Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Ympäristöministeriöltä rahoitusta puurakentamiseen – nyt etsitään digitaalisia ratkaisuja

Ensimmäisellä hakukierroksella rahoitusta voivat hakea yksityiset ja julkiset organisaatiot sekä yritykset. Haku päättyy 30. syyskuuta.
Puurakentamisen ohjelman tavoitteena on lisätä puun käyttöä kaupunkien rakentamisessa, julkisessa rakentamisessa ja suurissa puurakenteissa, kuten silloissa ja halleissa.
Puurakentamisen ohjelman tavoitteena on lisätä puun käyttöä kaupunkien rakentamisessa, julkisessa rakentamisessa ja suurissa puurakenteissa, kuten silloissa ja halleissa. Kuva: Markku Vuorikari / VL-arkisto

Ympäristöministeriö käynnistää Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman, joka on osa laajempaa Puurakentamisen ohjelmaa. Elokuun alussa käynnistyvällä tukiohjelmalla ministeriö haluaa aktivoida sidosryhmiä ja kannustaa uusia toimijoita mukaan puurakentamiseen. Tukiohjelmassa myönnetään rahoitusta erilaisille hankkeille, jotka tarjoavat ratkaisuja puurakentamisen vauhdittamiseksi. Ensimmäisen hakukierroksen teemana on puurakentamisen digitalisaatio.

”Puurakentamisen kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tukiohjelman avulla haluamme kannustaa erilaisia hankkeita kehittämään monipuolisesti puun käyttöä rakentamisessa ja löytää uusia ratkaisuja alalle”, sanoo Puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino.

Ensimmäisellä hakukierroksella rahoitusta voivat hakea yksityiset ja julkiset organisaatiot sekä yritykset. Haku päättyy 30. syyskuuta, ja ympäristöministeriö tekee rahoituspäätökset lokakuun 2018 loppuun mennessä.

Heinon mukaan digitalisaatio tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia puun arvoketjun kehittämiseen. Digitaalisten ratkaisujen avulla voidaan esimerkiksi kehittää teollista puurakentamista sekä terveellistä ja turvallista julkista rakentamista.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Puurakentamisen digitalisaatioteeman alla on kolme eri osa-aluetta, joihin tukihakemuksen voi kohdistaa: tietomallipohjainen suunnittelu puurakentamisen tehostamiskeinona, puurakentamisen kestävä laatu ja tiedon rajapinnat sekä vähähiilisen rakentamisen edistäminen digitalisaation ja tiedonlouhinnan keinoin.

”Esimerkiksi puurakentamisen laadun varmennus vaatii älykkäitä rajapintoja, joiden avulla voidaan löytää järkeviä tapoja rakentaa materiaali- ja energiatehokkaasti. Digitaalisten työkalujen avulla voimme oppia myös puurakentamisen kulttuuriperinnöstä ja monipuolistaa puun käyttöä nykyrakentamisessa”, Heino kertoo.

Puurakentamisen ohjelma jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka. Toisen hakukierroksen käynnistymisen ajankohta ja teema päätetään elokuun lopussa. Kokonaisuudessaan tukiohjelma myöntää hankkeille rahoitusta enintään 2,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja ympäristöministeriön sivuilla.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.