Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Pääkirjoitus: Alkutuottajan pitää valvoa etujaan

Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen muistuttaa pääkirjoituksessaan, että metsänomistaja valvoo omia taloudellisia etujaan parhaiten tekemällä tai teettämällä hoitotyöt ja harvennushakkuut ajoissa ja kilpailuttamalla puukaupat.

Suuret metsäyhtiöt ovat kertoneet viime vuoden huipputuloksistaan. Sellun vahvan markkinatilanteen vuoksi Metsä Groupin Äänekosken-tehdas on osoittautunut uskottuakin kannattavammaksi investoinniksi. Myös Stora Enso paransi tulostaan yli odotusten, ja kolmikosta kaikkein vetreimmin pärjäsi lukujen valossa UPM. Yhtiöiden omistajille on luvassa muhkeita osinkoja ja Metsäliitto Osuuskunnan jäsenille osuuspääoman koron nosto.

Metsäteollisuudella on nyt nostetta. Yksityisten sahojen kannattavuus ei ole koskaan yhtä hyvä, mutta vienti vetää nyt myös mekaanisen metsäteollisuuden puolella.

Entä yltääkö buumi sinne, missä puut kasvavat? Näkyykö sellunteon hyvä kannattavuus kuitupuusta maksetussa hinnassa? Saako raaka-aineen tuottaja oman siivunsa suhdannekehityksestä, kun ostajien puustamaksukyky kohenee? Valuuko vaurastuminen koko tuotantoketjuun, myös alkutuottajalle?

Kuluvana vuonna puusta on tosiaan maksettu parempia hintoja kuin viime vuonna tähän aikaan. Osittain se johtuu kehnosta korjuutalvesta, joka on vaikeuttanut teollisuuden puuhuoltoa. Kaikki puu tekee nyt kauppansa, mutta varsinkin kantavan tien päässä oleva kelirikkoleimikko, jonka pääsee korjaamaan heti. Näissä on myyjän markkinat, ja toki se näkyy myös hinnassa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Isompi kuva alkutuottajien asemasta näkyy MTK:n laskelmissa, joissa tarkasteltiin puun suhteellista hintakehitystä vuosina 1978–2016.

Puutavaralajeista parhaiten eli lähes samaa vauhtia elinkustannusten kanssa on kehittynyt kuusitukin hinta. Kehnommin vertailussa palkkoihin ja asuntojen hintoihin pärjäsi mäntytukki. Mäntykuitupuuta tarvittaisiin pääkaupunkiseudulla tehtyyn asuntokauppaan peräti viisinkertainen pino verrattuna 70-luvun lopun tilanteeseen.

Suomalaisille metsänomistajille on olennaisen tärkeää se, että kotimaisella puulla riittää jalostajia ja käyttäjiä. Elinvoimainen, hyvää tulosta tekevä metsä- ja sahateollisuus on koko kansa­kunnan etu.

Omia taloudellisia etujaan metsänomistaja valvoo parhaiten tekemällä tai teettämällä hoitotyöt ja harvennushakkuut ajoissa ja kilpailuttamalla puukaupat.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Jos vielä sitten joskus pääsee myymään päätehakkuuleimikon otolliseen hintasaumaan, se on kaikki kotiinpäin.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.