Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Suomen kansallispuistoihin saadaan digitaalinen polkujuoksureitistö

Yleisradion käynnistämä Mennään metsään -kampanjan polkujuoksukiertue kutsuu kaikki mukaan suomalaiseen luontoon juosten tai kävellen.
Kiertueen viimeinen yhteislenkki juostaan Kolilla lokakuussa.
Kiertueen viimeinen yhteislenkki juostaan Kolilla lokakuussa. Kuva: Pekka Fali / VL-arkisto

Huhti-lokakuussa järjestetään polkujuoksun yhteislenkki lähes jokaisessa Suomen 40 kansallispuistossa. Kiertue alkoi Nuuksiosta 14. huhtikuuta ja päättyy polkujuoksulenkkiin Kolilla lokakuussa. Kiertueen koko aikataulun voi tarkistaa Ylen sivuilta.

Osassa kansallispuistoissa Metsähallitus on rajannut päivittäistä kävijämäärää, joten polkujuoksukiertueelle on ilmoittauduttava ennakkoon osoitteessa yle.fi/mennäänmetsään

Ilmoittautumislomake avautuu aina kaksi viikkoa ennen tapahtumapäivää. Osallistuminen on ilmaista, eikä aikaisempaa polkujuoksukokemusta tarvita.

Mennään metsään -polkujuoksukiertueen myötä syntyy yhteistyössä Metsähallituksen kanssa maamme ensimmäinen kaikki kansallispuistot kattava digitaalinen polkujuoksureitistö, jonka avulla metsään lähteminen on entistä helpompaa ja turvallisempaa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.