Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Lähde lukijamatkalle Keski-Eurooppaan – Varaa paikkasi heti!

Aarteen opintomatkalla syyskuun alussa vieraillaan Unkarissa, Slovakiassa ja Puolassa. Ilmoittaudu mukaan 15. toukokuuta mennessä. Paikkoja on rajoitetusti.
Tatravuoristossa tutustumme muun muassa kansallispuistoon ja sen luontoon.
Tatravuoristossa tutustumme muun muassa kansallispuistoon ja sen luontoon. Kuva: Pixabay

Teemme syyskuussa ainutlaatuisen opintomatkan Keski-Eurooppaan. Metsäisellä kolmen maan kierroksella lennämme Unkarin Budapestiin, jatkamme sieltä Slovakian ja Tatravuoriston kautta Puolaan ja päätämme matkan Krakovan upeaan kaupunkiin. Vaikka siirrymme maasta toiseen, ajomatkat ovat hyvin kohtuullisia.

Matkan aikana tutustumme monipuolisesti reitin tärkeimpiin nähtävyyksiin, mutta erityisesti metsäkohteisiin ja -yrityksiin. Paikallinen kulttuuri ja elinkeinot tulevat tutuiksi hyvän ruoan ja musiikin siivittämänä. Aarteen lukijamatkan tietoannin kruunaavat metsälakimies Tuomo Pesälän kiinnostavat ja asiantuntevat luennot. Päätoimittaja Mari Ikonen lähtee matkalle mukaan Aarteen edustajana.

 

Matkaohjelma

(ohjelma ja vierailukohteet sitoumuksetta, aikataulumuutokset mahdollisia)

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

SU 1.9. | Budapest – Zvolen

Finnairin suora lento Helsingistä Budapestiin klo 9.35–10.55. Budapestissa kiertoajelu suomenkielisen oppaan johdolla. Nautimme lounaan paikallisessa ravintolassa. Iltapäivällä lähdemme ajamaan Slovakian puolelle kohti Zvolenia, Slovakian metsänhoidon pääkaupunkia. Majoittuminen hotelli Polanaan, joka sijaitsee Zvolenin pääaukiolla. Ohjelma jatkuu opastetulla kaupunkikävelykierroksella, minkä jälkeen tervetuliaisillallinen kaupungin keskustassa sijaitsevassa tunnelmallisessa ravintolassa. (lounas, illallinen)

MA 2.9. | Kriváň – Hriňová

Aamiaisen jälkeen lähdemme bussilla noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Kriváňiin, jossa vierailemme metsäalan yrityksessä. Vierailun jälkeen lounas paikallisessa ravintolassa. Seuraava kohde on sahalaitosvierailu Hriňovássa. Iltapäivällä paluu takaisin Zvoleniin, jossa kuulemme Tuomo Pesälän asiantuntijaluennon metsänomistamisen ajankohtaisista kysymyksistä. Yöpyminen Polana-hotellissa. (aamiainen, lounas)

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

TI 3.9 | Zvolen – Banská Štiavnica

Aamiainen, jonka jälkeen Tuomo Pesälän toinen asiantuntijaluento metsänomistamisen ajankohtaiskysymyksistä. Tämän jälkeen tutustumme Zvolenin alueella sijaitsevaan metsäkohteeseen ja työskentelyyn siellä. Vierailemme myös historiallisella linnoitusalueella. Lounas nautitaan paikallisella metsästysmajalla. Lounaan jälkeen siirrymme keskiaikaiseen Banská Štiavnican kaupunkiin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Pääsemme maistelemaan olutta paikallisessa panimossa. Iltapäivällä opastettu kävelykierros, jonka aikana esitellään maakunnan mielenkiintoista metsähistoriaa. Tämän jälkeen hieman vapaata aikaa ja mahdollisuus tutustua omatoimisesti kaupunkiin. Illaksi palaamme takaisin Zvoleniin. Illallinen paikallisessa ravintolassa. (aamiainen, lounas, illallinen)

