Keskisarja: Mikä maaseutua näivettää?
Hommasin komean talon maalta. Tarkemmin sanottuna Itä-Uudeltamaalta, sadan kilometrin ja tunnin ajomatkan päässä Helsingin-kodistani. Haen rauhaa ja inspiraatiota kirjoittamiseen. Yritän pakottaa lapseni sellaiseen vapaa-aikaan, jonka muistan omasta lapsuudesta. Isäni asuu vieressä talonmiehenämme.
Pitäjä on minulle ennalta tuttu. Paremmanpuoleisetkin asumukset ovat täällä puoli-ilmaisia. Se johtuu väestökadosta ja kuntatalouden vararikosta. Tausta on mitä tyypillisin 2020-luvun Suomessa. Ikääntyneen asukaspohjan hoiva, erikoissairaanhoito ynnä muu maksaa mahdottomia. Yksityinen sektori on kitulias. Kunnan tulopuoli roikkuu valtionosuuksien varassa.
Palveluita on karsiutunut lukiosta uimahalliin. Kirkonkylässä pystyssä ovat muun muassa kirjasto, apteekki, pankki, ruokakauppa, rautakauppa ja kahvila. En äkkiseltään keksi, mitä enempää itse kaipaisin.
Jokin kaavoitushanke on kuulemma mennyt vitakkoon, mutta se tuntuu anteeksiannettavalta. Mitään merkkejä ei näy piittaamattomasta miljoonien haaskauksesta. Yksikerroksisessa kunnantalossa (entisessä kansakoulussa) on yksi ovi. Sisällä tuskin on tolkuttomasti byrokratian portaita ja tyhjänistujia. Naapurikunnat ovat enimmäkseen yhdistyneet. Se ei ole ratkaissut niiden samankaltaisia ongelmia.
Pitäjän lävistää hyväkuntoinen valtatie. Verrattuina pohjoisen syrjäseutuihin etäisyydet ovat mitättömät, päärataankin vain 40 kilometriä.
Ulkonäössä ei todellakaan ole vikaa historioitsijan silmin. Arvokkaiden talonpoikaisrakennusten miljöö jopa ”lumoaa”, kuten mainoskyltissä lukee. Metsä ei ole joutomaata vaan oikeaa luontoa.
Kanta-asukkaiden – ainakaan maanviljelijöiden ja metsänomistajien – elintaso ei autoista ja pihoista päätellen liene viheliäinen. Mutta kunnallinen puoli on kanttuvei ja elinkeino- ja väestörakenteen korjautuminen epätodennäköistä. Miksi yritykset eivät houkutu tänne millään ilveellä? Miksi työikäiset eivät janoa halpaa ja väljää eloa?
Konsultti voi väittää, että kunta on brändännyt väärin ja kaipaa imagonkohotusta. Minä en jaksa uskoa kosmetiikkaan. Mietin Suomen maaseudun apeaa yleisilmettä.
Silloin, kun korpikylät tyhjenivät kaupunkeihin ja Ruotsiin 1950–1970-luvuilla, työntö- ja vetovoimat olivat selviä. Traktori, moottorisaha ja voivuoret, kylmät tilat, entiset piiat ja tukkilaiset... tehtaat, palveluyhteiskunta, valkokaulusduunit ja opiskelupaikat.
Tänään murros on epämääräisempi, pakoilevampi. Teollisuudella on yhä kiinnekohtansa maaseudun luonnonvaroihin. Ihmis- ja rahavirrat eivät riipu Sörnäisten ja Tammerkosken ajat sitten sammuneista tehtaanpiipuista.
Miten lukemattomat suurkaupunkilaiset asuvat kalleimmilla neliökilometreillä ilman mitään palkallista tekemistä? Asumistuesta tai muusta sellaisesta ei ollut tietoakaan viime vuosisadalla työn perässä muuttajilla.
Maalaisille kunnanisille en ylipäätään naura enkä itke. Helsingillä, Espoolla ja Vantaalla on omat suunnattomat talousongelmansa. Vaikka niitä automaattisesti rikastuttavat keskusvirastot, pääkonttorit, korkeakoulut ja liikennesolmut. Maailman painavin julkinen sektori painautuu isoihin kaupunkeihin ja niitä entisestään isontaa.
Virastokompleksit rakennettiin 1900-luvun jälkipuoliskolla tietysti sinne, missä eniten kansalaisia asui. Nettiaikana syy-yhteys sumentuu. Asiakasvirtojen puolesta monet voisivat sijaita vaikka tunturin laella.
Ehkä maaseudun näivettyminen ei ole talouden lainalaisuus vaan mielenmaisema. Vaikka kauppakeskukset ovat juuri nyt puolityhjiä, kaupungistumista määrää kulutususkonto. Sen opinkappaleiden mukaan meidän jakamaton ihmisoikeutemme ja -velvollisuutemme on tungeksia betonisissa ja lasisissa pyhätöissä ja kröhiä samaa ilmaa tuntemattomien lähimmäisten kanssa.
Näinkö ovat näreet iankaikkisesti?
Minä täällä havumetsän ja historia-ajatusteni huminassa en usko niinkään maaseudun elinvoimaan vaan urbaanin kulutususkovaisuuden kuolemaan.
Aarre-lehden uusi kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
Osaston luetuimmat
- Puukaupoista käydään kovaa kisaa − kolmannes metsänomistajista luottaa metsänhoitoyhdistyksiin
- Venäjän hyökkäyssota mullisti pellettituonnin − Suomi ostaa poltettavaa Tanskasta
- Kaakonkulma: Mustaturkkisista susista havaintoja Miehikkälässä – katso riistakameraan tallentunut kuva
- Riistakamerat räpsähtivät itärajalla yli 12 000 kertaa – Sallan rajaloikkarit pääsääntöisesti hirviä
- Aarre | Puukauppapaikka Kuution toimitusjohtaja Aku Mäkelä: ”En muista työuraltani, että puulle olisi ollut koskaan näin kovaa kysyntää”
- Saako vapaa-ajan kalastaja myydä nappaamansa hauen vai ei? Kalatalouden keskusliitto selvitti kiistaa herättänyttä kysymystä
- Alueviesti: Huittisten ABC:n pihassa nähtiin susi