Väitöstutkimus: Monet luontomatkailuyrittäjät kokevat käyttämänsä metsäalueet osittain omakseen

Uutiset 11.04.2019

Anne Matilainen tarkasteli tutkimuksessan uutta käsitettä, psykologista omistajuutta. Se tarkoittaa tunnetta, jossa jonkin kohteen tai idean koetaan ”kuuluvan minulle” tai ”olevan minun”.


Hanne Manelius / VL-arkisto
Metsänomistajuutta tutkinut Anne Matilainen uskoo, että ristiriitatilanteiden syntymistä voidaan vähentää, jos ymmärretään paremmin psykologisen omistajuuden roolia erilaisissa yhteistyösuhteissa.

Suomalaismetsistä suuri osa on perhemetsänomistajien omistuksessa. Metsävaroista yhteiskunnalle koituvat edut, kuten virkistys-, ilmasto- ja taloudellinen hyöty, luonnontuotteet ja suojeluarvot, syntyvät siis pääosin yksityisten metsänomistajien mailla.

Suomessa on runsaasti erilaisia säädöksiä ja lakeja, jotka vaikuttavat yksityismetsien käyttömahdollisuuksiin. Lisäksi jokamiehenoikeudet mahdollistavat metsien virkistyskäytön kaikille – toisin kuin monissa muissa maissa, joissa metsien käyttö voi olla rajattu vain alueen omistajalle.

”Metsät nähdäänkin meillä osittain yhteisenä resurssina. Yhä enenevässä määrin myös muut kuin metsien lailliset omistajat kokevat, että heillä on oikeus vaikuttaa metsien käyttöön. He myös saattavat asettaa erilaisia, joskus jopa ristiriitaisia, vaatimuksia niiden käytölle”, pohtii perjantaina 12. huhtikuuta Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Anne Matilainen.

Matilainen on väitöskirjaansa varten haastatellut sekä yksityisiä metsänomistajia että luontomatkailuyrittäjiä. Hän on tarkastellut metsänomistajuustutkimuksessan uutta käsitettä, psykologista omistajuutta. Psykologinen omistajuus on laillista omistajuutta laajempi ilmiö. Se tarkoittaa tunnetta, jossa jonkin kohteen tai idean koetaan ”kuuluvan minulle” tai ”olevan minun”.

Tulosten mukaan sekä yksityiset metsänomistajat että yksityismaita hyödyntävät luontoyrittäjät kokevat psykologista omistajuutta näitä alueita kohtaan. Omistajuuden tunne ei kuitenkaan liity automaattisesti lailliseen omistajuuteen tai yhteistyösopimuksiin.

”Esimerkiksi osa luontomatkailuyrittäjistä koki käyttämänsä metsäalueet osittain omakseen. He näkivät omaavansa moraalisen oikeuden niiden käyttöön, vaikkakin he samaan aikaan tiedostivat, ettei heillä ole varsinaista laillista oikeutta alueisiin.”

Vastaavasti osa laillisista metsänomistajista ei vaikuttanut tuntevan kovinkaan paljon psykologista omistajuutta metsiään kohtaan. Nämä metsänomistajat olivat usein niin sanottuja passiivisia omistajia, joille metsällä ei ollut suurta merkitystä.

”Uskon, että ymmärtämällä paremmin psykologisen omistajuuden roolia erilaisissa yhteistyösuhteissa voi olla mahdollista vähentää ristiriitatilanteiden syntymistä ja ehkä myös ymmärtää paremmin niiden perimmäisiä syitä”, Anne Matilainen toteaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit