Käpyjä polttoaineeksi ja tuomesta hevoselle luokkipuut

Kävyt eivät käyneetkään puukaasuauton polttoaineeksi. Kuva: Maria Miklas

Jatkosodan aikana autot kävivät puukaasulla, ja pilkkeistä oli kova pula. Niinpä me ruvettiin pari vuotta nuoremman velipoikani kanssa pilkkeitä tekemään.

Ensin sahattiin sirkkelillä koivupuusta viiden sentin paksuisia kiekkoja. Sitten kirveellä halkaistiin kiekot, vähän aikaa kuivatettiin ja sitten säkitettiin myyntiin.

Kerran eräs autoilija tuli taas pilkkeitä hakemaan. Hän tuli metsän läpi, ja kuuset olivat karistaneet käppösiä maantielle. Hän tuumasi, kummoisia nämä kuusen kävyt mahtaisivat olla puukaasuautojen polttoaineeksi. Autoilija toi meille kaksisataa kangassäkkiä kuusenkäppösille.

Isä sanoi, että siellä perämettällä on jokirannassa monta isoa kuusta, ehkä siellä on käpyjäkin. Olihan siellä. Me velipojan kanssa käytiin poimimaan niitä. Oli kuumat kesäpäivät siinä juhannuksen alla, ei tuulenvärähdystäkään käynyt, ja hyttysiä oli kamalasti. Kastettiin paita välillä jokiveteen ja laitettiin märkänä takaisin päälle.

Kyllä tämä käpyjen poimiminen vielä kävi, mutta pois kuljettaminen oli vaikeampi juttu. Laahasimme metsän läpi ne kaksisataa säkkiä noin viidensadan metrin päähän tien varteen. Minä olin neljäntoista vuoden vanha ja velipoika kaksitoista.

Meni hukkaan koko homma, kun osoittautui, että kävyt olivat liian nopeita puukaasuautossa polttaa.

Kun tultiin isommiksi, menimme isän kanssa rankametsään. Siellä kun vähän aikaa hakattiin, tuli vastaan tuomipensas. Tuomipuu oli kaadettu kymmenen vuotta sitten ja alkanut vesomaan kannosta, ne versot olivat juuri sopivan paksuisia hevosen luokkipuiksi. Isä valitsi parhaat, noin 7–8 senttiä paksut puut.

Maaliskuun alussa luokkipuut laitettiin palaneeseen hevosenlantakasaan. Siellä ne saivat olla kuukauden päivät, ennen kuin ne kelpasivat painettavaksi oikeaan muotoonsa. Sitten puut sai kuivua muutamia päiviä, ja sen jälkeen päät tasattiin ja kuorittiin. Olikin luokki jo valmis. Vain tuomi kelpaa hevosen luokkipuuksi.

Kun tulimme vieläkin isommiksi, meillä oli jo moottorisahat ja traktorit käytössämme. Naapurin rouvashenkilön ja meidän rajalla kasvoi iso koivu, ja siinä kyljessä oli iso pahka. Minä sanoin rouvalle, että tuo koivu pitäisi kaataa, kun se on kovasti kallellaan kylätielle päin. Rouva sanoi, että saatte sen koivun kaatopalkaksi, kun siivoatte kaikki roskat pois. Niin me siivosimme koivun pois, ja pahkastakin saimme vielä hyvät rahat.

Leo Rautanen

Pusula