Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Tulisijakantamme uusiutuu hitaasti – ”Jos halutaan puhtaampaa palamista, vanhan tulisijan vaihtaminen uuteen ja oikeaoppinen puunpoltto ovat paras ratkaisu”, sanoo asiantuntija

Puun pienpoltto on merkittävä pien­hiukkasten päästölähde ja terveysriski. Puhtaampaa palamista voi tavoitella vaihtamalla aikansa palvelleen tulisijan uuteen.
Takan asennuksesta tai korjauksesta voi saada kotitalous­vähennyksen, kun myös yleiset koti­talousvähennyksen edellytykset täyttyvät. Kotitalousvähennyksen voi saada sekä kotona että vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä.
Takan asennuksesta tai korjauksesta voi saada kotitalous­vähennyksen, kun myös yleiset koti­talousvähennyksen edellytykset täyttyvät. Kotitalousvähennyksen voi saada sekä kotona että vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä. Kuva: Markku Vuorikari

Suomessa käytössä oleva tulisijakanta uusiutuu hitaasti. Paikalleen muurattujen tulisijojen käyttöikä voi olla yli 50 vuotta.

”Tulisijaan voi olla vahvat tunnesiteet, ja se on myös tärkeä sisustuselementti. Muun muassa tämä jarruttaa tulisijan uusimista. Mutta jos halutaan puhtaampaa palamista, vanhan tulisijan vaihtaminen uuteen ja oikeaoppinen puunpoltto ovat paras ratkaisu”, toteaa Tulisija- ja savupiippuyhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Murtokare.

Puun pienpoltto on ympäristöministeriön mukaan pienhiukkasten suurin päästölähde Suomessa. On arvioitu, että altistuminen pienpolton hiukkasille aiheuttaa noin 200 ennenaikaista kuolemaa vuosittain.

Ministeriön kansallisessa ilmansuojelu­ohjelmassa vanhojen takkojen uusiminen nostetaan yhdeksi tärkeäksi toimenpiteeksi pienpolton hiukkaspäästöjen vähentämiseksi. Vanhat tulisijat aiheuttavat enemmän päästöjä kuin modernit tulisijat, joissa polttotekniikka on kehittyneempää.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensi vuoden alussa kaikissa EU-maissa astuu voimaan direktiivi puun pienpolton pienhiukkasista. Se tarkoittaa käytännössä uusia päästörajoja tulisijoille. Useiden valmistajien tulisijat täyttävät jo nyt uudet päästörajat. Direktiivi koskee uusia tehdasvalmisteisia tulisijoja mutta ei perinteisesti muurattuja takkoja tai kiukaita.

Ammattilaiset avuksi

Tulisija on luontevaa vaihtaa uuteen kiinteistön peruskorjauksen yhteydessä. Tulisijan, hormin ja piipun viat voivat tulla esille myös nuohouksen yhteydessä.

Kun päätös vanhan tulisijan poistamisesta ja uuden hankkimisesta on tehty, Hannu Murtokare suosittelee olemaan yhteydessä ammattilaisiin. Tulisijavalmistajilta ja oman kunnan rakennusvalvonnasta kannattaa ensimmäisenä selvittää, mitä tulisijan uusiminen vaatii. Osa tulisijavalmistajista tarjoaa uuden tuli­sijan ostajalle vanhan tulisijan purkutyön veloituksetta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Tulisija ja savupiippu ovat laitepari, joten niiden tulee olla keskenään sopivat. Kun uusi tulisija kytketään olemassa olevaan piippuun, täytyy varmistaa, että piippu on paloturvallinen ja kestää tulisijan aiheuttaman lämpörasituksen. Uusi laite valitaan niin, että se on kooltaan ja teholtaan tilaan sopiva. Juuri tällaisissa asioissa ammattilaiset voivat auttaa”, Murtokare sanoo.

Kansallisessa ilmansuojeluohjelmassa ehdotetaan saunankiukaiden romutuspalkkiota kiuaskannan uusimiseksi. Tulisija- ja savupiippuyhdistys on ehdottanut, että myös tulisijat liitettäisiin vastaavaan kannustinjärjestelmään.

”Romutuspalkkiolla voitaisiin kannustaa omakotitaloasukkaita energiatehokkuuden parantamiseen ja hiukkaspäästöjen vähentämiseen. Vanhan tulisijan 1 500 euron romutuspalkkio saisi Taloustutkimuksen kyselyn mukaan 10 prosenttia puulämmittäjistä hankkimaan uuden, vähäpäästöisen tulisijan.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2021.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Muista nuohous

  • Tulisijojen ja savu­hormien säännöllinen nuohous parantaa palo­turvallisuutta ja lämmitystehoa sekä vähentää pienhiukkaspäästöjä.
  • Vakituiseen asumiseen käytetyissä rakennuksissa tulisijat ja savuhormit on nuohottava vähintään vuoden välein, vapaa-ajanrakennuksissa vähintään kolmen vuoden välein.
  • Pelastuslaki velvoittaa rakennuksen omistajaa tai haltijaa huolehtimaan säännöllisestä nuohouksesta.
  • Lakisääteiset nuohoukset tulee muistaa itse tilata ammattinuohoojalta, joka antaa asiakkaalle todistuksen nuohoustyöstä.
  • Polta tulipesässä vain kuivaa ja puhdasta puuta, älä roskia tai maa­lattua puuta. Säilytä poltto­puut hyvin tuulettuvassa tilassa suojassa sateelta.
  • Poista tuhka ennen kuin sytytät puut. Lado puut vaakatasoon niin, että ilma pääse kulkemaan polttopuiden välistä. Huolehdi riittävästä korvausilmasta.
  • Puhtaan palamisen tunnistaa siitä, että sytytysvaiheen jälkeen piipusta tulee vaaleaa ja tuskin näkyvää savua.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.