Luken tutkija metsänkäsittelystä: ”Meillä tahtoo olla tapana mennä yhdestä totuudesta toiseen”

Uutiset 11.02.2019

Laajamittainen siirtyminen jatkuvapeitteiseen kasvatukseen edellyttäisi vuotuisten hakkuupinta-alojen nostamista lähes kolmanneksella, arvioi Luonnonvarakeskuksen viranomais- ja asiantuntijapalveluiden vastaava johtaja Taneli Kolström.


Kari Salonen / VL-arkisto
Taneli Kolströmin mukaan jatkuvapeitteinen kasvatus ohjaa hakkuita tehtäväksi entistä enemmän kesäaikaan. ”Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa pyritään poistamaan isot puut pienten päältä, mikä ei varsinkaan kuusikossa onnistu pakkasella ilman korjuuvaurioita.”

Vuonna 2017 metsissämme tehtiin hakkuita 653 000 hehtaarilla, joista päätehakkuita oli 141 000 hehtaaria. Keskimäärin päätehakkuulta kertyi puuta 218 mottia hehtaarilta. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen mukaisissa hakkuissa vastaava luku jää noin 70 mottiin.

”Yhtä päätehakkuuhehtaaria kohti tarvitaan kolme jatkuvapeitteisen kasvatuksen hehtaaria”, Taneli Kolström huomauttaa.

Todellinen hakkuutarve saattaisi olla vieläkin suurempi, sillä jatkuvan kasvatuksen myötä puustonkasvun tason arvioidaan putoavan noin 20 prosenttia jaksolliseen kasvatukseen verrattuna. Lisäksi jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa menetetään metsänjalostuksen mukanaan tuomat hyödyt.

Samalla, kun metsän kasvu hidastuu, myös sen kyky sitoa hiiltä heikkenee, joten vaikutukset ulottuisivat myös ilmastotasolle.

 

Yksi jatkuvapeitteiseen kasvatukseen liittyvä haaste, joka on vähemmän ollut esillä keskustelussa, on Taneli Kolströmin mukaan se, että se ohjaa hakkuita tehtäväksi entistä enemmän kesäaikaan.

”Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa pyritään poistamaan isot puut pienten päältä, mikä ei varsinkaan kuusikossa onnistu pakkasella ilman korjuuvaurioita.”

Yksi kysymys kuuluu, miten hakkuut sovitetaan yhteen lintujen pesimäkauden kanssa.

”Julkisuudessa ei juuri ole keskusteltu siitä, miten lisääntyvät kesähakkuut vaikuttaisivat lintujen pesintään.”

Jatkuvassa kasvatuksessa metsän uudistuminen tapahtuu luontaisen taimettumisen kautta. Etenkin rehevillä mailla hakkuumäärien arviointi on tasapainottelua. Puuta on poistettava niin paljon, että taimettuminen pääsee käyntiin, mutta ei niin paljon, että maapohja heinittyy.

Karummilla männyn kasvupaikoilla sekä koivikoissa maanomistaja saattaa yllättyä siitä, miten harvalta jatkuvapeitteinen metsä näyttää hakkuun jälkeen.

”Männiköt ja koivikot pitää harventaa hieman normaalia siemenpuuasentoa tiheämpään asentoon, jotta luontainen uudistuminen toimii. Puuston pohjapinta-ala näissä metsissä on vain 10 neliömetriä hehtaarilla. Ei se ole ollenkaan niin metsäisen näköinen kuin usein luullaan.”

 

Taloudellista kannattavuutta tavoittelevan metsänomistajan kannattaa tiedostaa myös se, että hakkuukertymän pienentyessä ostaja maksaa puusta yleensä vähemmän. Päätehakkuussa ja jatkuvan kasvatuksen hakkuussa ero voi olla useita euroja mottia kohden.

”Totta kai metsällä on muitakin arvoja kuin taloudellinen arvo, mutta loppujen lopuksi euro näyttää monelle olevan ratkaiseva tekijä. Toisaalta mikään ei estä teettämästä poimintahakkuita niillä aluilla, joihin haluaa peitteisyyttä.”

Tutkija Taneli Kolströmin mukaan jatkuvapeitteinen kasvatus sopii metsiin, joissa on jo luontaisesti taimiainesta. Toinen sopiva kohde ovat Pohjois-Suomen jäkäläkankaat, joiden puusto on melko harvaa.

Luontaisesti syntyneiden taimien puute on usein merkki siitä, ettei jatkuvapeitteinen kasvatus onnistu.

”Voi olla aikamoinen haaste saada kuusivaltainen metsä, jossa ei ole jo alikasvoksena kuusentaimia, uudistumaan jatkuvapeitteisen kasvatuksen kautta.”

Kolström muistuttaa, ettei metsänkäsittelyssä ole yhtä ainoaa oikeaa menetelmää. Menetelmiä voisi myös yhdistää vaikkapa istuttamalla taimia jatkuvapeitteisesti käsiteltyyn metsään.

”Jokaista metsää voi kasvattaa monella eri tavalla, erilaisin seurauksin. Meillä vain tahtoo olla kansallinen tapa, että mennään suoraan yhdestä totuudesta toiseen.”


Juttu on julkaistu Aarteessa 10/18.

Aiheeseen liittyvät artikkelit