KE 4.9. | Tatravuoristo

Jätämme jäähyväiset Zvolenin kaupungille ja siirrymme Tatravuoristoon, Tatranská Lomnican kylään. Ajomatkan kesto noin 2 tuntia. Vierailemme kansallispuistossa ja nautimme lounaan. Ruokailun jälkeen High Tatras -liiton edustaja esittelee meille aluetta metsässä kävelyn lomassa. Retken jälkeen hyvästellään edustajat ja majoitutaan Stará Lesnássa Lesna-hotellissa. Hotellilla illallinen, jonka jälkeen vapaata aikaa. (aamiainen, lounas, illallinen)

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

TO 5.9. | Hrebienok-vuori – siirtyminen Krakovaan

Aamiaisbuffetin jälkeen uloskirjautuminen ja lähtö kohti köysirata-asemaa Hrebienok­-vuorelle. Nousu 1 285 metrin korkeuteen merenpinnasta tarjoaa huikeat maisemat. Lyhyen opastetun kävelykierroksen jälkeen lounastetaan vuoristomajalla, minkä jälkeen suuntaamme kohti Puolan Krakovaa. Ajomatkan kesto noin 3 tuntia. Majoittuminen Indigo-hotelliin. Läksiäis­illallinen ravintolassa Krakovan tunnelmallisessa vanhassakaupungissa. (aamiainen, lounas, illallinen)

PE 6.9. | Krakova – Wieliczkan suolakaivos – koti­matka

Aamiaisen ja hotellista uloskirjautumisen jälkeen lähdemme opastetulle kävelykierrokselle Krakovaan. Kierroksen jälkeen on vapaa-aikaa, jonka voi käyttää ruokaillen, ostoksia tehden tai nähtävyyksiä kierrellen. Krakovan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat vanhankaupungin aukio, Grodzka-katu ja sen päädystä löytyvä Wawelin linna-alue. Iltapäivällä ennen lentoasemalle siirtymistä vierailemme vielä kuuluisalla Wieliczkan suolakaivoksella. Lento takaisin Helsinkiin lähtee klo 22.10, ja Helsinkiin saavumme klo 01.05 (la). (aamiainen)

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Lennot

  • AY1251 su 1.9.2019 Helsinki – Budapest klo 9.35–10.55
  • AY1164 pe 6.9.2019 Krakova – Helsinki klo 22.10–01.05 (+ 1)

Majoitus

  • Zvolen 1.–4.9., Hotel Polana
  • Stará Lesná 4.–5.9, Hotel Lesna
  • Krakova 5.–6.9., Hotel Indigo

Matkan kokonaishinta

  • 1 650 e/hlö

Matkan hintaan sisältyy

  • Finnairin suorat lennot Helsinki–Budapest–Krakova–Helsinki turistiluokassa lentoveroineen
  • majoitus 4* hotelleissa kiertomatkan aikana jaetussa 2 hengen huoneessa
  • hotelliaamiaiset
  • ohjelman mukaiset kuljetukset ja opastukset ja sisäänpääsymaksut
  • ohjelman mukaiset ateriat: 5 x lounas, 4 x illallinen (läksiäisillallisella ruokajuoma)
  • suomenkielisen matkanjohtajan palvelut koko matkan ajan
  • paikallisten metsäasiantuntijoiden palvelut
  • metsälakimies Tuomo Pesälän luennot ajankohtaisista metsäteemoista

Lisämaksusta

  • yhden hengen huone 199 e/hlö (ilman huonekaveria matkustavan on varattava yhden hengen huone)
  • muut palvelut
  • Käytämme kokonaishinnoittelua, jolloin matkan hintaan sisältyy kaikki oleellinen. Hintaan ei lisätä toimitus- tai palvelumaksuja. Hinnat sisältävät verot.

Ilmoittautumiset

Maksuehto

  • Ennakkomaksu 300 e/hlö ilmoittautumisen yhteydessä, loppumaksu 6 viikkoa ennen matkan alkua.
  • Hinnat perustuvat 12.2.2018 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Matkan toteutuminen edellyttää ryhmän minimi­kokoa 20.
  • Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.
  • Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Vastuullinen matkanjärjestäjä

  • Oy Kon-Tiki Tours Ltd

Lisätietoja

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.