Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Suomalaisen metsätalouden toimia monimuotoisuuden lisäämiseksi ei arvosteta tarpeeksi

”Kehotan metsäalaa laittamaan kyltit esimerkiksi levähdyspaikkojen viereisiin metsiin tyyliin ”tässä metsässä oli avohakkuu vuonna 1972”. Alle kasvunumerot kyseisestä metsästä ja maamme metsien kehityksestä”, Juha Aaltoila kirjoittaa.

Elämme suvea 1972. Lammin Evon metsissä kulkee metsänhoidon ja ympäristönsuojelun opiskelijoita. Joukkoa johtaa metsäopiston johtaja Eero Paavola.

Tuli on niellyt risut, nuollut kannot mustiksi, polttanut sammaletkin kiviltä. Pienet, vihreät männynkylvökset edustavat elävää luontoa. Näky on tuttu korpiseudun kasvatille, ison kylän nuorelle järkytys. Kulotetun maan monokulttuuria kauhistellaan. Karu maa ei jätä valinnanvaraa kasvatettavaksi puulajiksi.

Seuraava kohde on varttunut männyntaimikko. Kivikko työntää männyn ohella sammalta ja paljon puolukkaa, ensimmäiset mustikanvarvut palaavat notkoon.

Tämä on oikeaa metsää, ihastelee moni jylhää kuusikkoa, jonka latvat heiluvat 25 metrissä. Paavola kuuntelee kehuja muikean näköisenä. Ihastelun tauottua kuulemme, että alue avohakattiin vuonna 1902 ja että metsänvartijakoulun oppilaat istuttivat kuuset.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Eipä ollut ensi kerta, kun metsän syntytapa yllätti. Ammattilaisetkin ovat joskus inttäneet retkeilyllä, viljeltyäkö vaiko luontaisesti syntynyttä metsää siinä joukolla taivastellaan.

Avohakkuut ovat taas kielteisissä otsikoissa. Jatkuvaan kasvatukseen hurahtaneita nuoria metsäammattilaisia ymmärrän; olin itsekin varmimmillani untuvikkometsänhoitajana. Mutta kun professori perustelee uusvanhaa oppia nuorille eurobisnekseksi tai ammattikorkeakoulun opettaja hyvien mustikkasatojen takuuksi, tuohdun.

Yhtä kaikki jatkuva kasvatus on tutkimuskohteena seksikäs, rahaa löytyy ja palaa.

Talonpoikaisharsintojen ja määrämittahakkuiden eli jatkuvan kasvatuksen aiheuttama puupula unohtuu. Suosittelen luettavaksi Metsäntutkimuslaitoksen tuoretta, mainiota satavuotishistoriaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Moni Paavolan oppilas korjasi elämäntyönään jatkuvan kasvatuksen jälkiä yhdessä metsänomistajien kanssa. Mittaustulokset kertovat paljon. Suomen metsien vuosi­kasvu on noussut noin 50 vuodessa 50 miljoonasta 110 miljoonaan kuutiometriin, puuston määrä 1,5 miljardista 2,5 miljardiin kuutiometriin, puuston kantoraha-arvo 42 miljardista 74 miljardiin euroon. Kiitokset ahkerille!

Tutkijoille erityiskiitos metsänjalostuksen tuottamasta 20–25 prosentin kasvunlisästä, uusista muokkaus- ja viljely­tavoista ja taimilajeista.

Äskeisillä metsätieteen päivillä kohistiin suojelun riittämättömyyttä. Avohakkuulle ei, jatkuvalle kasvatukselle kyllä.

Tietokonemallintajat olivat esillä edustavasti. Jos tavoitteena on säilyttää nykyisten hakkuiden taso, ”on optimaalista suojella 38 prosenttia pinta-alasta, tehdä eri-ikäis­rakenteista metsänkasvatusta 42 prosentilla ja tasaikäistä metsänkasvatusta lopuilla 20 prosentilla pinta-alasta”, lukee Jyväskylän yliopiston tutkijoiden esityksessä. Touhulla on komea nimi, monitavoiteoptimointi, ja se turvaa paitsi monimuotoisuutta myös ekosysteemipalvelujen saatavuutta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Jatkuva kasvatus lisää ainakin lahopuun määrää. Lopputuloksena on maan kuusettuminen, kun sorkkariista laiduntaa pienaukoista ja harveikoista männyn, koivun, haavan ja pihlajan alut.

Toinen tietokonemalli antoi mahdollisuuden jatkuviin hakkuisiin: 75 kuutiometriä hehtaarilta aina 15 vuoden välein. Ikiliikkuja, eläköön! Siinä, missä 60-vuotias istutuskuusikko hakataan aukoksi, 500 kuutiometriä puuta hehtaarilta, täytyy jatkuvan kasvatuksen metsää hakata 6,7 hehtaaria. Tästäkö tykkää tikka, kuukkeli ja koneyrittäjä?

Suomalaisen metsätalouden monia, näkyviä toimia moni­muotoisuuden lisäämiseksi ei arvosteta tarpeeksi.

Avohakkuiden kieltämisen lopputulos olisi se, että kiinalaisen paperin ja pahvin sellu tulisi Suomen sijasta Indonesiasta. Tieteen päivillä kuulin, että yksi vuosi indonesialaista metsänhoitoa on yhtä haitallista luonnon moni­muotoisuudelle kuin sata vuotta suomalaista. Maailman ekologisimman metsänkäytön parjaaminen on joillekin silti raaka bisnes.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kehotan metsäalaa laittamaan kyltit esimerkiksi levähdyspaikkojen viereisiin metsiin tyyliin ”tässä metsässä oli avohakkuu vuonna 1972”. Alle kasvunumerot kyseisestä metsästä ja maamme metsien kehityksestä.

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.