Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Metsäteollisuusyritysten kotimaisen raakapuun käyttö kääntyi viime vuonna laskuun ja tuontipuun kulutus kasvoi

Lähes puolet raakapuusta jalostettiin selluteollisuudessa. Sahateollisuuteen menneen raakapuun määrä supistui edellisvuodesta kuusi prosenttia.
Vuonna 2019 selluteollisuudessa jalostettiin raakapuuta kaikkiaan 35 miljoonaa kuutiometriä.
Vuonna 2019 selluteollisuudessa jalostettiin raakapuuta kaikkiaan 35 miljoonaa kuutiometriä. Kuva: Juha Sinisalo

Heikentyneet suhdanteet vähensivät metsäteollisuustuotteiden tuotantoa ja sen seurauksena myös raakapuun käyttöä. Vuonna 2019 metsäteollisuusyritykset jalostivat raakapuuta 71 miljoonaa kuutiometriä. Määrä supistui edellisvuodesta kolme prosenttia.

”Kuusi vuotta jatkunut raakapuun käytön kasvu päättyi. Tänä aikana raakapuun kokonaiskäyttö lisääntyi yli 12 miljoonaa kuutiometriä. Kotimaisen raakapuun käytössä saavutettiin toissa vuonna kaikkien aikojen ennätys, kertoo yliaktuaari Esa Ylitalo Luonnonvarakeskuksesta.

Suurin raakapuun kokonaiskäyttömäärä, liki 76 miljoonaa kuutiometriä, saavutettiin vuonna 2006. Silloin puun tuonti Suomeen oli selvästi nykyistä suurempaa.

Kotimaista raakapuuta metsäteollisuustuotteiden tuotantoon meni 61 miljoonaa kuutiometriä, viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Kaikkien kotimaisten puutavaralajien käyttö supistui, mutta tuontipuun kulutus jatkoi kasvuaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 2019 metsäteollisuus jalosti tuontiraakapuuta lähes 10 miljoonaa kuutiometriä eli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten lisääntyi lehtikuitupuun ja tuontihakkeen käyttö.

”Eri puutavaralajeista käytettiin eniten mäntykuitupuuta, 18 miljoonaa kuutiometriä, sekä lehtikuitupuuta ja kuusitukkia, molempia 14 miljoonaa kuutiometriä”, toteaa Ylitalo.

Lähes puolet raakapuusta, 35 miljoonaa kuutiometriä, jalostettiin selluteollisuudessa. Määrä oli lähes sama kuin vuonna 2018. Sahateollisuuteen menneen raakapuun määrä sen sijaan supistui edellisvuodesta kuusi prosenttia.

Metsäteollisuuden sivutuotepuuta, lähinnä sahahaketta ja purua, käytettiin metsäteollisuustuotteiden valmistuksessa 10 miljoonaa kuutiometriä, saman verran kuin vuotta aiemmin. Tästä sellun tuotanto vei lähes kolme neljäsosaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Viidennes raakapuusta, 14 miljoonaa kuutiometriä, kului Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Seuraavaksi eniten raakapuuta jalostettiin Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa, molemmilla alueilla lähes 8 miljoonaa kuutiometriä.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.