään suopeammin kuin taajamissa ja kaupungeissa, vaikka juuri haja-asutusalueella aukot aiheuttavat väliaikaista virkistyshaittaa.

Kiinnostava tieto on se, että noin viidennes metsänomistajista jättää ainakin osan metsistään puuntuotannon ulkopuolelle. Tämä siitä huolimatta, että verrattuna kymmenen vuoden takaiseen kyselyyn uuden aineiston metsänomistajatavoitteissa korostuvat metsästä saatava turva ja puunmyyntitulot.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.