Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kuitupuulle on kysyntää – Metsä Group maksaa omistajajäsentensä kuidulle tuplabonuksen

Metsä Groupin investoinnit ovat lisänneet suomalaisen puun kysyntää ja myös tänä vuonna yhtiön ostotavoitteet ovat kasvussa.
Suuret puun ostajat pyrkivät pitämään tilastoihin menevät kuitupuun hinnat alhaisina eri keinoin.
Suuret puun ostajat pyrkivät pitämään tilastoihin menevät kuitupuun hinnat alhaisina eri keinoin. Kuva: Jaana Kankaanpää / VL-arkisto

Kuitupuulla on nyt hyvä kysyntä. Metsä Group tiedottaa jäsenilleen, että yhtiö maksaa kuitupuusta bonusta säännöllistä puukauppaa sen kanssa tekeville omistajajäsenille. Yhtiö maksaa omistajajäseniltään ostamistaan kuitupuista tuplabonusta maaliskuun alusta toukokuun loppuun.

Bonukseen ovat oikeutettuja ne jäsenet, jotka ovat viimeisen neljän vuoden aikana myyneet yhteensä vähintään 500 kuutiota puuta Metsä Groupille.

Metsä Groupin mukaan yhtiön vuosina 2015–2017 tekemät investoinnit lisäävät suomalaisen puun kysyntää lähes kuudella miljoonalla kuutiolla vuodessa. Metsä Group on parin viime vuoden ajan kasvattanut ostomääriään ja myös tänä vuonna ostotavoite on kasvava.

Viime vuonna kuitupuiden hintaan tilastoitiin 1–3 prosentin keskimääräisiä korotuksia. Suuret puun ostajat pyrkivät pitämään tilastoihin menevät kuitupuun hinnat alhaisina eri keinoin. Eräs tapa on se, että harvennusleimikossa parempihintaiselle pikkutukille ja parrulle taataan vähimmäismäärät todellisesta kertymästä poiketen. Näiden keinojen vuoksi tilastoidut kuitupuun hinnat eivät aina kerro koko totuutta.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.