Isomäki: Metsien heijastavuus unohtuu ilmastokeskustelussa

MT Metsä|Metsänhoito30.1.202005:45

Kolumni

Risto Isomäki

Viime vuosina on keskusteltu vilkkaasti siitä, miten metsätalous vaikuttaa metsien hiilinieluihin ja hiilivarastoihin ja tätä kautta ilmaston lämpenemiseen.

Hiilidioksidin kerääntyminen ilmakehään lämmittää planeettaamme niin sanotun kasvihuoneilmiön välityksellä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mannerten ja merien tietyillä aallonpituusalueilla hohkaama lämpösäteily saa vastaan tulevien hiilidioksidimolekyylien elektronit hyppäämään hetkeksi hiukan korkeammalle energiatasolle.

Tapahtuma ei kestä edes sekunnin tuhannesosaa, mutta kaasuatomien elämä on melko vilkasta. Kukin hiilidioksidimolekyyli törmää ilmassa oleviin typpi- ja happimolekyyleihin keskimäärin 10 miljoonaa kertaa sekunnissa. Tätä kautta hiilidioksidi pystyy muuttamaan osan kohtaamiensa lämpösäteiden energiasta ilmakehän atomien kiihtyneeksi liikkeeksi eli niin sanotuksi lämmöksi.

Suomen Akatemian ja Aalto-yliopiston viime vuosina tekemien tutkimuksien mukaan metsänhoidon mallit ja menetelmät vaikuttavat ilmastoon myös siten, että ne muuttavat laajojen maa-alueiden heijastavuutta.

Havupuiden neulaset ovat hyvin tummia. Kun auringon säteet osuvat niihin, alle 10 prosenttia säteilystä heijastuu takaisin. Lehtipuiden lehdet ovat vaaleamman vihreitä ja palauttavat selvästi isomman osan säteilystä suoraan takaisin avaruuteen ennen kuin se ehtii muuttua lämpösäteilyksi.

Olennaista on myös se, että lehtipuut ja lehtikuuset pudottavat lehtensä tai neulasensa talveksi. Tämän seurauksena lehti- tai lehtikuusimetsään osuva auringon säteily pääsee suuren osan vuotta paistamaan suoraan lumihankeen. Vähintään 50 mutta usein jopa reilusti yli 90 prosenttia lumeen osuvista auringonsäteistä heijastuu takaisin avaruuteen. Tarkka luku riippuu lumen puhtaudesta ja rakeisuudesta.

Maapallon ilmakehässä on tällä hetkellä 400 miljardia ylimääräistä hiilidioksiditonnia, jotka lämmittävät planeettaamme satelliittien mukaan karkeasti miljoonan gigawatin teholla. Tämä tarkoittaa noin kahta wattia jokaista merien ja mannerten neliömetriä kohden.

Toisin sanoen aina, kun jonkin metsähehtaarin puuvarasto kasvaa 400 kuutiometrillä, ilmakehästä poistuu 400 hiilidioksiditonnia ja hiilidioksidin planeettaamme lämmittävä vaikutus pienenee yhdellä megawatilla.

Lapin korkeudella auringon ympärivuotinen säteilyn voimakkuus on keskimäärin vähän alle yksi megawatti per hehtaari.

Näiden lukujen perusteella voisi päätellä, että metsien hiilivarastojen muutokset vaikuttavat ilmastoon paljon enemmän kuin metsien heijastavuus. Lumihanki kuitenkin heijastaa myös pilvistä alaspäin säteilevää infrapunaa takaisin ratkaisevasti paremmin kuin tummat havunneulaset.

Pohjoisilla alueilla pilvipeitteestä alaspäin säteilevä energiavuo on talvisin keskimäärin 90 wattia neliömetriä kohden tai 0,9 megawattia hehtaaria kohden vuorokauden ympäri. Osa tästä on pilvistä takaisin alas heijastuvia säteitä. Loppuosa on lämpösäteilyä, joka syntyy pilvien sisällä, kun eteläisemmiltä leveysasteilta pohjoiseen kulkeutunut vesihöyry ensin tiivistyy vedeksi ja sitten jäätyy.

Ainakin Pohjois-Suomessa metsien heijastavuuden muutokset ovat siis ilmaston kannalta yhtä tärkeä asia kuin metsien hiilivaraston koko. Tämä tarkoittaa sitä, että pohjoisissa metsissä pitäisi jatkossa suosia lehtikuusia, koivuja ja haapaa kaikkialla, missä ne jo kasvavat paljon kuusta nopeammin.

Mäntymetsiä kannattaisi kasvattaa selvästi nykyisiä ohjesääntöjä harvempina. Tällöin syntyisi vähemmän sellupuuta mutta enemmän tukkia, ja rungot järeytyisivät arvopuun mittoihin nykyistä nopeammin.

Vastaavasti myöskään taimikonhoitotöitä ja harvennushakkuita ei saisi jättää tekemättä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vaikka metsien kasvattaminen ylitiheinä maksimoisi nuorien metsien hiilinielut joidenkin vuosikymmenien ajaksi, menetetty heijastavuus enemmän kuin kumoaisi saavutetun ilmastohyödyn.

Suomen kannattaisi ehkä ottaa nämä asiat esille myös tulevissa arktisten maiden kokouksissa.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.