Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

”Pohjoinen havumetsäsellu on ylivertainen kartongin valmistuksessa”

Kotkamillsin saha käsittelee 500 000 kuutiota puuta vuodessa.
Kaikissa take away -ruokien laatikoissa on ollut tähän asti muovipinnoite. Muutos alkaa Kotkamillsin ISLA-kartongin myötä.
Kaikissa take away -ruokien laatikoissa on ollut tähän asti muovipinnoite. Muutos alkaa Kotkamillsin ISLA-kartongin myötä. Kuva: Johannes Wiehn

Nimi Kotkamills keksittiin vuonna 2010, kun Stora Enso myi Kotkansaaressa sijaitsevan tehtaansa amerikkalaiselle Open Gate Capital -sijoitusyhtiölle. Vuonna 2015 kuultiin yllätysuutinen.

”Silloinen toimari kertoi, että tänään vaihtuu omistaja. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”, muistelee kartonkikoneen kehityspäällikkö Esa Elonen.

Kun rahoittajien kanssa tiedotustilaisuuteen saapui kotkalaisille tuttu mies Markku Hämäläinen, hämmästys oli suuri.

”Investointeja luvattiin. Epäilijät arvelivat, että porukka vain vähenee. Seuraavalla viikolla oli pakko uskoa, kun konesalissa alkoi pyöriä 30 Pöyryn suunnittelijaa.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Elonen esittelee Kotkamillsin konesalin 170 miljoonaa euroa maksanutta jättiläiskonetta. Se valmistaa tunnissa kaksi rullaa eli 50 tonnia kartonkia. Yhdessä rullassa kartonkia on 30 kilometriä.

”Oli iso juttu saada kone käyntiin normituotteilla. Heti perään aloitimme tehdaskokeet uusilla. Koeajoja on tehty valtavasti, sillä kupintekokoneita ja kartongin lämmitystapoja on erilaisia. Kartonki, joka toimii yhdellä kuppikoneella, ei toimi toisella.”

Resepti on löytynyt. ”Nyt on menossa asiakastestivaihe, jossa säädetään kuppikoneiden ajoparametrejä eri kartonkilaaduille”, kertoo Elonen.

Kotkamillsin saha käsittelee 500 000 kuutiota puuta vuodessa. Kuuset tulevat pääosin eteläisestä Suomesta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Pohjoinen havumetsäsellu on ylivertainen kartongin valmistuksessa. Sillä saadaan paras jäykkyys”, Elonen sanoo.

Kun tukki tulee sisälle, se hyödynnetään täysin. Hakkeesta tehdään hierrettä, jota käytetään kartongin valmistuksessa 50–70 prosenttia. Loppuosa on UPM-Kymmenen valmistamaa sellua. Kotkamillsin oman sellutehtaan valmistama valkaisematon sellu käytetään teollisuuspaperiin.

”Tekemisen meininkiä. Päätökset tehdään nyt täällä eikä jossain Düsseldorfissa.”

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.