Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Järven tarina ja Metsän tarina esitetään uutena versiona orkesterin säestyksellä

Uudessa teoksessa nähdään elokuvien hienoimpia kohtauksia ja pois jäänyttä luontokuvaa.
Metsän tarina -elokuvan pääosissa ovat metsän asukkaat, kuten ilves.
Metsän tarina -elokuvan pääosissa ovat metsän asukkaat, kuten ilves. Kuva: Hannu Siitonen

Espoon Metro Areenalla esitetään lauantaina 11. marraskuuta Metsän tarina ja Järven tarina -elokuvista leikattu uusi versio, jota säestää Vantaan Viihdeorkesteri solistinaan Johanna Kurkela ja 40-henkinen kuoro. Uudessa teoksessa nähdään elokuvien hienoimpia kohtauksia ja elokuvista pois jäänyttä luontokuvaa.

Vuonna 2012 ilmestynyt Metsän tarina on elokuva suomalaisesta metsästä. Elokuvan pääosissa ovat metsän asukkaat: karhut, hirvet, käärmeet, pöllöt, liito-oravat, kuukkelit ja monet muut.

Järven tarina tuli ensi-iltaan vuonna 2016. Se vie katsojan Suomen järvien saloihin. Järven tarinassa pääosissa nähdään eläimiä veden alla ja pinnalla: muun muassa norppia, kuutteja, sammakoita, joutsenia ja kuikkia.

Elokuvat ovat saaneet elokuvateattereissa jo 280 000 katsojaa. Järven tarina on Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumenttielokuva.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Molempien elokuvien musiikin on tehnyt kansainvälisesti palkittu säveltäjä Panu Aaltio, joka on työskennellyt elokuvasäveltäjänä Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä säveltänyt musiikin noin 15 pitkään elokuvaan.

Hän on voittanut Metsän tarina- ja Järven tarina -elokuvien musiikilla arvostetut IFMCA-palkinnot. Järven tarina -elokuvasta Aaltio palkittiin Jussilla keväällä 2017. Metro Areenan -konserttiin Panu Aaltio sovitti uudelleen molempien elokuvien musiikin.

Lisätietoja Metro Areenan sivuilla.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.