Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Jaakko Pessinen puhuu elämästään uudessa videosarjassa – ”Nyt siihen on tottunut, että mehtään ei oo enää asiaa”

Jaakko Pessinen viettää eläkepäiviään palvelukodissa. Työura päättyi yhdessä hetkessä, kun sairauskohtaus vei Kuningasmetsurilta jalat alta.
Aarre tapasi Jaakko Pessisen loppukesällä 2020 Lappajärvellä. ”Olen hyväksynyt tapahtuneen”, hän sanoi silloin.
Aarre tapasi Jaakko Pessisen loppukesällä 2020 Lappajärvellä. ”Olen hyväksynyt tapahtuneen”, hän sanoi silloin. Kuva: Risto Jussila

”Mehtään ei oo enää asiaa”, toteaa metsurilegenda Jaakko Pessinen Kiuruveden Metsolan juuri julkaistulla videosarjalla YouTubessa.

Marraskuussa 2019 sairauskohtaus lopetti Kuningasmetsuri Jaakko Pessisen työuran silmänräpäyksessä. Siitä lähtien Jaakko on asunut palvelukodissa Lappajärvellä.

Vaikka metsätyöt ovat ohi, Jaakko ei vaikuta surumieliseltä. Puhelias mies arvostaa sitä, että palvelukodissa on juttukavereita. Muiden kanssa jutellessa metsä ei ole koko ajan mielessä.

”Mutta yksin ollessa mehtä meinaa koko ajan olla mielessä. Kaikki savotat tuloo mietittyä”, Jaakko kertoo.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kiuruveden Metsolan Jouni Topille Jaakko muistelee poikkeuksellista työuraansa metsurina. Jaakko teki moottorisahahakkuuta yli 50 vuotta.

”On hyvä, että nykyään koneet tekee. Se on niin raskas ammatti. Ei se ole oikein ihmisten työtä.”

Jaakko tunnetaan siitä, että hän ei ollut kertaakaan sairauslomalla. Flunssia ei ollut, eikä pahoja työtapaturmia sattunut. Turvavarusteet yleistyivät vasta 80-luvulla, ja sitä ennen hakattiin verkkareissa ja kumisaappaissa.

”Ennen kuin kypärät tuli, mullakin oli pipo tai karvalakki. Jälkeenpäin oon aatellu, että kyllä se ihime on, että mitään ei sattunu.”

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Jaakko antaa videolla myös vinkkejä aloitteleville metsureille.

”Tekniikka pitää oppia niin ettei kävele turhaan. Kun sen oppii niin sitten mottia rupeaa tulemaan.”

Pitkiin päiviin ja yksinäisyyteen Jaakko kehottaa tottumaan.

Jaakko puhuu videoilla myös elämäntavoistaan, voimailumenestyksestään ja käyttämistään moottorisahoista. Neliosainen videosarja löytyy YouTubesta Kiuruveden Metsolan kanavalta.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.