Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Tutkijat löysivät Suomen metsistä uusia maaperämuodostumia: ”Pidimme niitä aluksi virheinä”

Tutkijat antoivat uudelle muodostumalle nimen murtoo.
Murtoo on vaikeasti keksittävissä oleva pitkänomainen kumpare.
Murtoo on vaikeasti keksittävissä oleva pitkänomainen kumpare. Kuva: Kari Kajuutti

Turun yliopiston maantieteen osaston tutkijat Joni Mäkinen ja Kari Kajuutti ovat löytäneet uuden, aiemmin tieteelle tuntemattoman maaperämuodostuman lasertekniikan avulla.

Mäkinen ja Kajuutti löysivät uudet muodostumat kartoittaessaan Suomen jääkaudella syntyneitä maaperämuodostumia uusista lasertekniikalla saaduista aineistoista. Heidän huomionsa kiinnittyi kummallisiin säännöllisen kolmion muotoisiin kumpareisiin.

”Pidimme niitä aluksi lasertekniikan virheinä, mutta kun niitä löytyi lisää ja ne muodostivat järkeviä kokonaisuuksia, alkoi näyttää selvältä, että tekniikan avulla oli löydetty aiemmin tunnistamattomia muodostumia”, Kajuutti kertoo.

Tutkijat antoivat uudelle muodostumalle nimen murtoo. Nimen takana on yksi ensimmäisistä muodostumien löytöpaikoista. Murtoo sijaitsee lähellä Nokian ja Vesilahden kuntien rajaa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Murtoo on sikäli oiva nimi, että sanahan viittaa murtuneeseen, ja maa kolmioitten esiintymisalueilla on todellakin ”murtunutta”, kivikkoista ja täynnä suuria lohkareita”, Kajuutti sanoo.

Uuden merkittävän geologisen löydön takana on laserteknologia. Kun lentämällä saaduista laserkeilausaineistoista opittiin poistamaan puusto, maanpinnasta pystyttiin saamaan erittäin yksityiskohtaisia maastomalleja.

”Siitä huolimatta on hämmentävää, ettei muodostumia ollut keksitty aiemmin. Kun ensimmäisen kerran lähdimme kentälle etsimään kolmioita, emme oikein tienneet, mitä odottaa”, Mäkinen sanoo.

Muodostumien löytäminen oli vaikeaa, koska ne ovat enimmäkseen matalia ja laaja-alaisia, ja ne sijaitsevat metsän peitossa syrjäisillä seuduilla. Kahdesta viiteen metriä korkeat kumpareet ovat sadan tai parin sadan metrin pituisia.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Muodostumat ovat syntyneet jääkaudella jäätikön sulamisen seurauksena. Joni Mäkisen mukaan ilmaston lämmetessä jäätikkö sulaa ja syntyy valtavia määriä vettä. Kun vesi hakeutuu jään alle, jäätikön kuljettama maa-aines kasautuu sopivissa olosuhteissa murtoiksi.

Mäkinen ja Kajuutti ovat aloittaneet yhteistyön myös ruotsalaisten tutkijoiden kanssa, jotka ovat onnistuneet löytämään samanlaisia muotoja Ruotsista.

”Uusia löytöjä tullaan varmasti vähitellen tekemään kaikkialla, missä on ollut sulava mannerjäätikkö”, Mäkinen kertoo.

Tammikuun toisella viikolla muodostumat esiteltiin Kööpenhaminassa pidetyssä kansainvälisessä geologian kongressissa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.