Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Yle: Metsäpalon jälkivartiointi on aina omistajan vastuulla

Pelastuslaitos yrittää tavoittaa palavan metsän omistajan mahdollisimman pian.
Tuli saattaa jäädä kytemään maan alle, vaikka metsäpalo olisi jo sammutettu. Kuva on Pyhärannasta kesältä 2018.
Tuli saattaa jäädä kytemään maan alle, vaikka metsäpalo olisi jo sammutettu. Kuva on Pyhärannasta kesältä 2018. Kuva: Pasi Leino / VL-arkisto

Metsäpalon sammutustöissä palokunnan työt on tehty, kun metsästä ei enää nouse savua. Tuli voi kuitenkin jäädä kytemään syvälle maahan pitkäksi aikaa, varsinkin turvepohjaisessa maastossa.

”Siinä vaiheessa, kun lähdemme, velvoitamme alueen omistajan seuraamaan tilannetta esimerkiksi kahden tunnin välein. Tämä velvoite on ihan laissa”, sanoo palopäällikkö Ari Vakkilainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta Ylelle.

Vakkilaisen mukaan vastikään Ylä-Pirkanmaalla tuli oli metsäpalon sammutuksen jälkeen kytenyt ja syttynyt uudelleen. Metsänomistajan jälkivartiointi kuitenkin toimi ja pelastuslaitos kutsuttiin uudelleen paikalle.

Ari Vakkilainen sanoo, että palavan metsän omistaja yritetään aina tavoittaa mahdollisimman pian.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Olemme yhteydessä palopaikan omistajaan tai omistajiin jo alkuvaiheessa. Tämä pätee niin metsiin kuin kiinteistöihinkin. Yleensä ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita siitä, mitä heidän omaisuudelleen on tapahtumassa.”

Vakkilaisen mukaan kaikki sujuu yleensä joustavasti ja hyvällä yhteistyöllä myös jälkiseurannassa

”Yleensä kaupunkilaisenkin metsänomistajan vastuut ovat järjestyneet. Sammutetulla metsäpaloalueella saattaa esimerkiksi olla monta omistajaa, jolloin he ovat sopineet valvontavastuut keskenään.”

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.