Joensuun Lighthouse-puukerrostalo sai Puupalkinnon
Vuoden 2019 Puupalkinto on myönnetty Joensuun Lighthouse-puukerrostalolle, jonka arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arcadia Oy Arkkitehtitoimisto pääsuunnittelijanaan Samuli Sallinen.
Joensuun Lighthouse on Suomen ensimmäinen 14-kerroksinen puukerrostalo.
”Lähes 50 metriin kohoavaa opiskelija-asuntolaa voidaan pitää uraauurtavana työnä korkean puurakentamisen kehittämisessä ja myös kansainvälisesti mielenkiintoisena esimerkkinä”, tuomaristo toteaa palkintoperusteluissa.
Tuomaristo painottaa perusteluissa sitä, että hankkeen toteutus on edellyttänyt puurakentamisen ratkaisujen ja prosessien kehittämistä. Esimerkiksi palotekninen suunnittelu perustui tapauskohtaiseen toiminnalliseen palomitoitukseen, koska määräysten mukainen taulukkomitoitus ulottuu vain kahdeksaan kerrokseen asti.
Rakenneteknisesti kohde määriteltiin poikkeuksellisen vaativaksi. Rakennuksen jäykistys hoidetaan ylhäältä alas kiristettävillä puurakenteiden sisäisillä teräksisillä vetotangoilla. Tekniikkaa sovellettiin käyttöön ensimmäisen kerran Suomessa.
Lighthousessa on Stora Enson runkojärjestelmä ja toteutuksessa on hyödynnetty sekä LVL-viilupuuta että ristiin liimattua CLT-levyä. Kerrostaloon on toimitettu yli 2 000 kuutiometriä massiivipuutuotteita.
Työmaalle saapuneet loviisalaisen Timberpoint Oy:n työstämät massiivipuulevyaihiot, joissa olivat ikkuna- ja oviaukotukset sekä läpiviennit talotekniikkaa varten, varusteltiin asennusvalmiiksi työmaan vieressä teltan suojassa. Elementit asennettiin paikoilleen sään salliessa ja asennuksen jälkeen kerros suojattiin väliaikaisella katolla.
Puupalkinto 2019 jaettiin eilen 28. marraskuuta Puupäivien yhteydessä Helsingissä. Vuosittaisen palkinnon jakaa Puuinfo. Lighthouse-puukerrostalo palkittiin myös Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL-palkinnolla viime viikolla.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
Osaston luetuimmat
- Kolme voimalinjaa vierekkäin ja lisää tulossa – maanomistaja ihmettelee, miksei uusia yhteyksiä rakenneta korkeussuunnassa maata säästäen
- Erävalvonnan tueksi viranomaisille uusi työkalu – sen sisältöä ei haluta raottaa liikaa julkisuuteen
- ”Olen minä monta kertaa nähnyt hirvituhoja, mutta en Suomessa koskaan ihan tällaista” – tutkija julkaisi taimikon täystuhosta hätkähdyttäviä kuvia
- Risuja ei kannata varta vasten kasvattaa, vaikka pienpuun hinta nousi jyrkästi
- Epäoikeudenmukaisiksi koetut ilmastotoimet ja -suunnitelmat nostavat kapinamieltä
- Milloin hyttyset kuoriutuvat? Erä-lehti: Näin voit laskea sen
- Sahat tuskailevat taloustilannettaan Keski-Euroopassa: ”18 kuukauden katastrofi”