Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Voiko ojituksen ympäristöhaittoja pienentää?

Ojitetun suon ravinnekuormituksen ajateltiin aiemmin laskevan kymmenessä vuodessa luonnontilaisen suon tasolle, mutta Luonnonvarakeskuksen tutkimukset osoittavat muuta.
Markku Saarisen mukaan turvemaiden metsätalouden suurin vesistökuormittaja on kiinteän ja liukoisen orgaanisen aineksen huuhtoutuminen.
Markku Saarisen mukaan turvemaiden metsätalouden suurin vesistökuormittaja on kiinteän ja liukoisen orgaanisen aineksen huuhtoutuminen. Kuva: Markku Vuorikari

Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston viime vuosien tutkimuksissa ojitetut suot ovat osoittautuneet arvioitua suuremmiksi vesistökuormituksen ja kasvihuonekaasujen päästölähteiksi.

Keinoja päästöjen vähentämiseen kaivataan, sillä yhteensä lähes viiden miljoonan ojitetun hehtaarin ympäristövaikutukset ovat mittavat. Samalla turvemaat ovat metsätaloudelle tärkeitä. Niillä sijaitsee viidennes maan puuvaroista, ja metsät lähestyvät lähivuosikymmeninä päätehakkuuikää.

Pohjaveden pinnan korkeudella on erilaisia vaikutuksia turvemaiden ravinnekuormaan ja kasvihuonekaasuihin.

Kun ojitus alentaa suon pohjaveden pintaa, kuivuva turvekerros alkaa maatua ja osa turpeesta hajoaa hiilidioksidina ilmaan. Mitä tehokkaampi kuivatus on, sitä syvemmällä on pohjaveden pinta ja sitä suuremmat ovat kasvihuonekaasupäästöt.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Eniten kasvihuonekaasuja vapautuu reheviltä ojitetuilta soilta, keski- ja niukkaravinteisten turvemaiden päästöt ovat vähäisiä.

Luonnontilaisten soiden hapettomasta turvekerroksesta vapautuu metaania, joka sekin on voimakas kasvihuonekaasu. Sitä vapautuu lisäksi ojitetuilta soilta, jos niiden pohjaveden pinta nousee esimerkiksi hakkuun jälkeen. Myös ojitettujen soiden ennallistaminen lisää tätä kautta kasvihuonekaasupäästöjä.

Ojitetun suon ravinnekuormituksen ajateltiin aiemmin laskevan kymmenessä vuodessa luonnontilaisen suon tasolle, mutta Luonnonvarakeskuksen tutkimukset osoittavat typen huuhtoutumisen jatkuvan vuosikymmeniä turpeen maatuessa ja saattavan jopa kasvaa sitä mukaa, mitä kauemmin ojituksesta on.

Pohjaveden pinnan vaihtelut lisäävät soiden ravinnekuormaa, sillä pohjaveden pinnan nousu esimerkiksi hakkuiden jälkeen lisää fosforin ja liukoisten kiintoaineiden huuhtoutumia.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Luken Markku Saarisen mukaan tutkimukset viittaavat siihen, että keinot, jotka tasaavat pohjaveden pinnan vaihteluja, vähentävät ojitetun suon haitallisia ympäristövaikutuksia. Suolta ei vapaudu metaania, jos pohjaveden pinta ei nouse yli 30 senttimetrin, ja hiilidioksidipäästöt pienenevät, kun suon kuivatus ei ulotu tätä syvemmälle. Myös puuston kasvulle riittävä pohjaveden pinnan taso on 30–40 senttimetriä.

Yksi tutkittava keino pohjaveden pinnan vaihtelujen tasaamiseen on jatkuva kasvatus. Runsas haihduttava puusto, vähintään 100–120 kuutiota hehtaarilla, vähentää kunnostusojituksen tarvetta, eikä menetelmään sisälly pohjaveden pintaa nostavaa avohakkuuta.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2020.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.