Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Suomen metsäkeskus: Taimikonhoitomäärät tulisi tuplata nykyisestä

Kotimaan taimikoihin kertyy edelleen hoitovelkaa. Suomen metsäkeskuksen mukaan nykyisin tekemättä jääviin taimikonhoidon ja varhaishoidon töihin voitaisiin vuosittain palkata jopa 1 500 metsuria.
Metsäkeskuksen mukaan eniten taimikonhoidon tarvetta on Pohjanmaalla ja Uudellamaalla.
Metsäkeskuksen mukaan eniten taimikonhoidon tarvetta on Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Kuva: Jyrki Luukkonen / VL-arkisto

Taimikoita hoidettiin Suomessa viime vuonna alle 150 000 hehtaarin alalla, mikä on vain noin puolet alueellisten metsäohjelmien kokonaistavoitteesta, tiedottaa Suomen metsäkeskus. Taimikonhoidon ja varhaishoidon tarve olisi vuodessa lähes 270 000 hehtaaria.

Tilanne ei näytä merkittävästi paranevan kuluvana vuonna. Taimikonhoitomäärät tulisi metsäkeskuksen mukaan tuplata nykyisestä, jotta metsien kasvu turvataan myös tulevina vuosina.

”Metsäpalveluyrittäjiä odottaa tällä hetkellä hoitamattomissa taimikoissa arviolta 60 miljoonan lisäpotti. Nykyisin tekemättä jääviin taimikonhoidon ja varhaishoidon töihin voitaisiin vuosittain palkata jopa 1 500 metsuria”, arvioi metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.

Remes muistuttaa, että ajallaan hoidetuissa metsissä puusto kasvaa ja vankistuu nopeasti arvokkaaksi tukkipuuksi ja tuo tuloja metsänomistajille.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Terveet ja kasvavat metsät sitovat myös hyvin hiiltä ja hillitsevät ilmastonmuutosta.”

Metsäkeskuksen seurannasta käy ilmi, että eniten taimikonhoidon tarvetta on Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, missä hoitotöitä on tehty reilusti alle puolet alueellisen metsäohjelman tavoitteesta. Lähimmäs alueellista tavoitetta on päästy Kaakkois-Suomessa ja Satakunnassa.

Yksityiset metsänomistajat saavat tietoa ajankohtaisista metsänhoitotöistä Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelusta.

”Metsäammattilaisilla ja metsäpalveluita tarjoavien toimijoiden aktiivisuudella on myös suuri merkitys metsänhoitotöiden markkinoinnissa”, Remes sanoo.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.