Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Metsähallitus pyrkii kasvattamaan metsiensä hiilinielua kymmenen prosenttia vuoteen 2035 mennessä

Osana omaa ilmasto-ohjelmaansa Metsähallitus aikoo kasvattaa metsiensä hiilinieluja ja lisätä peitteellistä metsänkäsittelyä turvemailla.
Metsähallituksen hallinnassa on kolmasosa Suomen pinta-alasta. Kuvassa Isojärven kansallispuisto.
Metsähallituksen hallinnassa on kolmasosa Suomen pinta-alasta. Kuvassa Isojärven kansallispuisto. Kuva: Rami Marjamäki

Metsähallitus on julkaissut uuden ilmasto-ohjelmansa, jonka tavoitteena on edistää luonnon ja luonnonvarojen kestävää käyttöä ja suojelua muuttuvissa olosuhteissa.

Yhtenä ilmasto-ohjelman tavoitteena on valtion metsien hiilinielujen ja -varastojen vahvistaminen.

Valtion metsien hiilinielu, joka on noin 12 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, vastasi reilua viidesosaa koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2018. Valtion metsien puuston biomassan hiilivaraston koko (177 miljoonaa tonnia hiiltä) on noin viidennes Suomen puuston biomassan hiilivarastosta.

”Lisäämme valtion monikäyttömetsien hiilinielua kymmenellä prosentilla vuoteen 2035 mennessä”, ilmasto-ohjelmaprojektia vetänyt kehityspäällikkö Johanna Leinonen sanoo.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Hiilinieluja pyritään vahvistamaan hyvällä ja kasvupaikkaan soveltuvalla metsänhoidolla, oikeiden puulajien valinnalla ja metsien nopealla uudistamisella. Kun metsät kasvavat hyvin, ne sitovat tehokkaammin hiilidioksidia.

”Myös lannoitusmäärät tullaan kaksinkertaistamaan nykyisestä tasosta, ja metsänviljelyssä hyödynnetään jalostettua siemen- ja taimimateriaalia”, kertoo Leinonen.

Ilmasto-ohjelmassa pyritään lisäksi vähentämään maaperäpäästöjä niissä turvemaiden kohteissa, joissa päästöt ovat suuret.

”Turvemailla lisäämme merkittävästi peitteellistä metsänkäsittelyä”, Leinonen kertoo. ”Kaiken kaikkiaan peitteellisen metsänkäsittelyn pinta-alaa lisätään uudistushakkuuluonteisissa hakkuissa nykyisestä noin 15 prosentin tasosta 25 prosenttiin.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Turvemaille on myös tarkoitus suunnata tuhkalannoitusta. Hidasliukoinen tuhkalannoite lisää puuston kasvua ja sitä kautta hiilen sidontaa turvemailla.

Ilmasto-ohjelman tavoitteena on vähentää ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle. Ohjelma sisältää aktiivisia luonnonhoitomenetelmiä monikäyttömetsissä, kuten lehtojen ja paahdeympäristöjen luonnonhoitotöitä, hyvin kohdennettuja kulotuksia, soiden ennallistamista ja virtavesikunnostusta eli kalojen vaellusesteiden poistamista.

Metsähallituksen ilmasto-ohjelmaa on rakennettu parin vuoden ajan, ja siihen on osallistunut laaja joukko eri alojen asiantuntijoita esimerkiksi Luonnonvarakeskuksesta ja Metsätehosta.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.