Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kommentti: Kookos korvaamaan kasvuturvetta?

Jokainen voi miettiä, kuinka ilmastoviisasta on laivata Suomeen kookosta päiväntasaajalta, toteaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
Turvetta tarvitaan muun muassa metsäpuiden taimien kasvatukseen.
Turvetta tarvitaan muun muassa metsäpuiden taimien kasvatukseen. Kuva: Johannes Tervo

Metsiimme istutetaan vuosittain noin 150 miljoonaa puuntainta. Ne kasvatetaan taimitarhoissa ja myydään metsänomistajille paakkutaimina.

Ilmastosyistä Suomessa ollaan luopumassa energiaturpeen polttamisesta, ja turvetuotannon alasajo on parina viime vuonna ollut odottamattoman nopeaa. Samalla on vähentynyt kuivike- ja kasvuturpeen nostaminen.

Kysyimme Vapo Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tempakalta, millä kasvuturpeen voisi korvata. Vaikeaa se on, mutta yksi mahdollinen kasvualusta olisi päiväntasaajalta tuotava kookosrouhe.

Jokainen voi miettiä, kuinka ilmastoviisasta on laivata Suomeen kookosta Etelä-Amerikasta tai Aasiasta. Keskustelua turpeen käytöstä on syytä jatkaa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.